Maam­me yh­teis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua lei­maa­vat par­hail­laan mo­net yk­si­lön va­pau­teen ja oi­keuk­siin liit­ty­vät ky­sy­myk­set. Abort­ti­lain ja trans­lain muu­to­se­si­tyk­set ovat täs­tä hy­viä esi­merk­ke­jä. Ne saa­vat ai­kaan häm­men­nys­tä ja voi­mak­kai­ta­kin mie­li­pi­tei­tä. Myös kirk­ko käy omaa kes­kus­te­lu­aan ja ar­vo­poh­din­taan­sa muun mu­as­sa sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­liit­toon vih­ki­mi­ses­tä.

Kris­tit­ty ha­lu­aa ol­la kuu­li­ai­nen muut­tu­mat­to­mal­le Ju­ma­lan sa­nal­le. Vaik­ka ar­vos­tam­me jo­kais­ta ih­mis­tä hä­nen omi­nai­suuk­sis­taan riip­pu­mat­ta, em­me voi hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la tu­kea Raa­ma­tun sa­nan vas­tai­sia elä­män­ta­po­ja tai va­lin­to­ja. Ju­ma­lan sa­nan ope­tus niin avi­o­lii­tos­ta kuin syn­ty­mät­tö­män lap­sen oi­keuk­sis­ta on sel­keä (1. Moos. 1: 27, Matt. 19:6, Ps. 139:13).

Elä­vä us­ko näyt­täy­tyy maa­il­man sil­mis­sä hel­pos­ti su­vait­se­mat­to­ma­na ja yk­si­ää­ni­se­nä. No­pe­as­ti maal­lis­tu­vas­sa ja mo­ni­ar­vois­tu­vas­sa yh­teis­kun­nas­sa kris­ti­tyn osa voi tun­tua vie­raan ja muu­ka­lai­sen osal­ta (Hepr. 11:13). Vaa­ra­na on, et­tä mo­nien pai­nei­den kes­kel­lä ih­mi­nen al­kaa lie­ven­tää ja vä­hek­syä Raa­ma­tun ope­tus­ta. Hän saat­taa al­kaa puo­lus­tel­la syn­tiä ja ky­see­na­lais­taa Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sia.

Paa­va­li opet­taa: “Syn­nin palk­ka on kuo­le­ma” (Room. 6: 23). Hen­gel­li­nen kuo­le­ma ta­pah­tui en­sim­mäi­sen ker­ran jo syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa, jol­loin ih­mi­nen me­net­ti yh­tey­den Ju­ma­laan (1. Moos. 2:16–17). Hen­gel­li­nen kuo­le­ma on pal­jon va­ka­vam­pi asia kuin ajal­li­nen kuo­le­ma. Sik­si us­ko­vai­sen on tär­ke­ää nou­dat­taa Raa­ma­tun ke­ho­tus­ta val­vo­mi­ses­ta (Matt. 24:42). Jos sy­dän kiin­nit­tyy lii­ak­si maal­li­siin asi­oi­hin, kun­ni­aan, ra­haan ja me­nes­tyk­seen, us­ko ei enää oh­jaa ih­mi­sen va­lin­to­ja. Raa­mat­tu muis­tut­taa: ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6: 21).

Pe­ri­syn­nin seu­rauk­se­na ih­mi­nen on ereh­ty­vä ja jou­tuu syn­tiin. Elä­mä ei mene ai­na niin kuin it­se on suun­ni­tel­lut tai ku­vi­tel­lut sen me­ne­vän. Kris­tit­ty­kin on saat­ta­nut teh­dä va­lin­to­ja, jot­ka ei­vät ole osoit­tau­tu­neet us­ko­ne­lä­män kan­nal­ta he­del­mäl­li­sik­si. Täl­lais­ta ih­mis­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi roh­kai­see ja aut­taa nos­ta­maan kat­seen omas­ta ti­lan­tees­ta koh­ti us­kon pää­mää­rää (1. Piet. 1:9).

Evan­ke­liu­mi on tar­koi­tet­tu myös hen­gel­li­sen kuo­le­man koh­dan­neel­le: ”Ju­ma­lan lau­peus on kui­ten­kin niin run­sas ja hän ra­kas­ti mei­tä niin suu­res­ti, et­tä hän teki mei­dät, rik­ko­mus­tem­me täh­den kuol­leet, elä­vik­si Kris­tuk­sen kans­sa. Ar­mos­ta tei­dät on pe­las­tet­tu.” (Ef. 2:4–5.) Kun ih­mi­nen pää­see epä­us­kos­ta Ju­ma­lan ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa yh­tey­teen, hän saa voi­mia kil­voi­tel­la ja tais­tel­la syn­tiä vas­taan.