Isä mei­dän -ru­kouk­sen tut­tu pyyn­tö ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si” on SRK:n vies­tin­nän tee­ma al­ka­nee­na vuon­na. Tä­män kris­ti­nus­kon eh­kä tun­ne­tuim­man ru­kouk­sen Jee­sus opet­ti Vuo­ri­saar­nas­sa ope­tus­lap­sil­leen ja sen myö­tä meil­le jo­kai­sel­le (Matt. 6).

Ru­kouk­sen pyyn­tö on ajan­koh­tai­nen myös ny­ky­het­kes­sä. Vii­me vuo­sien ta­pah­tu­mat ovat jär­kyt­tä­neet mo­nien tur­val­li­suu­den­tun­net­ta. Uu­ti­set so­das­ta ja ta­lou­den epä­var­muu­des­ta pe­lot­ta­vat. Ar­kem­me ja maa­il­ma ym­pä­ril­läm­me on muu­tok­ses­sa.

Epä­var­muu­den ja mur­rok­sen kes­kel­lä on hyvä muis­taa, et­tä on myös py­sy­viä asi­oi­ta. Ju­ma­lan sana py­syy, Ju­ma­lan tah­to to­teu­tuu ja hä­nen val­ta­kun­tan­sa säi­lyy maan pääl­lä lop­puun as­ti, vaik­ka em­me sitä ru­koi­li­si­kaan. Ju­ma­la on sa­nal­laan luo­nut maa­il­man ja ih­mi­sen. Maa­il­ma py­syy niin kau­an kuin Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut. Saam­me tur­val­li­ses­ti luot­taa sii­hen, et­tä hä­nen tie­dos­saan ovat myös kan­so­jen vai­heet.

Sii­o­nin lau­lu ku­vai­lee: “Maa­il­man kun täyt­tää nyt saas­te, so­dan uh­ka, ih­mis­kun­ta näyt­tää nyt hau­raal­ta kuin tuh­ka. Syn­nin tul­va kui­ten­kin tu­hoi­sim­min kul­kee, mo­net val­heen verk­koi­hin van­git­see ja sul­kee.” (SL 178:3.) Oma­koh­tai­nen us­ko on sit­ten­kin tär­kein­tä. On tär­keä ru­koil­la, et­tä elä­vä us­ko säi­lyi­si kes­kuu­des­sam­me ja it­se sai­sim­me säi­lyä Ju­ma­lan las­ten jou­kos­sa. Jee­sus sa­noi: ”Lä­het­tä­jä­ni tah­to on, et­ten minä an­na yh­den­kään niis­tä, jot­ka hän on us­ko­nut hal­tuu­ni, jou­tua huk­kaan, vaan vii­mei­se­nä päi­vä­nä he­rä­tän hei­dät kaik­ki” (Joh. 6:39).

Ko­kies­saan tus­kal­li­set kär­si­mys­tien het­ket myös Jee­sus tun­nus­ti, et­tä Ju­ma­lan tah­to on hä­nen omaa tah­to­aan suu­rem­pi. Hän ru­koi­li Ju­ma­lal­ta apua: ”Isä, jos se on mah­dol­lis­ta, niin men­köön tämä mal­ja mi­nun ohit­se­ni. Mut­ta ei niin kuin minä tah­don, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39.) Vie­lä ris­tin­puul­la hän huu­si: ”Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut?” (Matt. 27:46.) Isä oli poi­kan­sa tu­ke­na myös kär­si­myk­sen het­ki­nä, ja nos­ti hä­net ylös kuol­leis­ta. Ju­ma­lan tah­to to­teu­tui.

Vuo­si­tee­mak­si va­li­tus­sa ru­kouk­sen koh­das­sa tu­lee kes­kei­ses­ti esil­le us­ko Ju­ma­laan ja luot­ta­mus hä­nen hy­vään huo­len­pi­toon­sa. Kai­ken ylä­puo­lel­la on Tai­vaan Isä, sil­lä ”hä­nen on val­ta­kun­ta, voi­ma ja kun­nia”. Epäi­lys­ten kes­kel­lä­kin saam­me luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­lan tah­to on lo­pul­ta meil­le par­haak­si. “Kii­tos, Isä, et­tä saan kas­vaa hoi­dos­sa­si. Sul­jet suo­jaan rak­kaim­paan seu­ra­kun­nas­sa­si. Tur­van, jota tar­vit­sen, mi­nul­le­kin an­nat, pääs­tät al­ta syn­tien, sa­nal­la­si kan­nat.” (SL 178:4.)