JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Jumala ylläpitää sanallaan luomakuntaansa

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
12.11.2014 0.01

Juttua muokattu:

1.1. 23:47
2020010123475520141112000100

En­sim­mäi­ses­tä Moo­sek­sen kir­jas­ta voi­daan erot­taa omak­si osak­seen niin sa­no­tut pe­rus­ker­to­muk­set (1. Moos. 1–11). Ky­sei­sis­sä lu­vuis­sa ker­ro­taan, kuin­ka Ju­ma­la on luo­nut ih­mi­sen elä­mään suh­tees­sa hä­neen, lä­him­mäi­siin ja koko luo­ma­kun­taan.

Oman osan­sa täs­sä kir­jas­sa muo­dos­ta­vat ker­to­muk­set Noo­as­ta ja hä­nen po­jis­taan. Noo­an ai­ka­na ”ih­mi­set ku­lut­ti­vat elä­män­sä pa­huu­des­sa”. Vain Nooa oli ai­ka­lais­ten­sa jou­kos­sa oi­ke­a­mie­li­nen ja nuh­tee­ton. (1. Moos. 6:9–12.) Ih­mis­ten suh­de Luo­jaan, lä­him­mäi­siin ja luo­ma­kun­taan ei ol­lut sel­lai­nen, jok­si se tar­koi­tet­tiin. Elä­mää ei kun­ni­oi­tet­tu.

Ju­ma­la ra­ken­taa

Ju­ma­la ka­tui, et­tä oli teh­nyt ih­mi­sen. Nooa oli kui­ten­kin Ju­ma­lal­le mie­lui­nen. Sik­si Ju­ma­la an­toi Noo­al­le oh­jeet ra­ken­taa ark­ki. Ark­kiin tuli ot­taa mu­kaan vai­mo, Noo­an po­jat ja hei­dän vai­mon­sa sekä kaik­kia elol­li­sia kak­si, uros ja naa­ras, jot­ta ”ne säi­lyi­si­vät hen­gis­sä si­nun kans­sa­si” (1. Moos. 6:19).

Ju­ma­la an­toi tar­kat oh­jeet, kuin­ka ark­ki ra­ken­ne­taan, mut­ta hän ra­ken­si Noo­an kaut­ta myös luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä hä­nen lu­pauk­sen­sa ovat var­mat. Raa­mat­tu ei tar­kas­ti ker­ro, kuin­ka kau­an ar­kin ra­ken­ta­mi­nen kes­ti, mut­ta het­kes­sä ei suu­ri lai­va val­mis­tu­nut.

Kui­val­le maal­le ra­ken­net­ta­va lai­va saat­toi vuo­sien vie­ries­sä tuo­da epäi­lyk­sen asi­an mie­lek­kyy­des­tä, mut­ta ”us­ko sai Noo­an tai­pu­maan Ju­ma­lan tah­toon, kun hän sai il­moi­tuk­sen sel­lai­ses­ta, mikä ei vie­lä ol­lut näh­tä­vis­sä” (Hepr. 11:7). Nooa teki niin kuin Ju­ma­la oli hä­nel­le il­moit­ta­nut. Kun kaik­ki oli val­mis­ta – kah­dek­san mat­kus­ta­jaa, eläi­met ja tar­vit­ta­va ruo­ka oli­vat ar­kin si­säl­lä – Ju­ma­la sul­ki ar­kin oven.

Ju­ma­la pur­kaa

Noo­an ai­ka­na Ju­ma­la pur­ki sitä, min­kä luo­mi­ses­sa oli ra­ken­ta­nut. ”Kaik­ki sy­vyy­den läh­teet puh­ke­si­vat ja tai­vaan ik­ku­nat au­ke­ni­vat. – – Kaik­ki kui­val­la maal­la elä­vät olen­not kuo­li­vat, kaik­ki, jois­sa oli elä­män hen­käys.” (1. Moos. 7:11–22.) Van­ha tes­ta­ment­ti ker­too pal­jon sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la pur­kaa. Ju­ma­la vi­haa pa­huut­ta ja vää­ryyt­tä. Sa­man Ju­ma­lan pe­las­ta­va toi­min­ta avau­tuu tätä taus­taa vas­ten. Ju­ma­la, joka päät­tää tu­ho­ta, voi päät­tää myös pe­las­taa.

Psal­mis­sa 78 ku­va­taan Ju­ma­lan oi­keu­den­mu­kais­ta vi­haa syn­tiä koh­taan, mut­ta myös sa­no­taan: "Ju­ma­la on lau­pi­as, ei hän tu­hoa syn­tis­tä, vaan ar­mah­taa. Ker­ta ker­ran jäl­keen hän hil­lit­si vi­han­sa ei­kä an­ta­nut kii­vau­del­leen val­taa.” (Ps. 78:38.)

Ju­ma­la pur­kaa meis­tä sitä, min­kä me ra­ken­nam­me vas­toin Ju­ma­lan sa­nan il­moi­tus­ta. Jäl­jel­le jää kään­ty­mi­nen, Ju­ma­lan ja hä­nen van­hurs­kau­ten­sa et­si­mi­nen, sen muis­ta­mi­nen, kuka on kal­li­om­me ja lu­nas­ta­jam­me (Ps. 78:34–35).

Liit­to on ikui­nen

Sa­naa liit­to (be­rit) käy­te­tään Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa pal­jon. Se voi mer­ki­tä ih­mis­ten vä­lis­tä, Ju­ma­lan ja hä­nen kan­san­sa vä­lis­tä tai kaik­kea luo­tua kos­ke­vaa liit­toa.

Sa­teen tau­ot­tua ja maan kui­vut­tua Ju­ma­la teki lii­ton. Hän an­toi liit­ton­sa ”teil­le ja kai­kil­le elä­vil­le olen­noil­le”. Al­ku­kie­len sa­nat ko­ros­ta­vat sitä, kuin­ka Ju­ma­la an­taa tai lah­joit­taa liit­ton­sa. Ih­mi­nen voi kor­kein­taan ih­me­tel­lä, kiit­tä­en vas­taa­not­taa. Näin kävi Noo­al­le­kin, joka ei sa­no­nut ei­kä teh­nyt mi­tään Ju­ma­lan an­net­tua liit­ton­sa.

Liit­to on myös ikui­nen. Se an­net­tiin ”kaik­kiin tu­le­viin su­ku­pol­viin as­ti”. Vaik­ka syn­ti ja ih­mi­ses­sä asu­va pa­huus hor­jut­tai­si­vat­kin an­net­tua liit­toa, on Ju­ma­la it­se lii­tos­saan luja. Kos­kaan hän ei hu­ku­ta kaik­kea elä­mää ve­den­pai­su­muk­seen. Mer­kik­si Ju­ma­la aset­ti kaa­ren pil­viin muis­tut­ta­maan täs­tä lii­tos­ta, jon­ka hän teki kaik­kien elä­vien olen­to­jen kans­sa maan pääl­lä.

Hy­vän oman­tun­non liit­to

En­sim­mäi­ses­sä Pie­ta­rin kir­jees­sä sa­no­taan: ”Vain muu­ta­ma ih­mi­nen, kaik­ki­aan kah­dek­san, pe­las­tui ar­kis­sa ve­den kan­ta­ma­na. Tuon esi­ku­van mu­kai­ses­ti tei­dät pe­las­taa nyt kas­te, ei sik­si et­tä te sii­nä luo­vuit­te saas­tai­ses­ta elä­mäs­tä, vaan kos­ka Ju­ma­la teki kans­san­ne hy­vän oman­tun­non lii­ton. Sen pe­rus­tuk­se­na on Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mus.” (1. Piet. 3:20–21.)

Nooa sai kat­sel­la sitä, mikä ei ol­lut vie­lä näh­tä­vis­sä. Kas­teen ar­mon osal­li­suu­des­sa saa kat­soa luot­ta­vai­ses­ti, lap­sen­kal­tai­sel­la us­kol­la eteen­päin. Saa us­koa Kris­tuk­sen so­vit­ta­neen mi­nun­kin syn­ti­ni ja avan­neen ylös­nou­se­muk­sel­laan tien ikui­seen elä­mään. Saa luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­la yl­lä­pi­tää sa­nal­laan luo­ma­kun­taan­sa. Hän pi­tää huo­len meis­tä, pur­kaa ja ra­ken­taa mei­tä. Hän kan­taa pe­ril­le, kun­nes luo uu­den tai­vaan ja uu­den maan.

Tuo­mas Töl­li

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Moos. 9:1–17

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 11/2014.

Kuva: Lee­na Ant­ti­la

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys