Ope­tus­lap­set pel­kä­si­vät. Jee­sus oli juu­ri ris­tiin­nau­lit­tu. Eh­kä ope­tus­lap­set ajat­te­li­vat, et­tä seu­raa­vak­si oli­si hei­dän vuo­ron­sa. He oli­vat ko­koon­tu­neet lu­kit­tu­jen ovien taak­se (Joh. 20:19).

Sa­ma­na, vii­kon en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä Mag­da­lan Ma­ria oli men­nyt jo aa­mu­hä­mä­ris­sä Jee­suk­sen hau­dal­le. Hän oli löy­tä­nyt hau­dan tyh­jä­nä. Kivi oli siir­ret­ty pois hau­dan suul­ta. Ma­ria vei täs­tä vies­tin ope­tus­lap­sil­le. Pie­ta­ri kii­ruh­ti juos­ten Jee­suk­sen hau­dal­le, yh­des­sä mui­den ope­tus­las­ten kans­sa. He nä­ki­vät sen, mis­tä Ma­ria oli heil­le ker­to­nut. (20:1–9.)

Ylös­nous­seen koh­taa­mi­nen

Ope­tus­lap­set läh­ti­vät hau­dal­ta ma­ja­paik­kaan­sa, mut­ta Mag­da­lan Ma­ria jäi hau­dan ovel­le it­ke­mään. Jee­sus il­mes­tyi Ma­ri­al­le. ”Mitä it­ket nai­nen? Ketä sinä et­sit?” Ma­ria sai Jee­suk­sel­ta teh­tä­vän: ”Mene sinä vie­mään sa­naa vel­jil­le­ni.” (20:11–17.)

Ma­ri­an vie­mä­nä hau­dal­ta läh­ti vies­ti ylös­nous­sees­ta Va­pah­ta­jas­ta. Vies­tin sai­vat kuul­la en­sim­mäi­si­nä ope­tus­lap­set. Ma­ria rien­si ker­to­maan heil­le: ”Minä olen näh­nyt Her­ran!” (20:18.)

Vies­ti ylös­nous­sees­ta Va­pah­ta­jas­ta si­säl­si ja si­säl­tää yhä il­moi­tuk­sen Ju­ma­lan rak­kau­des­ta syn­tiin lan­gen­nut­ta ih­mis­tä koh­taan. Se avaa syn­ti­taak­ko­jen al­le mu­ser­tu­val­le ih­mi­sel­le toi­von nä­kö­a­lo­ja. Ju­ma­la ei ole mi­nua hy­län­nyt. Poi­kan­sa so­vi­tus­työn kaut­ta hän on avan­nut mah­dol­li­suu­den va­pau­tua syn­neis­tä ja pääs­tä osal­li­sek­si ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä.

Ei ole ih­me, et­tä ope­tus­lap­set pel­kä­si­vät. Kaik­ki ko­et­tu oli jär­kyt­tä­nyt hei­tä. Häm­men­nys­tä oli li­sän­nyt Mag­da­lan Ma­ri­an ker­to­mus sii­tä, et­tä hän oli koh­dan­nut Jee­suk­sen. Tun­tui tar­peel­li­sel­ta pi­tää ovet lu­kit­tui­na.

Tuol­la lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na ar­koi­na, pel­kää­vi­nä ja häm­men­ty­nei­nä ope­tus­lap­set sai­vat koh­da­ta kuo­le­man voit­ta­neen Jee­suk­sen. Yh­täk­kiä Jee­sus sei­soi hei­dän kes­kel­lään ja sa­noi: ”Rau­ha teil­le!” Tä­män sa­not­tu­aan hän näyt­ti ope­tus­lap­sil­le kä­ten­sä ja kyl­ken­sä. (Joh. 20:19.)

Ilo syt­tyy

Jee­suk­sen nä­ke­mi­nen sy­tyt­ti ilon ope­tus­las­ten sy­dä­mis­sä (Joh. 20:20). He ei­vät ol­leet us­ko­neet tur­haan. Ju­ma­lan lu­pauk­set oli­vat sit­ten­kin to­sia.

Us­kon kaut­ta Jee­suk­sen voi yhä koh­da­ta ja hän­tä kat­sel­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa. Kun syn­ti­sel­le ih­mi­sel­le an­ne­taan syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä, hän pää­see syn­ti­taak­ko­jen al­ta ko­ke­maan rau­haa, va­paut­ta ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä.

Evan­ke­liu­min us­ko­mi­nen syn­nyt­tää iloa sen us­ko­jas­sa. Ilo on apos­to­li Paa­va­lin mu­kaan yk­si Hen­gen he­del­mis­tä (Gal. 5:22). Raa­mat­tu ker­too usei­ta ti­lan­tei­ta, jois­sa evan­ke­liu­mi on syn­nyt­tä­nyt iloa. Kun Fi­lip­pus saar­na­si Eti­o­pi­an ku­nin­gat­ta­ren ho­vi­her­ral­le evan­ke­liu­mia Jee­suk­ses­ta, ho­vi­her­ra us­koi ja jat­koi iloi­ten mat­kaan­sa (Ap. t. 8:39). Myös Sak­keus iloit­si, kun hän sai läh­teä seu­raa­maan Jee­sus­ta (Luuk. 19:6).

An­teek­si­an­ta­mus tuo rau­han

Mitä Jee­suk­sen sa­nat ”rau­ha teil­le” mer­kit­se­vät tä­nään, kun ko­em­me ym­pä­ril­läm­me le­vot­to­muut­ta ja rau­hat­to­muut­ta? Tun­nem­me sitä myös omas­sa it­ses­säm­me. Epäi­lem­me us­ko­am­me. Mo­net kiu­sauk­set ovat tut­tu­ja. Moni syn­tis­tä elä­mään­sä ka­tu­va et­sii elä­mäl­leen uut­ta suun­taa.

Lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na iloit­se­vat ope­tus­lap­set sai­vat Her­ral­taan ja Mes­ta­ril­taan teh­tä­vän. Jee­sus vah­vis­ti ope­tus­lap­si­aan Py­häl­lä Hen­gel­lä ja lä­het­ti hei­dät ju­lis­ta­maan rau­han evan­ke­liu­mia: ”Rau­ha teil­le! Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät.” (Joh. 20:21–22.)

Tä­män jäl­keen Jee­sus an­toi ope­tus­lap­sil­leen val­tuu­det an­taa syn­te­jä an­teek­si. ”Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:23.). Syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen evan­ke­liu­mi syn­nyt­tää sen rau­han, jos­ta Jee­sus ope­tus­lap­sil­leen pu­hui.

Jee­sus oli jo ai­kai­sem­min hy­väs­ti­jät­tö­pu­hees­saan pu­hu­nut sa­mas­ta rau­has­ta: ”Minä jä­tän teil­le rau­han. Oman rau­ha­ni minä an­nan teil­le, en sel­lais­ta, jon­ka maa­il­ma an­taa. Ol­kaa roh­ke­at, äl­kää vai­pu­ko epä­toi­voon.” (Joh. 14:27.)

Jee­suk­sen seu­raa­jat ha­lu­a­vat ol­la us­kol­li­sia Jee­suk­sen an­ta­mal­le teh­tä­väl­le. Sik­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta vie­lä­kin ke­ho­te­taan epä­us­koi­sia ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen ja kään­ty­mään pois syn­ti­ses­tä elä­mäs­tä. Heil­le tar­jo­taan evan­ke­liu­mia syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta. Kan­nat­taa tart­tua rau­han evan­ke­liu­miin! Se an­taa ih­mi­sen si­sim­pään kes­tä­vän rau­han.

Myös us­ko­vai­sil­le ih­mi­sil­le, Jee­suk­sen seu­raa­jil­le, vie­dään vie­lä vies­tiä ylös­nous­sees­ta Va­pah­ta­jas­ta. Se roh­kai­see pel­kää­viä, uu­pu­nei­ta ja epäi­le­viä Ju­ma­lan lap­sia us­ko­maan. Kan­nat­taa us­koa, sil­lä us­kon pää­mää­rä­nä on tai­vas. Siel­lä saa naut­tia ikuis­ta rau­haa yh­des­sä Jee­suk­sen ja hä­nen omien­sa kans­sa.

Ant­ti Sa­ve­la

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Joh. 20:21

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 1/2015.