JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Jumala on puhunut meille Pojassaan

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
18.4.2015 5.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:52
2020010123521020150418050000

Tut­ki­mi­sen ai­hee­na ovat hep­re­a­lais­kir­jeen al­ku­ja­keet. Kir­jeen muo­to poik­ke­aa useim­mis­ta Uu­den tes­ta­men­tin kir­jeis­tä, kos­ka sii­tä puut­tuu al­ku­ter­veh­dys ja kir­joit­ta­jan nimi. Täs­tä myös joh­tu­nee pal­jon poh­dit­tu ky­sy­mys kir­jeen kir­joit­ta­jas­ta, jos­ta ei ole var­maa tie­toa.

Kir­jeen ko­ko­nai­suu­des­ta on hah­mo­tet­ta­vis­sa kak­si vuo­rot­te­le­vaa kes­keis­tä tee­maa. Toi­nen on Jee­suk­sen per­soo­naa ku­vaa­va kris­to­lo­gi­nen ope­tus ja toi­nen seu­ra­kun­taa roh­kai­se­vat ke­ho­tuk­sen sa­nat. Kir­jet­tä on luon­neh­dit­tu myös saar­nak­si, joka on tar­koi­tet­tu lu­et­ta­vak­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa.

Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja tun­tee Van­han tes­ta­men­tin var­sin hy­vin. Hän avaa ja se­lit­tää Van­han ja Uu­den tes­ta­men­tin kir­joi­tus­ten yh­teen­kuu­lu­vuut­ta. Kir­je lie­nee syn­ty­nyt 80-lu­vul­la ja lä­het­ty mah­dol­li­ses­ti Roo­man kris­ti­tyil­le.

Mi­nun hen­ke­ni ei väis­ty

Kir­je al­kaa ku­vauk­sel­la Ju­ma­lan il­moi­tuk­ses­ta. Kir­joit­ta­ja viit­taa kau­as men­nee­seen ai­kaan. Ju­ma­la on ol­lut ja on yhä it­sen­sä il­moit­ta­va Ma­jes­teet­ti. In­hi­mil­li­nen ajat­te­lu koh­taa täs­sä pa­ra­dok­sin: kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la on pu­hu­nut en­ti­sil­le su­ku­pol­vil­le pro­feet­to­jen eli ih­mis­ten suul­la.

Her­ran Hen­ki on il­moit­ta­nut pro­fee­toil­le Ju­ma­lan sa­nan ja an­ta­nut voi­man pu­hua se jul­ki. Je­sa­ja viit­taa kir­jas­saan tä­hän: ”Minä olen pan­nut sa­na­ni si­nun suu­hu­si ja kät­ke­nyt si­nut kät­te­ni suo­jaan” (Jes. 51:6). Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus pal­ve­li­jal­leen omas­ta läs­nä­o­los­taan on vah­va: ”Tämä on mi­nun lu­pauk­se­ni: ’ei väis­ty mi­nun hen­ke­ni si­nun yl­tä­si ei­kä ka­toa mi­nun sa­na­ni, jon­ka olen suu­hu­si an­ta­nut’” (Jes. 59:21).

Ju­ma­lan puhe on ol­lut kuul­ta­vis­sa ih­mis­ten kes­kuu­des­sa mo­nin ta­voin. Ju­ma­lan ylei­sek­si il­moi­tuk­sek­si sa­no­taan sitä, kun hän il­moit­taa it­sen­sä omas­sa­tun­nos­sa, luon­nos­sa ja elä­män­koh­ta­lois­sa. Elä­män sa­lai­suus kut­suu ih­mis­tä tut­ki­maan Ju­ma­lan suu­ruut­ta.

Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen hui­pen­tu­ma on eri­tyi­nen il­moi­tus, jos­sa hän il­moit­taa it­sen­sä ja tah­ton­sa Po­jas­saan Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Täs­tä hep­re­a­lais­kir­je to­te­aa yti­mek­kääs­ti: vii­mei­si­nä ai­koi­na hän on pu­hu­nut meil­le Po­jas­saan.

Pro­fee­tat pu­hui­vat ja ju­lis­ti­vat Ju­ma­lan sa­naa en­nen Kris­tus­ta. Hei­dän sa­no­maan­sa si­säl­tyi loh­dul­li­nen lu­paus tu­le­vas­ta maa­il­man Va­pah­ta­jas­ta. Van­han lii­ton us­ko­vais­ten tur­va­na oli tämä lu­pauk­sen sana. Hep­re­a­lais­kir­je to­te­aa­kin en­ti­sis­tä py­his­tä: ”Us­ko­vi­na nämä kaik­ki kuo­li­vat. Sitä, mikä heil­le oli lu­vat­tu, he ei­vät saa­neet; he oli­vat vain etääl­tä näh­neet sen ja ter­veh­ti­neet sitä iloi­ten, tun­nus­ta­en ole­van­sa vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia maan pääl­lä.” (11:13.)

Kris­tus on Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen täyt­ty­mys. Po­jas­saan ja hä­nen kaut­taan Ju­ma­la on il­moit­ta­nut tah­ton­sa. Po­jan val­ta­suu­ruus il­me­nee luo­mi­sen ih­mees­sä: ”Hän on pu­hu­nut meil­le Po­jas­saan, jon­ka hän on pan­nut kai­ken pe­ril­li­sek­si ja jon­ka vä­li­tyk­sel­lä hän myös on luo­nut maa­il­mat” (1:2).

Ma­jes­tee­tin oi­ke­al­la puo­lel­la

Kris­tuk­ses­sa yh­dis­ty­vät Ju­ma­lan sana, en­nus­tuk­set ja täyt­ty­mys. Alus­sa ol­lut Sana oli Ju­ma­lan luo­na, ja Sana oli Ju­ma­la. Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Näin sel­keä on Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min to­dis­tus Kris­tuk­sen kah­des­ta luon­nos­ta, ju­ma­lal­li­ses­ta ja in­hi­mil­li­ses­tä. Ym­mär­räm­me tä­män sa­lai­suu­den vain us­kon kaut­ta. Ju­ma­lan tu­le­mi­nen ih­mi­sek­si on ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le sa­man­kal­tai­nen pa­ra­dok­si kuin Ju­ma­lan pu­hu­mi­nen pro­feet­to­jen suul­la. Jee­suk­sen vas­tus­ta­jat il­mai­si­vat­kin mie­li­pi­teen­sä vä­hek­sy­en: ei­kö tämä ole sep­pä, Joo­se­fin poi­ka?

Ju­ma­lan Hen­ki avaa Py­hiä kir­joi­tuk­sia. Nii­den va­los­sa nä­em­me Na­sa­re­tin mie­hes­sä Ju­ma­lan sä­deh­ti­vän kirk­kau­den. Ohi­kii­tä­vän het­ken kol­me ope­tus­las­ta sai­vat vuo­ren rin­teel­lä kat­sel­la Jee­suk­sen kir­kas­tu­mi­sen ih­met­tä: ”Hä­nen kas­von­sa lois­ti­vat kuin au­rin­ko ja hä­nen vaat­teen­sa tu­li­vat val­keik­si kuin valo” (Matt. 17:2). Tä­män jäl­keen Jee­suk­sen mat­ka kul­ki koh­ti Je­ru­sa­le­mia, koh­ti kär­si­mys­tä ja ris­tin­kuo­le­maa. Teks­tim­me sana to­teu­tui; uh­ri­kuo­le­mal­laan Ju­ma­lan Ka­rit­sa ot­ti pois maa­il­man syn­nin.

Kuo­le­man hau­das­ta ylös­nous­sut Va­pah­ta­ja as­tui en­sim­mäi­se­nä he­la­tors­tai­na ylös tai­vaa­seen, Isän luok­se. Meil­le vie­lä nä­ky­mät­tö­mäs­sä kun­ni­as­sa hän is­tuu Ma­jes­tee­tin oi­ke­al­la puo­lel­la. Siel­tä hän on ker­ran tu­le­va ta­kai­sin maan pääl­le. Sil­loin on koko ih­mis­kun­nan ja jo­kai­sen ih­mi­sen oma­koh­tai­nen ti­lin­te­on het­ki.

Au­tu­as on se ih­mi­nen, jol­la on Kris­tuk­sen so­vin­to­ve­ren ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen kaut­ta an­teek­si­an­ta­muk­sen rau­ha omal­la­tun­nol­laan. Ajan päät­ty­mi­seen as­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­taan pa­ran­nus­ta ja syn­nin­pääs­tön sa­naa, rau­han evan­ke­liu­mia kai­kil­le ek­sy­neil­le ja et­si­vil­le.

Pent­ti Sau­lio

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Hepr. 1:1–3

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 4/2015

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys