JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Lupaus pelastajasta

Siionin Lähetyslehti
Hartauskirjoitukset
20.5.2015 8.00

Juttua muokattu:

1.1. 23:53
2020010123531920150520080000

Ju­ma­la sa­noi käär­meel­le: ”Ja minä pa­nen vai­non si­nun ja vai­mon vä­lil­le, ja si­nun sie­me­nes ja hä­nen sie­me­nen­sä vä­lil­le; sen pi­tää rik­ki pol­ke­maan si­nun pääs, ja sinä olet pis­tä­vä hän­tä kan­ta­pää­hän” (1. Moos. 3:15).

Ju­ma­lan vas­tus­ta­jal­leen sa­no­mat sa­nat sai­vat kuul­la myös Adam ja Ee­va, tot­te­le­mat­to­muu­den syn­tiin lan­gen­nut en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri. Käär­meen myrk­ky oli teh­nyt teh­tä­vän­sä. Ju­ma­lan kuva ih­mi­ses­sä oli tur­mel­tu­nut. Pa­ra­tii­sin ai­ka päät­tyi.

Ada­mil­le ja Ee­val­le Ju­ma­lan sa­nat oli­vat lu­paus, ilo­sa­no­ma pe­las­ta­jas­ta. Ajal­li­sen kuo­le­man heit­tä­es­sä jo var­jo­jaan ja syn­nin pa­huu­den ri­kot­tua heis­sä Ju­ma­lan ku­van Adam ja Ee­va sai­vat kuul­la Luo­jan­sa ju­lis­ta­man evan­ke­liu­min Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. He sai­vat us­koa omat syn­tin­sä an­teek­si.

Kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja

Van­ha tes­ta­ment­ti on Ju­ma­lan lu­pauk­sen sa­naa pe­las­ta­jas­ta: ”Sen täh­den Her­ra an­taa it­se teil­le mer­kin: neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan ja an­taa hä­nel­le ni­men Im­ma­nu­el” (Jes. 7:14). ”Sinä Bet­le­hem, sinä Ef­ra­ta, sinä olet pie­nin Juu­dan su­ku­kun­tien jou­kos­sa! Mut­ta si­nun kes­kuu­des­ta­si nou­see Is­ra­e­lil­le hal­lit­si­ja.” (Mii­ka 5:2.)

Pe­las­ta­ja on kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja: ”Hän kan­toi mei­dän ki­pum­me, ot­ti taa­kak­seen mei­dän sai­rau­tem­me. Omis­ta te­ois­taan me us­koim­me hä­nen kär­si­vän ran­gais­tus­ta, luu­lim­me Ju­ma­lan hän­tä niis­tä lyö­vän ja ku­rit­ta­van, vaik­ka mei­dän rik­ko­muk­sem­me oli­vat hä­net lä­vis­tä­neet ja mei­dän pa­hat te­kom­me hä­net ruh­jo­neet. Hän kär­si ran­gais­tuk­sen, jot­ta meil­lä oli­si rau­ha, hä­nen haa­vo­jen­sa hin­nal­la me olem­me pa­ran­tu­neet.” (Jes. 53:4–5.)

Im­ma­nu­el – Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me

Uu­si tes­ta­ment­ti on täyt­ty­neen lu­pauk­sen sa­naa: ”En­nen kuin hei­dän liit­ton­sa oli vah­vis­tet­tu, kävi il­mi, et­tä Ma­ria, Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta, oli ras­kaa­na. Joo­sef oli la­kia kun­ni­oit­ta­va mies, mut­ta ei ha­lun­nut hä­päis­tä kih­lat­tu­aan jul­ki­ses­ti. Hän ai­koi pur­kaa avi­o­liit­to­so­pi­muk­sen kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa. Kun Joo­sef ajat­te­li tätä, hä­nel­le il­mes­tyi yöl­lä unes­sa Her­ran en­ke­li, joka sa­noi: ’Joo­sef, Daa­vi­din Poi­ka, älä pel­kää ot­taa Ma­ri­aa vai­mok­se­si. Se, mikä hä­nes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Py­häs­tä Hen­ges­tä. Hän syn­nyt­tää po­jan, ja si­nun tu­lee an­taa po­jal­le ni­mek­si Jee­sus, sil­lä hän pe­las­taa kan­san­sa sen syn­neis­tä.’ Tämä kaik­ki ta­pah­tui, jot­ta kä­vi­si to­teen, mitä Her­ra on pro­fee­tan suul­la il­moit­ta­nut: – Kat­so, neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan, ja hä­nel­le an­ne­taan nimi Im­ma­nu­el -- se mer­kit­see: Ju­ma­la on mei­dän kans­sam­me.” (Matt. 1:18–23.)

Ju­ma­lan Poi­ka pol­ki rik­ki käär­meen pään. Kuu­li­ai­se­na Isäl­leen syn­ni­tön Kris­tus ot­ti vas­taan syn­tiin lan­gen­neel­le ih­mis­kun­nal­le kuu­lu­neen ran­gais­tuk­sen – Ju­ma­lan vi­han ja kuo­le­man (1. Moos. 2:17.) Kär­si­vä Her­ran pal­ve­li­ja huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”Ee­li, Ee­li, lama sa­bak­ta­ni?” Se mer­kit­see: Ju­ma­lan, Ju­ma­la­ni, mik­si hyl­kä­sit mi­nut?” (Matt. 27:46.) Gol­ga­tan ris­til­tä kuu­lui­vat maa­il­man Va­pah­ta­jan lu­nas­tuk­sen ja so­vi­tuk­sen sa­nat: ”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30).

Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä

Rak­kaat vel­jet ja si­sa­ret Her­ras­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa! Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kai­na iloit­sem­me pe­las­tuk­sen lah­jas­ta (Jes. 25:6–9, 1. Kor. 15: 54–58, Hepr. 2:11–15). Pyhä Hen­ki vai­kut­taa meis­sä sy­dä­men us­kon (Gal. 4:4–7). Us­kon voi­maa saa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sest­sa Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä ”kai­kil­le niil­le elä­mäks´, joit´käär­me pur­rut on” (Sl. 24:6).

Vie­lä on ar­mon ai­ka, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ai­ka. Syn­nin, kuo­le­man ja tur­mi­o­val­to­jen voit­ta­jan käs­ky ope­tus­lap­sil­leen on voi­mas­sa. Isän­sä kol­man­te­na päi­vä­nä kuol­leis­ta he­rät­tä­mä Her­ra Jee­sus Kris­tus sa­noo: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mi kai­kil­le luo­duil­le” (Mark. 16:15). Ar­mah­det­tui­na syn­ti­si­nä kut­sum­me epä­us­kos­sa elä­viä ih­mi­siä kuo­le­mas­ta elä­mään, maa­il­mas­ta Ju­ma­lan rak­kaan po­jan val­ta­kun­taan ja ian­kaik­ki­sen elä­män elä­vään toi­voon (Joh. 3:16–18).

Kyös­ti Pie­vi­läi­nen

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: 1. Moos. 3:15

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 5/2015

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys