Israelin kansa oli saapunut korpivaelluksellaan luvatun maan, Kanaaninmaan lähelle. Matkansa aikana kansa oli kokenut monenlaisia vaiheita ja koettelemuksia, mutta Jumala oli ollut sen kanssa ja johtanut sitä vakaalla, kaikkivaltiaalla kädellään.
Kansa oli saanut matkallaan kokea monin tavoin Herran hyvyyttä. He olivat päässeet kuivaa maata pitkin meren läpi turvaan egyptiläisten sotajoukoilta, saaneet autiomaassa syödäkseen mannaa taivaasta ja juodakseen vettä kalliosta. Siinainvuorella Jumala oli antanut kansanjohtajalle, Moosekselle, kymmenen käskyn laintaulut ohjeeksi ja oppaaksi uskonelämään.
Kansa oli myös monta kertaa kapinoinut Jumalaa vastaan. Israelilaiset olivat jopa käskeneet Mooseksen veljeä Aaronia valamaan kultaisen sonnin sillä aikaa, kun Mooses oli ylhäällä vuorella, jossa Jumala antoi hänelle kaksi kivistä liiton taulua.
Vertauskuva kristityn vaelluksesta
Israelin kansan vaellus korven halki kohti luvattua maata on historiallinen tosiasia, mutta myös vertauskuva kristityn ihmisen vaelluksesta kohti uskon päämäärää, taivasta (Hepr. 3, 4). Matkallaan kristitty kokee niin myötä- kuin vastoinkäymisiä, mutta Jumala johtaa hänen elämäänsä hyvin ja viisaasti, kun hän sydämestään turvautuu Jumalaan.
Jumala ei koskaan hylkää ihmistä, mutta ihminen sen sijaan saattaa hylätä Jumalan tahdon mukaisen uskon ja elämän. Useinkaan Jumalan tie ei ole sellainen kuin ihminen oman ymmärryksensä valossa toivoisi. Silti se on oikea ja paras mahdollinen.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja varoittaa, ettei kristitty lankeaisi kapinoimaan Jumalaa ja hänen johdatustaan vastaan, kuten Israelin kansa korpimatkallaan: ”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. – – Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä.” Kirjoittaja painottaa, että perille taivaan kotiin pääsee, kun on uskon kautta kuuliainen Jumalan sanalle (Hepr. 4:1–11).
Jumala puhuu Pyhän Hengen kautta seurakunnassaan ja ruokkii elävällä sanallaan lastensa sielua. Synnin houkutusten keskellä voimanlähteenä on anteeksiantamuksen evankeliumi, virvoittava vesi, joka vuotaa Kristus-kalliosta.
Epäuskon saarna aiheuttaa pelkoa
Kansan päästyä luvatun maan rajalle Mooses lähetti kaksitoista miestä, yhden jokaisesta sukukunnasta, tutkimaan maata. Kun tiedustelijat palasivat, he kertoivat, että maa oli juuri sellainen kuin oli odotettukin: kaunis ja ravinteikas maa, joka ”tulvii maitoa ja hunajaa”.
Tiedustelijat kuitenkin jatkoivat, että maassa asuva kansa on voimakas ja että kaupungit ovat lujasti varustettuja. He sanoivat: ”Emme me pysty käymään sen kansan kimppuun. He ovat vahvempia kuin me.” Puheillaan he saivat israelilaiset pelkäämään Kanaaninmaata.
Tiedustelijoista ainostaan Kaleb ja Joosua jaksoivat luottaa Jumalan voimaan ja puhua uskon saarnaa. Kun kansa alkoi huutaa Moosesta vastaan, Kaleb tyynnytteli sitä ja huusi: ”Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!”
Kansa kuitenkin uskoi epäuskon saarnaa, alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön. He nurisivat Moosekselle ja Aaronille: ”Kunpa olisimme saaneet kuolla Egyptissä! Kunpa edes saisimme kuolla täällä autiomaassa!”
Kansa jopa päätti valita itselleen uuden johtajan, joka veisi heidät takaisin Egyptiin. Silloin Joosua ja Kaleb sanoivat: ”Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa. Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa, ja antaa sen meille. Te ette saa kapinoida Herraa vastaan!”
Kansa uhkasi kivittää Joosuan ja Kalebin hengiltä, mutta tilanne muuttui, kun Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa, niin että kaikki näkivät sen. Jumala rankaisi kuolemalla tiedustelijoita, jotka olivat puhuneet pahaa luvatusta maasta. Hän myös ilmoitti, ettei kapinaan nousseesta kansasta yksikään kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi mies pääsisi perille luvattuun maahan.
Tiedustelijoista ainoastaan Joosua ja Kaleb saivat laskea jalkansa Kanaaninmaan multaan. Heidän elämänsä muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on luottaa Jumalaan ja olla kuuliainen hänen sanalleen.
Pekka Aittakumpu
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: 4. Moos. 13–14
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 7–8/2015
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys