Ih­mi­nen on luo­tu elä­mään tois­ten yh­tey­des­sä. Jo­kai­sel­le muo­tou­tuu elä­män­sä ai­ka­na oma ai­nut­laa­tui­nen elä­mä­nym­pä­ris­tön­sä ja so­si­aa­li­nen ver­kos­ton­sa, jos­sa hän ra­ken­taa elä­mään­sä suh­tees­sa toi­siin ih­mi­siin.

Ih­mi­nen omak­suu vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tai­to­ja ja vai­kut­tei­ta jo pie­ne­nä lap­se­na van­hem­pien ja lä­heis­ten ih­mis­ten hoi­dos­sa. Lap­sen mie­leen syn­tyy mal­li yh­des­sä ole­mi­ses­ta. Se luo poh­jaa sil­le, mi­ten hän myö­hem­min en­na­koi vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­ta, osal­lis­tuu nii­hin ja tul­kit­see nii­tä.

So­si­aa­li­sen pii­rit muo­dos­tu­vat usein yh­dis­tä­vän te­ki­jän vai­ku­tuk­ses­ta. On help­po pu­hua, kun yh­teis­tä ja­et­ta­vaa on pal­jon. Ai­toa vuo­ro­vai­ku­tus­ta syn­tyy myös sil­loin, kun eri elä­män­ti­lan­teis­sa ole­vat ih­mi­set koh­taa­vat ja osoit­ta­vat kuun­te­le­mal­la ole­van­sa kiin­nos­tu­nei­ta tois­ten­sa elä­mäs­tä.

Yh­tei­sen asi­an ym­pä­ril­lä ole­vat ih­mi­set muo­dos­ta­vat po­ru­kan, jol­la il­me­nee yh­tei­söl­li­siä piir­tei­tä. Ny­kyi­sin näi­tä yh­tei­sö­jä on lu­ke­mat­to­mia eri asi­oi­den yh­teyk­sis­sä ja so­si­aa­li­sen me­di­an ver­kos­tois­sa.

Esi­mer­kik­si ky­läyh­tei­söis­sä on pe­rin­tei­ses­ti ol­lut ta­pa­na teh­dä tal­koo­työ­tä eli yh­teis­työ­tä tois­ten kans­sa. Ih­mi­set ko­ki­vat yh­des­sä te­ke­mi­sen tär­ke­ä­nä, si­tou­tui­vat sii­hen ja sai­vat myös pal­jon ai­kaan.

Ih­mi­set voi­vat ko­kea ai­van eri­tyis­tä yh­teyt­tä toi­siin­sa sil­loin, kun elä­vä us­ko yh­dis­tää hei­tä. Sil­loin ei ole kyse yh­tei­söl­li­syy­des­tä, vaan osal­li­suu­des­ta, jo­hon Pyhä Hen­ki on liit­tä­nyt.

Paa­va­li kir­joit­taa efe­so­lais­kir­jees­sä: ”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät” (Ef. 2:19).

Paa­va­li jat­kaa Kris­tuk­sen ja hä­nen seu­ra­kun­tan­sa kiin­te­äs­tä yh­tey­des­tä: ”Te olet­te ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Kris­tus Jee­sus. Hän liit­tää koko ra­ken­nuk­sen yh­teen niin et­tä se kas­vaa Her­ran py­häk­si temp­pe­lik­si” (Ef. 2:20–21).

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­net ju­lis­ta­vat Py­hän Hen­gen voi­mas­ta evan­ke­liu­min ilo­sa­no­maa. He kut­su­vat ar­mos­ta osat­to­mia Ju­ma­lan per­heen jä­se­nek­si, Ju­ma­lan lap­sek­si.

Ju­ma­lan las­ten osal­li­suu­des­sa on läs­nä Pyhä Hen­ki, yh­tei­nen rak­kaus ja an­teek­si­an­ta­mus. Ne saa­vat toi­mi­maan yh­tei­sek­si hy­väk­si. Se ko­et­tiin to­dek­si myös al­ku­seu­ra­kun­nan elä­mäs­sä, jota yk­si ohei­sen Päi­vä­mie­hen ar­tik­ke­li avaa.

Ju­ma­lan las­ten osal­li­suus ei ole yh­teyt­tä vain tääl­lä ajas­sa, vaan myös ker­ran ian­kaik­ki­suu­des­sa.

”Me tie­däm­me, et­tä vaik­ka tämä mei­dän maal­li­nen telt­ta­ma­jam­me pu­re­taan­kin, Ju­ma­lal­la on tai­vaas­sa mei­tä var­ten ikui­nen asun­to, joka ei ole ih­mis­kät­ten työ­tä. Juu­ri tä­hän Ju­ma­la on val­mis­ta­nut mei­dät, ja va­kuu­dek­si hän on an­ta­nut meil­le Hen­gen.” (2. Kor. 5:1,5.)

Ol­li Lohi