Mik­ko Ju­vo­nen

Ih­mi­nen päät­tää, Ju­ma­la sää­tää. Jos lä­he­tys­mat­kat su­jui­si­vat al­ku­pe­räis­ten suun­ni­tel­mien mu­kaan, pal­jon jäi­si ta­pah­tu­mat­ta.

Kä­vin en­sim­mäi­sen ker­ran lä­he­tys­mat­kal­la Gui­ne­as­sa vuon­na 2018. Se oli to­del­lis­ta au­to­mat­kai­lun rie­mu­juh­laa. Ta­pa­sin mat­kal­la toi­se­na pu­hu­ja­na ol­leen to­go­lai­sen Nic­ho­las De­hin Da­ka­ris­sa, kos­ka mat­kan en­sim­mäi­set seu­rat oli­vat Se­ne­ga­lis­sa Da­ka­rin lä­hel­lä. Pit­kän päi­vä­mat­kan jäl­keen olim­me seu­raa­vil­la seu­ra­pai­koil­la Gam­bi­as­sa.

Läh­dim­me koh­ti Gui­ne­aa ja yli­tim­me ra­jan kym­me­nen mat­kus­tus­tun­nin jäl­keen. Saa­vuim­me yö­py­mis­paik­kaan Bas­saan yh­del­tä yöl­lä. Huo­noim­man 20 ki­lo­met­rin tien­pät­kän koh­dal­la ai­kaa meni kak­si tun­tia. Mat­ka jat­kui aa­mul­la en­nen seit­se­mää, ja yöl­lä kah­den jäl­keen olim­me Nze­re­ko­res­sa ho­tel­lil­lam­me.

Uu­si seu­ra­paik­ka

Ai­oim­me ajaa pää­kau­pun­kiin Co­nak­ryyn joh­ta­van eta­pin ker­ral­la. Läh­dim­me mat­kaan kuu­del­ta aa­mul­la, mut­ta to­te­sim­me il­lal­la kah­dek­san mais­sa, et­tä oli­sim­me pe­ril­lä vas­ta seu­raa­va­na aa­mu­na.

Al­fon­so Haba al­koi sel­vit­tää, oli­si­ko jos­sain kau­pun­gis­sa tut­tua, joka voi­si aut­taa ho­tel­lin et­si­mi­ses­sä. Hän sai vin­kin soit­taa Mat­hi­as Ko­liel­le, joka asuu mat­kam­me var­rel­la ole­vas­sa Ma­mous­sa. Kun saa­vuim­me Ma­mou­hun il­lal­la kym­me­nen mais­sa, hän oli sel­vit­tä­nyt meil­le val­miik­si so­pi­van ho­tel­lin.

Ky­syim­me, sai­sim­me­ko ker­toa mat­kam­me tar­koi­tuk­ses­ta. Tuon vii­ti­sen mi­nuut­tia kes­tä­neen kes­kus­te­lun päät­teek­si Ko­lie ha­lu­si us­koa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Ha­lu­sim­me kor­va­ta hä­nel­le mei­dän aut­ta­mi­ses­tam­me ai­heu­tu­neet ku­lut, mut­ta hän ei ha­lun­nut: ”Se mitä olet­te mi­nul­le tuo­neet, ei ole mi­ten­kään ver­rat­ta­vis­sa nii­hin ku­lui­hin, joi­ta mi­nul­le syn­tyi”. Ko­lie on seu­raa­vil­la mat­koil­la jär­jes­tä­nyt seu­rat Ma­mous­sa.

Moni ha­lu­si us­koa

Tä­män vuo­den tam­mi­kuus­sa Gui­ne­an seu­ra­mat­ka oli jär­jes­tet­ty toi­sin. Saa­vuim­me il­lal­la Mon­ro­vi­an len­to­ken­täl­le Li­be­ri­aan. Vas­tas­sam­me oli­vat Al­fon­so Haba ja Jo­seph La­mah, jot­ka oli­vat aja­neet sin­ne Co­nak­rys­ta, sekä Paul Haba ja Abou Loua, jot­ka oli­vat tul­leet Gui­ne­as­ta työs­ken­te­le­mään Mon­ro­vi­aan.

Paul Haba oli saa­nut us­kon lah­jan jo ai­em­min, ja nyt hän ha­lu­si, et­tä kä­vi­sim­me vie­rai­le­mas­sa hä­nen pi­ha­pii­ris­sään, jos­sa myös Abou Loua asuu. Seu­raa­va­na aa­mu­na aje­lim­me Mon­ro­vi­an lai­ta­mil­la kas­va­val­le vaa­ti­mat­to­mien ra­ken­nus­ten alu­eel­le. Kes­kus­te­lim­me kol­men Ha­ban ys­tä­vän kans­sa. He ha­lu­si­vat us­koa.

Jat­koim­me koh­ti Gui­ne­an ra­jaa. Gan­taan joh­ta­va tie oli eri­no­mai­ses­sa kun­nos­sa. Al­le nel­jän tun­nin mat­kan jäl­keen saa­vuim­me pe­ril­le. Il­lal­la ho­tel­lil­lem­me saa­pui kak­si Gan­tas­sa asu­vaa Ha­ban nuo­ruu­de­nys­tä­vää. He ha­lu­si­vat kuul­la us­kos­ta, ja toi­nen sai pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Lä­he­tys­mat­kan ai­ka­na oli yh­det seu­rat Ma­mous­sa sekä use­at Nze­re­ko­res­sa ja Co­nak­rys­sä. Jäl­kim­mäi­sis­sä syn­tyi myös kes­kus­te­lua toi­min­nan or­ga­ni­soin­nis­ta ja hu­ma­ni­taa­ri­sen työn aloit­ta­mi­ses­ta. Gui­ne­as­sa on työn ai­ka.