JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Alttoelämää

Nykyiset blogit
30.5.2020 6.55

Juttua muokattu:

26.5. 10:00
2020052610000020200530065500

Kun olin ala-as­teen ylä­luo­kil­la 1970-lu­vun puo­li­vä­lis­sä, sain nok­ka­hui­lu­yh­ty­ees­sä soit­ti­mek­se­ni alt­to­nok­ka­hui­lun. Sii­nä oli kau­nis, peh­meä ää­ni ku­ten te­no­ri- ja bas­so­nok­ka­hui­luis­sa, mut­ta se oli kool­taan nii­tä pie­nem­pi. Tyk­kä­sin heti soit­ti­mes­ta. Soi­tim­me ki­vo­ja kap­pa­lei­ta, har­joit­te­lim­me to­sis­saan ja nau­tim­me lop­pu­tu­lok­sis­ta.

Kun aloin käy­mään soit­to­tun­neil­la mu­siik­ki­o­pis­tos­sa, soit­ti­mek­se­ni va­li­koi­tui alt­to­viu­lu. Myös sen tun­sin heti omak­se­ni. Sen tum­mat sä­ve­let aset­tu­vat mu­ka­vas­ti sel­lon ja viu­lun vä­li­maas­toon. Alt­to­viu­lun mu­sii­kin nuo­tin­nuk­ses­sa käy­te­tään alt­to­a­vain­ta. Oli jän­nit­tä­vää op­pia lu­ke­maan tuo­ta maa­gis­ta nuot­ti­vii­vas­toa uu­del­la ta­val­la G- ja F-avai­mil­le kir­joi­tet­tu­jen nuot­tien jäl­keen.

Olin myös on­ne­kas. Eräs ter­vo­la­lai­nen her­ra – en enää edes muis­ta, oli­ko hän mei­dän mu­sii­ki­no­pet­ta­jam­me ylä­as­teel­la vai ku­ka­han hän oli – sa­noi mi­nul­le erään ker­ran, et­tä hä­nel­lä oli­si ko­to­na van­ha, rik­ki­näi­nen alt­to­viu­lu. Ha­lu­ai­sin­ko sen? No ha­lu­sin! Muis­tan oi­kein hy­vin, kuin­ka hän toi mi­nul­le soit­ti­men muo­vi­pus­sis­sa. Isä­ni vei alt­to­viu­lun soi­tin­kor­jaa­jal­le, ja sii­tä kuo­riu­tui iha­na soi­tin. Isä veis­ti vers­taas­saan soit­ti­meen leu­ka­tu­en. Sain elä­mää­ni soit­ti­men.

En oi­kein mil­loin­kaan op­pi­nut soit­ta­maan hy­vin. Alt­to­viu­lu on ai­ka suu­ri. Se tun­tui myös suu­rel­ta ja köm­pe­löl­tä. Leu­ka­pe­rä­ni­kin puu­tui­vat soit­ta­es­sa. Huo­ma­sin mo­nes­ti, et­tä pu­rin ham­pai­ta yh­teen, kun soi­tin. En osan­nut soit­taa ren­nos­ti. Sil­ti tun­sin, et­tä olin va­lin­nut oi­ke­an soit­ti­men.

Tei­ni-ikäi­se­nä lo­pe­tin soit­to­tun­neil­la käyn­nin.

Myö­hem­min ai­kui­se­na in­nos­tuin ai­na vä­lil­lä soit­ta­maan, mut­ta sit­ten in­to hii­pui. Oma­eh­toi­nen har­joit­te­lu vaa­tii pal­jon it­se­ku­ria ja kun­ni­an­hi­moa. Ai­na­kin mi­nun per­soo­nal­la­ni.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten aloin jäl­leen soit­taa. Soit­ta­mi­nen­han ei ole kuin pyö­räl­lä ajo, et­tä tal­ven tau­on jäl­keen osaa ajaa ke­vääl­lä sa­mal­la ta­voin kuin syk­syl­lä ajoi vii­mei­sen ker­ran. Soit­to­tai­to ruos­tuu, ja kai­kil­la soit­ta­mi­sen osa-alu­eil­la nä­kyy taan­tu­mi­nen. Mi­nul­la oli kui­ten­kin hyvä opet­ta­ja ja hä­nen joh­dol­laan pys­tyin vie­lä op­pi­maan uu­sia asi­oi­ta näin­kin van­ha­na. Se oli hyvä ko­ke­mus ja tun­ne. Se an­toi muu­ten­kin toi­voa van­he­ne­mi­sen va­ral­le. Har­joit­te­le­mal­la hy­väs­sä oh­jauk­ses­sa voi van­ha­na­kin op­pia ja ke­hit­tyä.

Soit­ta­mi­nen on taas jää­nyt. Har­mi. Tuos­sa se soi­tin le­pää ko­te­los­saan kos­ke­mat­to­ma­na ja soin­ti kär­sii. Toi­von ko­vas­ti, et­tä in­nos­tui­sin vie­lä soit­ta­maan. Ko­ti­mu­si­soin­ti oman per­hee­ni jou­si­soit­ta­jien kans­sa oli­si juu­ri sitä, mitä voi­sin toi­voa. Soit­ta­mi­nen an­taa pal­jon, mut­ta ei vie mi­tään pois.

Alt­to­e­lä­mää­ni kuu­luu vie­lä se, et­tä kuo­ros­sam­me lau­lan alt­toa ja so­vi­tuk­ses­ta riip­pu­en kak­ko­salt­toa. Ää­ni­a­la­ni on ma­ta­la.

Ra­kas­tan alt­to­viu­lua, sen ele­gant­tia avain­ta ja kau­nis­ta ään­tä, jon­ka sa­no­taan muis­tut­ta­van ih­mi­sen ään­tä. Sik­si soi­tin var­maan tun­tuu­kin niin mu­ka­van ta­val­li­sel­ta.

Jos alt­to­viu­lu oli­si teks­tii­li, se oli­si eh­kä tum­man­vih­reä sa­met­ti­tyy­ny ku­lu­nei­ne kul­ma­tup­sui­neen. Sel­lo taas oli­si go­be­lii­ni, viu­lu tuu­les­sa lie­hu­va hun­tu­tyl­li. Jos alt­to­viu­lu oli­si ruo­ka, se var­maan oli­si huo­lel­la kei­tet­ty kiis­se­li, jos­sa oli­si tar­peek­si ma­ke­aa ker­ma­vaah­toa pääl­lä. Täl­löin sel­lo oli­si kyp­sä pih­vi, ja viu­lu eh­kä kasa pie­niä ma­ren­ke­ja pa­ti­noi­tu­neel­la ho­pe­a­lau­ta­sel­la.

Jos alt­to­viu­lu oli­si vesi, se voi­si ol­la tyy­ni jär­vi. Sel­lo oli­si meri ja viu­lu iloi­nen tun­tu­ri­pu­ro. Jos alt­to­viu­lu oli­si puu, se oli­si pi­ha­pih­la­ja. Sel­lo oli­si van­ha kuu­si ja viu­lu haa­vi­kon ha­vi­na.

Olet­ko kos­kaan aja­tel­lut, et­tä alt­to­viu­lul­la­kin on tär­keä roo­lin­sa or­kes­te­ris­sa ja jou­sik­var­te­tis­sa? Siel­lä se jou­kos­sa soi kirk­kau­den ja me­he­vyy­den vä­liin ka­do­ten. Eh­kä sen ole­mas­sa­o­lon tär­key­den huo­maa sii­nä, et­tä se on osa ih­meel­lis­tä ko­ko­nai­suut­ta omal­la vaa­ti­mat­to­mal­la ta­val­laan. Sii­nä­kin mie­les­sä se eh­kä muis­tut­taa ih­mis­tä.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
19.3.2024

Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet. Jes. 65:1

Viikon kysymys