JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Eväiden turvin matka jatkuu

22.3.2024 7.00

Juttua muokattu:

21.3. 11:28
2024032111283820240322070000

Eli­na Lu­mi­jär­vi

On ol­lut lo­maa. Se on teh­nyt mie­lel­le ja ruu­miil­le hy­vää. Luon­to­kin on tar­jon­nut pa­ra­tii­si­mai­set olo­suh­teet ret­ki­luis­te­li­jal­le. Vii­mei­set kol­me päi­vää ovat ku­lu­neet Hau­hon sel­kää vii­let­tä­es­sä, ja Sport Trac­ker on las­ke­nut ki­lo­met­re­jä yli 90. Käy­tän­nös­sä se tar­koit­taa, et­tä Män­ty­saa­res­sa on tul­lut käy­tyä nel­jäs­ti, Kot­kon­har­jun ran­ta­vii­va ai­na Vit­si­ä­län kär­keen on ohi­tet­tu kah­des­ti ja Al­vet­tu­lan ky­län kais­li­kol­la sekä Hau­hon kir­kon­ky­län ran­nas­sa on käy­ty niin ikään kah­des­ti.

Ke­vä­tau­rin­ko on pais­ta­nut kirk­kaas­ti, ja pil­vi­nen päi­vä­kin on so­pi­nut jouk­koon. Ne­li­jal­kai­nen on ol­lut me­nos­sa mu­ka­na, mut­ta tuo­tu vä­lil­lä ko­tiin, kun emän­tän­sä on jat­ka­nut sy­dän rie­mus­ta pomp­pien rak­kaan la­jin pa­ris­sa tols­kaus­ta.

En ha­lua kers­kua. Ei ole omaa an­si­o­ta­ni, et­tä olen saa­nut Ju­ma­lal­ta lah­jak­si ke­hon, joka jak­saa liik­kua pit­ki­ä­kin mat­ko­ja. Ruu­mii­ni on kuin van­ha die­sel. Käyn­nis­tyn hi­taas­ti, mut­ta kun pää­sen vauh­tiin ja ryt­miin, ei me­ne­mi­nen heti lopu. Yk­si asia on kui­ten­kin me­ne­mi­sen eh­do­ton edel­ly­tys: eväät. On ol­ta­va ruo­kaa, polt­to­ai­net­ta, jot­ta mat­ka jat­kuu.


Edel­lä mai­nit­tu evä­sa­sia tuli to­dis­tet­tua toi­ses­sa­kin yh­tey­des­sä.

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten me van­hem­mat ja per­heem­me van­him­mat lap­set pää­tim­me ker­ran­kin teh­dä jo­ta­kin yh­des­sä. Pää­dyim­me me­lon­ta­ret­kel­le In­koos­ta Eli­saa­reen. Me­lo­mi­nen oli kai­kil­le muil­le pait­si al­le­kir­joit­ta­neel­le uu­si alu­e­val­taus. It­se olin teh­nyt nuo­ruus­vuo­si­na neit­syt­mat­ka­ni me­lo­en tul­vi­vas­sa Na­rus­ka­jo­es­sa Koil­lis-La­pis­sa.

In­koos­sa pak­kai­lim­me siis ran­nal­la va­rus­tei­ta ka­jak­kei­hin. Em­me edes yrit­tä­neet näyt­tää ko­ke­neil­ta. Tun­nus­tim­me re­hel­li­ses­ti, et­tä yk­si po­ru­kas­ta ei ole ui­ma­tai­toi­nen em­me­kä osaa oi­ke­as­taan me­lo­a­kaan. Ka­jak­ki­vuok­raa­mon mies oli roh­kai­se­va ja to­del­la ys­tä­väl­li­nen ei­kä ai­na­kaan näyt­tä­nyt pääl­le­päin pel­ko­jaan tai epäi­lyk­si­ään pro­jek­ti­am­me koh­taan. Lu­pa­si­pa vie­lä sen­kin, et­tä hä­nel­le saa soit­taa kos­ka vain, jos tu­lee on­gel­mia. Ai­ka pal­jon lu­vat­tu ky­sei­sel­le po­ru­kal­le.

Kun vih­doin pää­sim­me ula­pal­le, muo­dos­tui na­va­kas­ta tuu­les­ta ja suu­rien moot­to­ri­ve­nei­den ohi kii­tä­mi­ses­tä mel­kois­ta ris­ti­aal­lok­koa. Kau­hoim­me vim­ma­tus­ti eteen­päin ja opet­te­lim­me me­lo­maan. Het­ken jo epäi­lin mei­dän yli­ar­vi­oi­neen tai­tom­me ja yli­pää­tään hank­keen tur­val­li­suu­den. Vii­mein meno kui­ten­kin ta­saan­tui ja luot­ta­mus kul­ku­pe­liin kas­voi. Tun­nel­ma ko­ho­si ja niin vain kii­sim­me aal­loil­la, osa yk­sik­kö- ja osa kak­sik­ko­mal­li­sel­la ka­ja­kil­la. En­nen il­taa saa­vu­tim­me mää­rän­pään. Pää­sim­me sau­naan ja ma­koi­siin uniin riip­pu­mat­toi­hin.

Kun pa­la­sim­me seu­raa­va­na päi­vä­nä ta­kai­sin, oli ka­jak­ki­vuok­raa­mon mies ran­nas­sa vas­tas­sa. Hä­nen il­meen­sä oli iloi­nen, ja mie­les­sä­ni ajat­te­lin, et­tä hän oli myös yl­lät­ty­nyt. Olin var­ma, et­tä hän ih­met­te­li, mi­ten tuo po­ruk­ka iki­nä sel­vi­si reis­sus­ta hen­gis­sä ja il­man apua.

Ka­ja­keis­ta kui­val­le maal­le köm­mit­ty­äm­me hän ky­syi, mitä meil­lä oli evää­nä. Ker­roin, et­tä olin va­ran­nut mat­kal­le pal­jon syö­mis­tä. Suk­laa- ja ener­gi­a­pa­tu­koi­ta, Maa­lah­den limp­pua val­miik­si voi­del­tu­na sekä pal­jon juo­mis­ta. Eli­saa­res­sa teh­tiin tie­tys­ti Tran­gi­al­la ihan oi­ke­aa ruo­kaa­kin. Mies kat­soi mei­tä ja sa­noi: ”Ruo­ka on kai­kis­ta tär­kein asia, muu­ten ei jak­sa.” Hän jat­koi vie­lä: ”Se on kai­ken a ja o. Kun on ruo­kaa, sel­vi­ää kyl­lä.”


Ra­vin­to on vält­tä­mä­tön­tä myös us­kon­kil­voi­tuk­sen mat­kal­la.

Tam­pe­reen rau­ha­nyh­dis­tyk­sen nuor­ten päi­vien yh­tey­des­sä oli eh­tool­lis­kirk­ko Ka­le­van kir­kos­sa ja sen jäl­keen nuo­ril­le il­ta­pa­laa ja alus­tus toi­mi­ta­lol­la. Tyt­tä­rem­me osal­lis­tui il­taan. Hän lä­het­ti per­heem­me What­sapp-ryh­mään vies­tin sii­tä, kuin­ka alus­tuk­ses­sa oli ver­rat­tu Ju­ma­lan sa­naa ja val­ta­kun­taa ruo­ka­pöy­tään ja ke­ho­tet­tu py­sy­mään pöy­dän ää­res­sä. Ty­tär to­te­si, et­tä äk­kiä sitä kuih­tuu, jos ei saa ruo­kaa syö­däk­seen. Lo­puk­si hän ke­hot­ti per­het­tään: ”Muis­ta­kaa ih­mi­set käy­dä seu­rois­sa.”

Seu­rois­sa saar­nat­ta­va Ju­ma­lan sana ja evan­ke­liu­mi on ai­van vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta us­ko­va ih­mi­nen jak­saa pit­kän us­kon­kil­voi­tuk­sen mat­kan. Nii­den eväi­den tur­vin us­ko­vai­nen pää­see ker­ran pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.
24.6.2024

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Ps. 13:6

Viikon kysymys