JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Harmaa olo

26.8.2021 7.00

Juttua muokattu:

26.8. 10:06
2021082610065120210826070000

Yri­tin pit­kään kir­joit­taa ai­van muus­ta ai­hees­ta, mut­ta teks­ti ei vain eden­nyt. En saa­nut aja­tuk­si­a­ni min­kään­lai­seen ka­saan, vaan jo­kai­nen asia len­te­li har­maan ver­hon ta­ka­na.

An­noin teks­tin odot­taa, ja tein mui­ta asi­oi­ta vä­lis­sä. Mi­kään ei oi­kein tun­tu­nut mil­tään, vä­syt­ti ja teki mie­li it­keä. Kun vie­lä suo­raan huo­nee­ni ik­ku­nan edes­sä ole­va puu kaa­det­tiin, kyy­ne­leet kar­ka­si­vat ja ah­dis­ti. En­nen niin rau­hoit­ta­van ja suo­jai­san vih­rey­den esit­te­le­vä ik­ku­na näyt­ti­kin nyt vain naa­pu­ri­ta­lot ko­vi­na ja elot­to­mi­na. En enää voi­si maa­ta sän­gys­sä­ni ik­ku­nan al­la ja kat­sel­la ok­sien tuu­dit­ta­vaa lii­ket­tä. On­nek­si har­mia hel­pot­ti hie­man aja­tus, et­tä nä­ki­sin nyt pal­jon enem­män tai­vas­ta sän­gys­tä­ni ja huo­nee­ni oli­si va­loi­sam­pi paik­ka.

Kos­ka mi­kään te­ke­mi­nen ei in­nos­ta­nut, läh­din ulos tar­koi­tuk­se­na­ni men­nä met­sään tuu­let­ta­maan pää­tä. Toi­voin myös, et­tä ins­pi­raa­tio is­ki­si ul­koil­mas­sa pa­rem­min kuin si­säl­lä. Har­maa olo kul­ki mu­ka­na, hi­das­ti as­kel­ta, piti il­meen vä­sy­nee­nä. Haa­hui­lin aja­tuk­sis­sa­ni erään tien pää­hän, jos­ta läh­te­vää pol­kua läh­din tal­lus­ta­maan. En ol­lut kos­kaan ai­em­min kul­ke­nut siel­lä, jo­ten reit­ti tun­tui pie­nen pie­nel­tä seik­kai­lul­ta.

Usein met­säs­sä kä­vel­les­sä­ni värk­kään sor­mis­sa­ni jo­ta­kin ok­san tai kas­vin osaa. Täl­lä ker­taa mat­kal­la tart­tui mu­kaan jon­kin put­ki­kas­vin ku­kin­to, joka tu­hou­tui mat­kan ede­tes­sä. Vaik­ka vie­lä lie­vän fluns­san ta­kia jou­duin kä­ve­le­mään hy­vin rau­has­sa, mai­se­mien vaih­dos tun­tui hy­väl­tä.

Kun yh­des­sä koh­das­sa sat­tui tun­tu­maan sil­tä, me­nin ja ha­la­sin pit­kään yh­tä män­tyä. Har­vem­min pui­ta tu­lee ha­lat­tua, mut­ta nyt sen pai­kal­laan py­sy­vä ja tu­ke­va ole­mus toi tur­vaa.

Aja­tuk­se­na­ni ulos läh­ties­sä oli, et­tä me­ni­sin jo­hon­kin met­sään is­tu­maan. Kos­ka en­sim­mäi­ses­sä met­si­kös­sä ei ol­lut so­pi­vaa paik­kaa, me­nin pie­neen, mut­ta suu­ria män­ty­jä kas­va­vaan met­sään. Ke­sän myrs­kyt oli­vat kaa­ta­neet met­säs­tä usei­ta pui­ta, ja löy­sin yh­den suu­ren män­nyn pöt­köt­tä­mäs­sä maas­sa. Is­tu­mi­nen ei vie­lä rau­hoit­ta­nut tar­peek­si, jo­ten ase­tuin va­ro­vas­ti ma­kaa­maan pu­ner­ta­van run­gon pääl­le.

Pään ylä­puo­lel­la nä­kyi tai­vas­ta, kos­ka ko­mea ma­kuu­a­lus­ta­ni ei ol­lut enää esit­te­le­mäs­sä ok­si­aan siel­lä. Pui­den ok­sat huo­jui­vat lep­poi­sas­ti tuu­les­sa ja pöl­lyt­ti­vät har­mai­ta aja­tuk­sia vaa­le­am­mik­si. Sii­nä run­gol­la maa­tes­sa­ni sain pää­hä­ni kir­joit­taa juu­ri täs­tä ai­hees­ta. Sii­tä, mik­si vä­rit vä­lil­lä hä­vi­ä­vät au­rin­gon mu­ka­na.

Tä­nään oli luon­nos­sa­kin har­maa päi­vä, tai­vas oli täyn­nä pil­viä. Sää­hän voi­mak­kaas­ti re­a­goi­va mie­le­ni mu­kau­tui pil­vi­seen ke­liin ja eh­kä osin sik­si toi har­maan olon. Li­säk­si syi­nä saat­toi­vat ol­la fluns­san tuo­ma vä­sy­mys ja hil­jai­nen asun­to.

Har­maa olo on kur­ja vie­ras. Sen saa­pu­mis­ta ei kos­kaan voi en­na­koi­da, vaan jos­kus se vain tu­lee lu­pia ky­sy­mät­tä. Vä­lil­lä se tu­lee esi­mer­kik­si iha­nan so­si­aa­li­sen päi­vän jäl­keen, jol­loin ha­lu­ai­si muis­taa mu­ka­vat ih­mi­set ja ta­pah­tu­mat. Har­maa olo kui­ten­kin muis­tut­taa vain sii­tä, et­tei­vät ih­mi­set ole juu­ri sil­loin pai­kal­la.

Täl­lai­si­na vä­rit­tö­mi­nä päi­vi­nä yri­tän kuun­nel­la ener­gis­tä mu­siik­kia tai loh­dut­ta­via Sii­o­nin lau­lu­ja, ku­ten tä­nään tein. Jos­sa­kin vai­hees­sa kuun­te­lin myös iha­nia kuo­ro­te­ok­sia, mut­ta ne vain it­ket­ti­vät. Tuli niin kova ikä­vä lau­la­maan.

On us­ko­ma­ton­ta, mil­lai­sia tun­tei­ta mu­siik­ki voi­kaan tuo­da pin­taan. Pää­sin kuun alus­sa kuun­te­le­maan pie­neen kon­sert­tiin sop­raa­no- ja ki­ta­ra­duoa. Hy­vin pit­kän li­ve­mu­sii­kit­to­man ajan jäl­keen oi­kea mu­siik­ki ra­vis­te­li herk­kää miel­tä ja tun­tui sy­dä­mes­sä as­ti. Heti en­sim­mäi­set sä­ve­let sai­vat kyy­ne­leet nou­se­maan sil­miin ja iho­kar­vat pys­tyyn. Hai­ke­an kau­niit sa­nat ja me­lo­di­at kos­ket­ti­vat niin, et­tä it­kin lä­hes koko kon­ser­tin. Si­nä­kin päi­vä­nä oli har­maa olo tain­nut kiu­sa­ta, ja mu­siik­ki toi taas vä­rit ta­kai­sin. Mikä val­ta­va lah­ja mu­siik­ki on­kaan.

Yri­tän jat­kos­sa muis­taa har­mai­na päi­vi­nä läh­teä ajois­sa met­sään, jot­tei olo me­ni­si lii­an kur­jak­si. Lai­tan tä­hän lop­puun vie­lä pät­kän vuo­sia sit­ten kir­joit­ta­mas­ta ru­nos­ta­ni. Toi­vot­ta­vas­ti se tuo vä­riä jo­hon­kin har­maa­seen päi­vään.

Vaik­ka ik­ku­na­si ta­ka­na oli­si sa­de­pil­vi
tai myrs­ky ko­put­tai­si oveen,
voit kui­ten­kin muis­taa hy­myt ja rak­kaa­si
ja saa­da it­sel­le­si to­del­li­sen päi­vän­pais­teen ja pou­ta­sään.

HelmiAutio
Olen tuore äikän ope ja vaimo. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys