Pirkanmaalla pelataan jääkiekon höntsy*-turnauksia. Tällainen oli tammikuussa Urjalan jäähallissa, missä Hämeenlinnasta, Ylöjärveltä, Merikarvialta ja kaksi Pirkanmaalta koottua joukkuetta pelasivat hienoa, reilua ja hyvähenkistä jääkiekkoa. Tämä turnaus oli tuolla porukalla yhdestoista kerta.
Pelaajat olivat suurimmaksi osaksi perheiden isiä. Esimerkiksi Sunset Riders -joukkueessa pelasi seitsemän yli 50-vuotiasta pelaajaa vanhimman ollessa 57-vuotias! Eräs pelaajista kuvasi turnauksen henkeä minulle sanomalla, että pelataan ”täysiä mutta ei tosissaan”. Hän lisäsi, että turnaukseen ei haluta liian hyviä pelaajia, mutta kaikkien toki täytyy pysyä mukana.
Miksi otan tämän turnauksen esille? No kun kahden pelaajan isänä, molemmat ison perheen isiä, sain olla katsomossa, ja tuo hieno tapa pelata hyvää kiekkoa todella lämmitti mieltä. Jääkiekkoon yhdistetään usein väkivaltainen peli – tuolla sellaisesta ei ollut minkäänlaista viitettä. Joukkueena toimiminen ja toisen joukkueen jäsenten kunnioittaminen oli ’hanskoin kosketeltavan reilua’. Peliä oli minunkin todella miellyttävää seurata, vaikken tunnetusti mikään jääkiekkofani olekaan. Asiaan kuuluvasti kaikilla pelaajilla oli yllään täysi varustus.
Toisenlaista vähintään yhtä hienoa joukkuepeliä sain itse olla pelaamassa tammikuun lopulla. Kesäseuraradion (KSR) viestintäkurssi kokosi Reisjärven opistolle noin 170 osallistujaa. Innostunut, osaava ja sitoutunut ilmapiiri vaikutti kurssilla. Edelliseen höntsy-kertomukseen liittyy mielestäni hyvin päätoimittaja Pentti Rentolan lausahdus: ”Yhdessä onnistuminen on tärkeämpää kuin yksin suoriutuminen.” Toki yksittäinen ’lapasyöttökin’ palvelee kokonaisuutta!
Toimin tulevana kesänä Jämsän opistoseurojen KSR:n toimituspäällikkönä ja samojen seurojen viestintätoimikunnan opistotuottajana. Pesti on monipuolinen käsittäen yhteydenpidon kahden edellä mainitun organisaation välillä.Tehtävä sisältää myös tilojen suunnittelemista ja varustamista sekä seuratoimituksen seurojen aikaisen toiminnan ohjaamista. Näissä vastuutehtävissä minulla on nyt viimeinen työvuosi. Aikalailla papparaiseksi tunnenkin itseni noilla kursseilla – jopa yli viidenkymmenen vuoden ikäerolla siellä toimitaan.
Kurssin pääviesti oli meille kaikille osanottajille se, että saa itse uskoa omat synnit anteeksi. Tämä armollinen ilmapiiri sai vallita koko kurssin ajan. Se tuntui hyvältä ja antoi voimaa jatkaa omaa sarkaa.
Tätä samaa anteeksiantamuksen viestiä me Kesäseuraradion väki viemme kaikkeen maailmaan. Joku tekee, joku puhuu, joku kirjoittaa viestiä. Tärkeänä erittäin laadukas tekniikka! Itse olen taustalla mahdollistamassa viestin perille menoa.
Kun leipätyössä tai muualla vapaaehtoistyössä jokin tiimi tai ryhmä toimii ja onnistuu, se perustuu yleensä koko porukan osallistumiseen ja onnistumiseen. Näin on Jumalan valtakunnan työssäkin, vaikka siinä emme hae samalla tavalla onnistumisia itsellemme emmekä edes tiimillemme. Toki olen saanut tuntea iloa ja onnea näissä tehtävissä. Yhteiset kurssiviikonloput ovat olleet antoisia ja omaa uskoa vahvistavia.
Haluan hoitaa minulle uskotun leiviskän – tukea tätä anteeksiantamuksen viestin vientiä – sillä taidolla ja voimalla, jonka lahjaksi olen saanut. Kaiken siunaa itse Taivaan Jumala.
*Höntsä (myös höntsy) viittaa kevyisiin, usein leikillisiin aktiviteetteihin tai toimintoihin, jotka eivät ole erityisen vakavia tai tärkeitä (lähde: suomisanakirja.fi).
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.