Kun­tou­tus­kurs­sin vii­mei­nen il­ta. Tä­nään pu­hut­tiin muun mu­as­sa elä­män­kaa­ren ai­ka­kau­sis­ta. Ym­mär­sin lu­en­noit­si­jan sa­no­mas­ta, et­tä elän myö­häis­tä ai­kui­si­kää. Sa­mas­sa esi­tys­di­as­sa oli sana van­huus. No sitä en nyt oi­kein osaa miel­tää koh­dal­le­ni. Vie­lä. Lu­en­noit­si­ja ve­to­si Le­vin­so­nin te­o­ri­aan, jon­ka mu­kaan täs­sä ikä­vai­hees­sa jat­kuu “kas­vu koh­ti omaa it­seä sekä ehey­ty­mi­nen”.

Raumalla käydessä on ’pakko’ käydä satamassa. Onko se joku osa minua?

Heska Korhonen

Vii­mek­si kir­joi­tin, et­ten tun­ne it­se­ä­ni kes­ke­ne­räi­sek­si. Mitä tuo edel­lä mai­nit­tu kas­vun jat­ku­mi­nen sit­ten mi­nun koh­dal­la­ni tar­koit­ta­nee? Ym­mär­rän kai­ken hen­ki­sen ole­muk­sen ja kas­vun ole­van hy­vin hen­ki­lö­koh­tais­ta ja meil­le kai­kil­le, toi­siim­me ver­ra­ten, hy­vin eri ta­val­la ta­pah­tu­vaa. Siis ei kan­na­ta ver­tail­la.

Ha­lu­an op­pia ole­maan ar­vos­te­le­mat­ta ja ver­tai­le­mat­ta. Sain oh­jeek­si näi­den blo­gien kir­joit­ta­mi­seen ker­toa omas­ta ’ik­ku­nas­ta­ni’, omas­ta asi­as­ta­ni. Tämä pe­ri­aa­te tu­kee hy­vin ver­tai­le­mi­sen vält­tä­mis­tä!

Ajat­te­len tuon ‘kas­vun omaa it­se­ä­ni koh­ti’ tar­koit­ta­van koh­dal­la­ni sees­ty­mis­tä. Van­ha sa­non­ta sa­noo, et­tä ”naa­ma käy­pi ryp­pyyn, ei tee mie­li hyp­pyyn”. Löy­dän it­ses­tä­ni rau­hal­li­sia piir­tei­tä. Toi­saal­ta myös voi­ma­va­ra­ni vä­he­ne­vät. Jos jo­tain hom­maa jak­san­kin teh­dä in­nok­kaas­ti päi­vän, seu­raa­va­na päi­vä­nä ma­kaan ko­to­na ’repo ran­ka­na’. Mi­nul­le tu­lee ai­kaa, tu­lee mah­dol­li­suus to­teut­taa tär­ke­äk­si ko­ke­mia asi­oi­ta. Olen ol­lut oma it­se­ni toki en­nen­kin. Ikä vaan muut­taa mi­nua: tuo esil­le joi­ta­kin piir­tei­tä ja työn­tää syr­jään toi­sia.

"Pikkuäidin" hoivassa on hyvä olla: voi luottaa hoivaan ja suojaan.

Heska Korhonen

Niin us­kon kil­voi­tuk­ses­sa kuin ar­ki­ses­sa elä­mäs­sä ar­mon ja to­tuu­den yh­dis­tel­mä eli ‘com­bo’ toi­mii: Ju­ma­la on luo­nut mi­nut täl­lai­sek­si, ja saan sii­hen ol­la tyy­ty­väi­nen. Näin on ol­lut hä­nen hyvä tah­ton­sa ja vii­sau­ten­sa. Voin to­de­ta sekä on­nis­tu­mi­set et­tä epä­on­nis­tu­mi­set re­hel­li­ses­ti ja to­tuu­den­mu­kai­ses­ti ta­pah­tu­neik­si. Nuo epä­on­nis­tu­mi­set on kui­ten­kin vai­ke­am­pi tuo­da esil­le, mut­ta sii­hen mi­nua on ope­tet­tu, ope­te­taan ja tu­e­taan.

Omaa­tun­toa ra­sit­ta­vat epä­on­nis­tu­mi­set saan us­koa evan­ke­liu­min kaut­ta an­teek­si an­ne­tuik­si. Sen jäl­keen voin aja­tel­la kah­ta asi­aa: Olen kii­tol­li­nen, et­tä ar­mo riit­tää mi­nul­le­kin. Toi­saal­ta saan vai­ker­ruk­ses­sa­ni tyy­tyä Ju­ma­lan ar­moon; ei mi­nun tar­vit­se­kaan ol­la tä­män pa­rem­pi. Ju­ma­lan voi­ma tu­lee täy­del­li­sek­si heik­kou­des­sa (2. Kor. 12:9–10). Tai­vaan Isä an­taa mi­nul­le vas­toin­käy­mi­siä ja sal­lii kiu­sauk­sia, niin et­tä ym­mär­täi­sin kai­ken hy­vän tu­le­van vain ja yk­si­no­maan hä­nel­tä.

Evan­ke­liu­min omis­ta­mi­nen luo mi­nul­le tah­toa elää Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan ja ha­lun kil­voi­tel­la puh­taal­la omal­la­tun­nol­la. Oman huo­nou­den myön­tä­mi­nen it­sel­le­ni­kään ei ole help­poa, mut­ta tuon edel­lä vii­ta­tun Raa­ma­tun sa­nan mu­kaan saan yl­peil­lä heik­kou­des­ta­ni, sil­lä juu­ri heik­ko­na olen voi­ma­kas – niin vai­ke­al­ta kuin se tun­tuu­kin hy­väk­syä omal­le koh­dal­le.

Asiat ovat usein juuri niin kuin ne näyttävätkin olevan. Ilmajoen Koskenkorvan ratasilta ylittää Kyröjoen. Kuva on oikein päin.

Heska Korhonen