JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Jää­dä­kö vai ei­kö jää­dä?

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
8.3.2019 6.25

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190308062500

Ha­vah­dun he­reil­le. Kel­lo on puo­li kah­dek­san. Au­rin­ko pais­taa, on kau­nis aa­mu, kii­rees­ti ylös sän­gys­tä. Hei­tän jal­ka­ni si­vus­ta­ve­det­tä­vän lai­dan yli, as­tun vii­le­äl­le lat­ti­al­le ja harp­paan ot­ta­maan päi­vän leh­den pos­ti­laa­ti­kos­ta. Yön kos­teus tuok­suu vä­ke­väl­le. Lii­ken­teen kumu ker­too sii­tä, et­tä yh­teis­kun­ta toi­mii, ih­mi­set kii­reh­ti­vät töi­hin­sä. Lai­tan kah­vin tip­pu­maan ja avaan leh­den pöy­däl­le. Mi­nul­la ei ole mi­hin­kään kii­re. Tai pe­ri­aat­tees­sa ei oli­si kii­re, mut­ta mi­hin­pä minä malt­ta­mat­to­mas­ta luon­tees­ta­ni pää­sen.

On nau­tin­nol­lis­ta aloit­taa päi­vä leh­teä lu­kien. Mut­ta ai niin, ei­hän se on­nis­tu! Rus­ke­an­har­maa kar­va­ka­sa il­moit­taa ole­mas­sa­o­los­taan miu­kai­se­mal­la ja hy­päh­tä­mäl­lä ke­ve­äs­ti pöy­däl­le. Otus ve­nyt­te­lee pe­rus­teel­li­ses­ti ja ot­taa it­se­oi­keu­te­tus­ti paik­kan­sa le­vi­te­tyn leh­den pääl­tä. Lue sii­nä sit­ten päi­vän uu­ti­sia rau­has­sa. Pi­kem­min­kin saa kar­vo­ja suus­taan syl­jek­sien ja tas­sua ja hän­tää nos­tel­len kur­kis­tel­la, jos­ko jon­kin kul­man leh­des­tä sai­si lu­et­tua. Kis­sa keh­rää, ei sitä raas­ki pois hää­tää. Oli­si­ko nyt kii­ree­tön het­ki rap­sut­taa kis­saa? Si­tä­hän se odot­taa.

Edel­lä kir­joi­tet­tu on ku­vi­tel­ma juu­ri eläk­keel­le jää­neen he­rää­mi­ses­tä en­sim­mäi­seen olo­neu­vok­sen aa­muun. On­ko se päi­vä koh­dal­la­ni tä­män vuo­den elo­kuun en­sim­mäi­nen päi­vä?

Olen kak­si vuot­ta ap­ri­koi­nut, jää­dä­kö eläk­keel­le vai ei. Olen ko­et­ta­nut ku­vi­tel­lut aa­mu­ja, jol­loin ei tar­vit­se läh­teä mi­hin­kään, päi­viä, joi­ta ei mää­rää lu­ku­jär­jes­tys ja jol­loin kou­lun kel­lo ei soi. On tun­tu­nut ah­dis­ta­val­ta aja­tel­la ryt­mi­tön­tä päi­vää. Jos en löy­dä­kään mie­le­käs­tä puu­haa? Jos aje­leh­din vain aa­mus­ta il­taan, päi­väs­tä toi­seen, vuo­det ku­lu­vat, en­kä saa mi­tään ai­kaan? Jos en löy­dä haas­tei­ta, ai­vo­ni tyl­sis­ty­vät ja aja­tus hi­das­tuu? Näi­tä poh­ties­sa­ni olen ru­koil­lut Ju­ma­laa osoit­ta­maan, mikä on oi­kea rat­kai­su, kun it­se en tie­dä.

Tä­hän as­ti on tun­tu­nut hy­väl­tä jat­kaa työ­e­lä­mäs­sä, mut­ta mitä pi­dem­mäl­le ke­vät on ku­lu­nut, sitä var­mem­min mie­le­ni on muut­tu­nut. Olen ko­ke­nut hel­pot­ta­va­na aja­tuk­sen, et­tä enää ei tar­vit­se aloit­taa uut­ta lu­ku­vuot­ta, ei­kä py­syä kou­lu­maa­il­man muu­tok­ses­sa mu­ka­na. Flip­ped le­ar­ning, mok, ar­vi­oin­ti­kes­kus­te­lu, il­mi­ö­poh­jai­nen op­pi­mi­nen – mie­len­kiin­toi­sia uu­sia tuu­lia, mut­ta mis­tä löy­tää ai­kaa pe­reh­tyä kaik­keen uu­teen?

Toi­saal­ta pel­kään, et­tä taan­nun ja pu­to­an ke­hi­tyk­sen kel­kas­ta. Jään käyt­tä­mään iä­ni­kui­sia ap­pe­ja, en­kä osaa päi­vit­tää tie­to­ko­neen ja pu­he­li­men so­vel­luk­sia. To­sin olen jo ai­ko­ja sit­ten pu­don­nut kär­ryil­tä nuo­ri­son käyt­tä­mäs­tä kie­les­tä (tai lä­hin­nä ly­hen­nyk­sis­tä, Ikt, thx jne). Sii­nä­pä­hän saa­vat li­sää nau­run ai­het­ta. Ja tu­lee­han mi­nul­la myös ikä­vä opet­ta­jain­huo­neen vit­sai­lua ja hie­no­ja het­kiä op­pi­lai­den kans­sa. Mo­net in­nos­ta­vat kou­lu­tuk­set­kin jää­vät.

Kun olen ker­to­nut huo­les­ta­ni löy­tää mie­lek­kyyt­tä elä­ke­läi­sen päi­vään, olen saa­nut hy­viä neu­vo­ja jo elä­köi­ty­neil­tä ys­tä­vil­tä­ni. En­sin­nä­kin huo­li on tur­ha, sil­lä elä­ke­läi­sel­lä on ai­na kii­re. Eräs ar­ve­li sen joh­tu­van sii­tä, et­tä aa­mul­la me­nee pari tun­tia, kun miet­tii, mil­le al­kai­si. Sit­ten on­kin jo lou­na­sai­ka ja koh­ta­han se päi­vä on­kin jo il­las­sa.

Toi­nen oli liit­ty­nyt elä­ke­läis­jär­jes­töön, jon­ka kaut­ta hän­tä oli pyy­det­ty tu­ki­hen­ki­lök­si esi­mer­kik­si käyt­tä­mään van­huk­sia lää­kä­ris­sä ja opet­ta­maan di­gi­tai­to­ja vart­tu­neil­le. Jot­kut ovat läh­te­neet mu­kaan luot­ta­mus­toi­miin. Moni opet­ta­ja saat­taa il­moit­tau­tua si­jai­sek­si kou­luun. Eräs uu­si mah­dol­li­suus on rau­ha­nyh­dis­tys­ten re­surs­si­pank­ki, jon­ka kaut­ta voi löy­tää vaik­ka­pa mum­mo­tus­pai­kan per­hee­seen.

Ih­mi­sen elä­mä on kaa­ri. Se al­kaa syn­ty­mäs­tä, nou­see huip­puun­sa ja pai­nuu lo­pul­ta van­huu­teen. On vää­jää­mä­tön­tä, et­tä voi­mat vä­he­ne­vät, as­kel hi­das­tuu, ruu­mis ra­pis­tuu, vä­syt­tää. Sil­loin on huo­jen­ta­vaa hil­li­tä vauh­tia, py­säh­tyä, suo­da aja­tuk­sil­le va­paut­ta. Luot­taa sii­hen, et­tä van­huu­des­sa­kin elä­mä on mie­le­käs­tä. On enem­män ai­kaa me­loa, ret­keil­lä luon­nos­sa ja lu­kea. Mi­nun koh­dal­la myös opis­kel­la, sitä en kai jätä.

To­si­a­sia on, et­tä elä­ke­läi­se­nä luon­nol­li­nen kuo­le­ma on lä­hem­pä­nä, ja se pe­lot­taa. Mut­ta kun on riit­tä­vän vä­sy­nyt ja hau­ras, mie­lel­lään jät­tää vas­tuun nuo­rem­mil­le. Aja­tuk­set siir­ty­vät ajal­li­sen elä­män päät­ty­mi­seen, tuon­puo­lei­seen ja le­poon Aab­ra­ha­min hel­mas­sa.

Ot­si­kon ky­sy­myk­sen vas­taus sel­vi­ää maa­lis­kuun lop­pu­puo­lel­la. Olen lu­van­nut sil­loin il­moit­taa reh­to­ril­le, jään­kö vai en­kö.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
29.5.2020

Her­ra on mi­nun va­lo­ni ja apu­ni, ketä minä pel­käi­sin? Her­ra on mi­nun elä­mä­ni tur­va, ketä siis säik­kyi­sin? Ps. 27:1

Viikon kysymys