JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Juurilla

Nykyiset blogit
18.5.2022 6.00

Juttua muokattu:

13.5. 09:20
2022051309202520220518060000

Suvi Myl­ly­mä­ki

Mi­nul­la on kol­mi­haa­rai­set juu­ret. Vah­vin haa­rois­ta on tääl­lä län­si­ran­ni­kol­la. Tääl­lä olen saa­nut kas­vaa, käy­dä kou­lu­ni ja kas­vat­taa per­hee­ni. Sii­hen, mis­sä juu­ret ovat, vai­kut­taa se, mis­sä äi­ti on. Tääl­lä mi­nul­la on ol­lut äi­ti. Vaik­ka äi­ti­ni ei it­se ole tääl­tä­päin ko­toi­sin, niin tääl­lä hän on ol­lut koko mi­nun elä­mä­ni ajan. Äi­ti on pe­rus­kal­lio. Äi­ti on se, joka py­syy, vaik­ka muut asi­at muut­tu­vat.

Täs­sä koh­din tul­laan myös juu­rie­ni haa­roit­tu­mis­koh­tiin. Mi­nul­la on elä­mäs­sä­ni kak­si nais­ta, jot­ka ovat mi­nul­le kuin äi­te­jä. Pe­rus­kal­li­oi­ta, jot­ka py­sy­vät ja ovat. He ot­ti­vat mi­nut lap­se­na avo­sy­lin vas­taan, ruok­ki­vat ja huo­leh­ti­vat. Heil­lä oli myös an­taa mi­nul­le, sis­kot­to­mal­le, sis­kon kor­vik­kei­ta. Nämä sis­kon kor­vik­keet oli­vat mel­kein sa­man ikäi­siä serk­ku­ja. Toi­nen näis­tä ”äi­deis­tä” on isä­ni puo­lel­ta, se­tä­ni vai­mo. Toi­nen on äi­ti­ni puo­lel­ta, eno­ni vai­mo.

Vie­tin joka vuo­si lap­suu­te­ni ke­siä en­sin Ni­va­las­sa ja sit­ten Vä­hän­ky­rön Me­ri­kaar­ros­sa. Tai toi­sin päin: en­sin Me­ri­kaar­ros­sa ja sit­ten Ni­va­las­sa. Mo­lem­mis­sa pai­kois­sa olin vä­hin­tään vii­kon, useim­mi­ten kak­si. Ai­kaa on vä­hän han­ka­la mää­ri­tel­lä näin jäl­ki­kä­teen. Kun muis­te­len, mi­ten pit­käl­tä se lap­se­na tun­tui, pää­tyi­sin sii­hen lop­pu­tu­lok­seen, et­tä joka kesä oli kak­si ke­sää. Ni­va­lan kesä ja Me­ri­kaar­ron kesä.

Näi­hin paik­koi­hin ovat juur­te­ni haa­rat maa­doit­tu­neet. Näis­sä pai­kois­sa on ko­ti­ni ihan sa­mal­la ta­voin, kun tääl­lä ran­ni­kon sa­ta­ma­kau­pun­gis­sa­kin. Lap­suu­den ke­sän ih­me on jää­nyt mie­le­ni ik­ku­naan; en kos­kaan näe pil­viä näi­den ko­tien pääl­lä. Siel­lä pais­taa ai­na au­rin­ko, ja jo­es­sa on läm­min vesi.

Mi­nul­le on ol­lut erit­täin suu­ri mer­ki­tys näil­lä lap­suu­den ke­sien vie­rai­luil­la. Ajat­te­len, et­tä ne ovat pit­käl­ti muo­van­neet mi­nua sel­lai­sek­si kuin nyt olen. Pie­nen per­heen tyt­tö­nä olen yh­täk­kiä saa­nut tun­tea ole­va­ni osa isoa per­het­tä. Tun­sin kuu­lu­va­ni jouk­koon. So­lah­din su­ju­vas­ti ar­jen rat­tai­siin, ja kaik­ki jat­kui sa­man­lai­se­na kuin mi­hin oli edel­li­se­nä ke­sä­nä jää­nyt.

Nyt, kun it­sel­lä­ni on iso per­he, ar­vos­tan vie­lä enem­män sitä vie­raan­va­rai­suut­ta, jota sain ko­kea. Tie­dän, et­tei se ol­lut it­ses­tään­sel­vyys. Ei­kä var­mas­ti ai­na help­po­a­kaan. Nyt pi­dän näi­tä ke­siä ih­mee­nä.

Ja ne muis­tot mei­dän tou­huis­tam­me! Ke­sät maa­seu­dun rau­has­sa oli­vat puit­teil­taan­kin täy­sin mei­dän kau­pun­kip­länt­tim­me vas­ta­koh­ta. Ni­va­lan ke­sä­ko­ti oli maa­ti­la, ja siel­lä osal­lis­tuin maa­ta­lon tou­hui­hin. Olen polt­ta­nut iho­ni hei­nän­te­os­sa ja syö­nyt lei­vi­nuu­nis­sa pais­tet­tua limp­pua ai­tas­sa pel­lon lai­dal­la. Mei­dän leik­ki­lai­tu­mem­me oli­vat yh­tä va­paat kuin sie­lum­me. Serk­ku­sis­ko­jen kans­sa aje­lim­me pyö­ril­lä hei­nän­kor­si suu­pie­les­sä. Ko­to­na oli kui­ten­kin ai­na ”äi­ti”, mi­nun va­ra­äi­ti­ni. Nä­län tul­les­sa hän mei­dän ruok­ki, il­lan tul­les­sa pe­ta­si sän­gyt ja lau­an­tai­na läm­mit­ti pi­ha­sau­nan. Va­ra­äi­ti hoi­ti, kun mo­pon pa­ko­put­kes­sa pol­tin poh­kee­ni.

Me­ri­kaar­ros­sa uim­me. Uim­me aa­mul­la, uim­me päi­väl­lä ja uim­me il­lal­la. Jos­kus uim­me yöl­lä­kin. Ky­rö­jo­ki vir­ta­si le­ve­ä­nä ja sy­vä­nä mum­mo­lan vie­res­sä. Hy­pim­me sil­lal­ta jo­keen. Sit­ten uim­me taas lai­tu­ril­ta. Nu­kuim­me ”ait­tas­sa”, ku­ten ete­lä­poh­ja­laa­set serk­kum­me sa­noi­vat, tai ki­vi­luo­las­sa met­sän kes­kel­lä. Serk­ku­sis­kon kans­sa väit­te­lim­me, et­tä sa­no­taan­ko ka­me­ran fil­miä ”fil­mik­si” vai ”vi­li­mik­si”. Ke­rä­sim­me met­sä­man­si­koi­ta hei­nän­kor­teen ja me­nim­me taas ui­maan. Ja tääl­lä­kin oli ”äi­ti”. Hert­tai­nen ja lem­peä äi­ti, joka huo­leh­ti sis­kon­pe­din serk­ku­lau­mal­le ja hy­vän ruu­an kai­kil­le. Mi­nun su­loi­nen va­ra­äi­ti­ni – oli­ko­han hän kos­kaan vi­hai­nen mis­tään? Jos­kus eh­kä sa­noi, et­tä äl­kää joka uin­ti­ker­ral­le ot­ta­ko uut­ta pyy­het­tä.

Äi­dit ovat kul­taa­kin kal­liim­pia, ja se oli­si hyvä äi­deil­le muis­taa vä­lil­lä sa­noa. Äi­din ei tar­vit­se ol­la bi­o­lo­gi­nen. Äi­tiys on eni­ten tun­net­ta. Läm­pöä, huo­len­pi­toa ja rak­kaut­ta. Näis­tä tun­teis­ta kas­vaa te­ko­ja, joi­den ar­voa ei­vät äi­dit eh­kä ai­na it­se ym­mär­rä­kään. Kii­tos omil­le va­ra­äi­deil­le­ni vah­vois­ta haa­rois­ta juu­ris­sa­ni.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys