JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Ke­sän al­kua puo­li­te­tul­la vii­sau­del­la

15.6.2021 7.00

Juttua muokattu:

15.6. 09:23
2021061509231720210615070000

Kä­vin ke­sä­kuun alun kun­ni­ak­si en­sim­mäi­se­nä per­jan­tai­na pois­tat­ta­mas­sa vii­sau­den­ham­pai­ta. Stres­sa­sin ja pi­din ah­dis­tu­mis­het­kiä jo pal­jon en­nen ope­raa­ti­o­ta. Et­sin pois­tos­ta pal­jon tie­toa ne­tis­tä ja on­nis­tuin jopa jät­tä­mään lu­ke­mat­ta kaik­ki ne­ga­tii­vi­set ko­ke­muk­set. Sii­tä huo­li­mat­ta jän­nit­ti. Pal­jon. Näin jäl­keen päin voin ker­toa, et­tä vä­hem­mäl­lä­kin stres­saa­mi­sel­la oli­si sel­vin­nyt, kos­ka kaik­ki meni niin hy­vin.

Söin leik­kau­saa­mu­na raik­kaan ja hie­nos­tu­neen aa­mu­pa­lan: pan­nul­la pais­tet­tu­ja na­kin­pa­lo­ja ja ma­ka­ro­nia ket­sup­pi­kas­tik­keel­la, jäl­ki­ruu­ak­si sär­ky­lääk­keen. Ih­met­te­len, et­tä oi­ke­as­ti sain ne sii­nä jän­ni­tyk­ses­sä alas.

Olin mel­ko var­ma, et­tä myö­häs­tyi­sin va­ra­tul­ta ajal­ta, kos­ka lii­ken­ne­va­lois­sa ja au­ton park­kee­raa­mi­ses­sa meni suun­ni­tel­tua kau­em­min. Eh­din kui­ten­kin is­tua yli vii­si mi­nuut­tia en­nen ham­mas­lää­kä­rin tu­loa. Olen il­mei­ses­ti jos­kus muul­loin­kin jän­nit­tä­nyt jo­ta­kin, kos­ka odo­tus­huo­nees­sa is­tus­kel­les­sa­ni kes­ki­tyin au­to­maat­ti­ses­ti rau­hal­li­seen hen­gi­tyk­seen. Maha oli ai­van ku­per­kei­koil­la ja mut­kil­la jän­ni­tyk­ses­tä. Mie­len­kiin­tois­ta muu­ten huo­ma­ta, et­tä eläy­dyn nyt kir­joi­tus­het­kel­lä­kin ta­pah­tu­maan niin pal­jon, et­tä jän­ni­tys tun­tuu ma­has­sa.

Kun vih­doin pää­sin hoi­to­huo­nee­seen, hel­po­tuin ki­rur­gin ren­nos­ta ter­veh­dyk­ses­tä. Hy­vin asi­al­li­nen ter­veh­dys oli­si sii­nä ti­lan­tees­sa saa­nut vain jän­ni­tyk­sen li­sään­ty­mään. Mel­ko pian al­ku­po­ri­noi­den jäl­keen sain puu­du­tuk­sen pos­keen. Ti­lan­ne ei ol­lut mil­lään ta­val­la mu­ka­va ja sai kyy­ne­leet vuo­ta­maan sil­mis­tä. Ham­mas­hoi­ta­ja rau­hoit­te­li mi­nua ja ta­put­ti ol­ka­pää­hän. Pos­ke­ni muu­tut­tua tun­not­to­mak­si möy­kyk­si ki­rur­gil­la kes­ti eh­kä mi­nuut­ti ot­taa va­sem­mal­ta puo­lel­ta ylä- ja ala­vii­sau­den­ham­paat pois. Muu­ta­man ti­kin jäl­keen ope­raa­tio oli val­mis.

Ti­lan­ne meni niin no­pe­as­ti, et­tä olin pöl­lä­mys­ty­nyt. Kai­ken jän­ni­tyk­sen pur­kau­dut­tua mi­nul­la ei ol­lut voi­mia jäl­jel­lä ja is­tuin vie­lä kym­me­nen mi­nuut­tia pai­kal­la­ni kuun­nel­len hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan jut­te­lua. Oli hel­le­päi­vä, ja he pu­hui­vat suo­sik­ki­jää­te­lö­mau­is­taan. Mi­nul­le­kin an­net­tiin pe­rin­tei­sek­si oh­jeek­si syö­dä leik­kaus­päi­vä­nä jää­te­löä. Pa­ras koh­ta kes­kus­te­lus­sa oli, kun ki­rur­gi ar­ve­li ole­van­sa Poh­jois-Suo­men pa­hin nuor­ten nais­ten it­ket­tä­jä. Se sai jo mi­nul­le­kin hy­myn huu­lil­le. Tar­peek­si is­tut­tu­a­ni us­kal­sin nous­ta ylös ja läh­teä liik­keel­le. Olo oli kuin hiek­ka­tiel­lä au­toi­le­val­la hyy­te­löl­lä: keho tu­ti­si ja tä­ri­si il­man lu­paa.

Sain kä­vel­tyä va­ro­vas­ti au­toon is­tu­maan, mut­ta aja­maan us­kal­sin läh­teä vas­ta pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin hen­git­te­lyn jäl­keen. Odo­tuk­sen ai­ka­na eh­din vär­vä­tä it­sel­le­ni ys­tä­vän apu­lai­sek­si käy­mään ap­tee­kis­sa puo­les­ta­ni. On­nea on avu­li­aat ys­tä­vät!

Olin kau­kaa vii­sas ja hom­ma­sin val­miik­si it­sel­le­ni kyl­mä­lau­kun ja kyl­mä­kal­le­ja. Heti leik­kauk­sen jäl­keen sain au­tos­sa lai­tet­tua kyl­mä­kal­le­jen kyl­mä­nä pi­tä­män kyl­mä­pus­sin pos­kel­le. Päi­vä oli läm­min, jo­ten jäi­sen pus­sin pi­tä­mi­nen pos­kel­la ei tun­tu­nut ol­len­kaan huo­nol­ta. Hoi­din pos­ke­a­ni lä­hes koko päi­vän kyl­mäl­lä, ei­kä se tur­von­nut ol­len­kaan. Sel­vi­sin siis il­man vii­sau­den­ham­paan pois­ton oh­je­pa­pe­ris­sa lu­ke­nei­ta ”kos­meet­ti­sia hait­to­ja”.

Ham­pai­den­pois­toon liit­ty­vät ta­pah­tu­mat ei­vät kui­ten­kaan vie­lä sii­hen lop­pu­neet. Pois­toa seu­raa­val­la vii­kol­la aloi­tin maa­nan­tai­aa­mu­ni syö­mäl­lä ju­gurt­tia, jo­hon ru­tii­ni­no­mai­ses­ti lai­toin li­suk­keek­si kaik­kea kaa­pis­ta löy­ty­vää. Syö­des­sä huo­ma­sin, et­tä pel­kä­sin au­rin­gon­ku­kan­sie­men­ten jou­tu­van pois­tet­tu­jen ham­pai­den pai­kal­le jää­nei­siin ko­loi­hon, jot­ka oli­vat vas­ta pa­ran­tu­mas­sa. Li­säk­si ko­vien sie­men­ten jär­si­mi­nen vain toi­sel­la puo­lel­la suu­ta tun­tui epä­miel­lyt­tä­väl­tä.

Ajat­te­lin sur­vi­mur­va­ta ju­gur­tin sekä sii­nä ole­vat sie­me­net sau­va­se­koit­ti­mel­la peh­me­äk­si ja ku­rot­te­lin kui­vaus­kaa­pin ylä­hyl­lyl­tä so­pi­vaa kor­ke­a­reu­nais­ta mit­ta-as­ti­aa. Maa­nan­tai kui­ten­kin muis­tut­ti ole­mas­sa­o­los­taan, ja koko hyl­ly kip­pa­si alas. Yleen­sä hyl­lyl­lä ei ole mui­ta kuin muo­vi­sia as­ti­oi­ta, mut­ta tot­ta kai siel­lä täl­lä ker­ral­la oli kämp­pik­sen la­si­nen kah­vi­pan­nu. Ar­va­ta­han saat­taa, mi­ten ti­lan­tees­sa kävi. Vä­sy­neil­lä ref­lek­seil­lä ja kä­det täyn­nä en pys­ty­nyt ot­ta­maan vas­taan alas ry­mis­te­le­viä ta­va­roi­ta, ja kah­vi­pan­nu päät­ti päi­vän­sä po­sah­ta­mal­la al­taan reu­naan.

Al­kuun en osan­nut kuin tui­jot­taa keit­ti­ön ta­soil­la ja lat­ti­al­la ki­mal­te­le­vaa hä­vi­tyk­sen kau­his­tus­ta. Sain it­se­ni liik­keel­le, kun huo­ma­sin ju­gur­tis­sa­ni­kin sir­pa­lei­ta, ja pää­tin jät­tää aa­mu­pa­lan syö­mi­sen työ­pai­kal­le. Olin jo val­miik­si läh­dös­sä töi­hin mel­kein lii­an myö­hään, mut­ta lat­ti­an la­kai­se­mi­sen jäl­keen kel­lo oli jo viit­tä vail­le kah­dek­san. Oli­han mi­nul­la sil­loin kui­ten­kin vie­lä vii­si mi­nuut­tia ai­kaa pyö­räil­lä kym­me­nen mi­nuu­tin mat­ka. Help­po hom­ma.

Et­tä sem­moi­nen ke­sä­kuun al­ku. Nyt olen jo suu­rin piir­tein sel­vin­nyt vii­sau­den­ham­pai­den leik­kauk­sen jäl­ki­on­gel­mis­ta. Vii­mei­sim­mät on­gel­mat ai­heu­tui­vat ham­mas­lää­kä­rin mää­rää­män suun­puh­dis­tu­sai­neen käy­tös­tä. Si­vuo­i­rei­na ai­ne hä­vit­ti ma­ku­ais­tin ja ai­heut­ti tun­not­to­muut­ta suus­sa. Oli hy­vin su­rul­lis­ta syö­dä man­si­koi­ta ja mui­ta ke­sä­herk­ku­ja ys­tä­vän kans­sa, kun mi­kään ei mais­tu­nut mil­tään. Po­si­tii­vis­ta si­nän­sä, et­tä kar­kit jäi­vät kaap­piin odot­ta­maan pa­haa päi­vää. Ei­len sain on­nek­si puh­dis­tu­sai­ne­kuu­rin lop­puun ja ke­säs­tä voi tul­la vie­lä oi­kein mais­tu­va.

On­han näi­hin pa­riin viik­koon mah­tu­nut pal­jon muu­ta­kin kuin edel­lä mai­ni­tut sat­tu­muk­set. Kesä on hel­li­nyt ke­leil­lään, olen pyö­räil­lyt pal­jon, is­tu­nut il­tai­sin par­vek­keel­la tai si­säl­lä no­ja­tuo­lis­sa ihai­le­mas­sa il­ta­pil­viä ja pääs­kys­ten len­to­ku­vi­oi­ta, syö­nyt pal­jon sitä ham­mas­lää­kä­rin suo­sit­te­le­maa jää­te­löä sekä ih­me­tel­lyt kuk­ka­pal­jout­ta ja par­ve­ke­vil­je­lys­te­ni kas­vua.

Vaik­ka en ole vie­lä ai­van pääs­syt työ­ryt­miin nuk­ku­mi­sen osal­ta, olen jak­sa­nut työ­päi­vien jäl­keen tou­hu­ta kai­ken­lais­ta. Pyö­räil­les­sä­ni ym­pä­ri ku­kois­ta­vaa ke­sä­kau­pun­kia olen ihail­lut ih­mi­siä, jot­ka ovat taas he­rän­neet naut­ti­maan elä­mäs­tä. Olen kuun­nel­lut seu­ro­ja au­rin­gon paah­tees­sa riip­pu­ma­tos­sa sekä käy­nyt pit­käs­tä ai­kaa rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä seu­rois­sa. Voi, mi­ten läm­min olo tuli, kun seu­ro­jen jäl­keen rau­ha­nyh­dis­tyk­sen piha oli ai­van täyn­nä nuo­ria. Piha näyt­ti niin elä­väl­tä ja on­nel­li­sel­ta, et­tä ilo pulp­pui­li koko lop­puil­lan mie­les­sä.

Sinä kes­ki­viik­ko­na nau­tin joka pai­kas­sa lei­ju­vas­ta tuo­men tuok­sus­ta sekä seu­rois­sa lau­lun voi­mas­ta. Mie­tin pit­kään, mi­ten sai­sin sa­nal­lis­tet­tua tuok­sun ja lau­lun ole­muk­set. Mo­lem­mat oli­vat sa­mal­la ta­val­la muo­dot­to­mia ja nä­ky­mät­tö­miä. Il­lal­la is­tuin jo­en­ran­nas­sa ja yri­tin par­haa­ni mu­kaan saa­da sa­no­ja ai­kai­sek­si.

Voin­ko kir­joit­taa

lä­tis­tää pa­pe­ril­le


lau­lun

joka kel­lui päi­den

ja ka­ton vä­lis­sä

vaa­le­a­na ke­vy­e­nä

kuk­kaan puh­je­ten


tuok­sun

joka se­koit­ti pään

so­ke­roi ja pum­pu­loi

tu­hat­ker­tais­tu­nee­na

kau­ka­na tuo­men ul­ko­puo­lel­la?


Lyt­tyyn meni

mut­ta tun­ne jäi

lau­lun muo­to

tuok­sun lii­ke­ra­ta.

HelmiYrjänä
Olen lukemista, kirjoittamista ja opettamista yliopistossa opiskeleva runotyttö. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
26.7.2021

Sinä tah­dot si­sim­pää­ni to­tuu­den – il­moi­ta siis mi­nul­le vii­sau­te­si! Ps. 51:8

Viikon kysymys

Ilmoitukset

Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si

Vuo­den 2021 ajan­koh­tais­kir­ja kä­sit­te­lee ai­hei­ta ku­ten us­kon­non­va­paut­ta ja kris­ti­tyn vas­tuu­ta sekä pan­de­mi­an ai­heut­ta­mia muu­tok­sia ar­jes­sam­me ja yh­teis­kun­nas­sa. Sa­mal­la se ker­too luot­ta­muk­ses­ta muut­tu­mat­to­miin Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­siin ja hä­nen hy­vän tah­ton­sa to­teu­tu­mi­seen.

Lai­na

Per­hee­näi­din sel­viy­ty­mis­ta­ri­na avaa nä­ky­män suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan ke­hit­ty­mi­seen jäl­leen­ra­ken­nuk­sen ajal­ta 1960-lu­vun hy­vin­voin­tiin. Sa­mal­la se on pu­heen­vuo­ro kris­til­lis­ten ar­vo­jen puo­les­ta.

Käsi en­ke­lin kä­des­sä

Rai­kas ja ajan­koh­tai­nen nuor­ten­kir­ja kä­sit­te­lee so­me­riip­pu­vuut­ta, ys­tä­vien mer­ki­tys­tä ja us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mis­ta.

Ihas­tut­ta­va eläin­maa­il­ma

Tie­sit­kö, et­tä su­den­ko­ren­not ovat eläin­maa­il­man tai­ta­vim­pia len­tä­jiä ja saa­lis­ta­jia tai et­tä lap­set kuu­le­vat hei­nä­sir­kan soi­ton pa­rem­min kuin ai­kui­set?

Lap­si olen pie­ni

Tämä levy vie si­nut löy­tö­ret­kel­le las­ten Sii­o­nin lau­lu­jen pa­riin pien­ten soo­lo­lau­la­jien ja vä­hän isom­pien kuo­ro­lau­la­jien mu­ka­na. Kuun­te­le, kuin­ka kos­ket­ta­vas­ti, raik­kaas­ti ja mie­leen­pai­nu­vas­ti nuo­ri väki lau­laa näi­tä kris­til­li­syy­del­le ar­vok­kai­ta lau­lu­ja.