JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Koulumuistoja

17.8.2022 10.45

Juttua muokattu:

17.8. 10:41
2022081710414720220817104500

Tar­ja Kor­ri

Olen käy­nyt ala­kou­lu­ni pie­nel­lä ky­lä­kou­lul­la, jos­sa oli ai­na kak­si luok­ka-as­tet­ta sa­mas­sa luok­ka­huo­nees­sa. En­sim­mäi­se­nä kou­lu­päi­vä­nä me­nin kou­luun iso­sis­ko­ni kans­sa. Eril­lis­tä kou­luun tu­tus­tu­mis­päi­vää ei ol­lut, vaan kaik­ki oli uut­ta kou­luun men­nes­sä. Joi­tain py­hä­kou­lus­ta tut­tu­ja lap­sia kou­lus­sa oli, mut­ta omaan luok­kaa­ni hei­tä ei sat­tu­nut mis­sään vai­hees­sa.

Jo­kai­nen kou­lu­aa­mu aloi­tet­tiin vir­rel­lä, ja opet­ta­ja piti aa­mu­har­tau­den. Opet­ta­jan tul­les­sa luok­kaan op­pi­laat nou­si­vat sei­so­maan. Kou­lun­käyn­ti oli mu­ka­vaa ja mie­len­kiin­tois­ta. Jär­jes­tä­jä­nä ol­les­sa sai teh­dä pik­ku­as­ka­rei­ta ja pi­tää luok­kaa siis­ti­nä.

En ole kos­kaan jou­tu­nut ko­ke­maan syr­jin­tää en­kä kiu­saa­mis­ta kou­lus­sa us­ko­ni ta­kia. Tun­tuu, et­tä ala­kou­lu­ai­ka­na­ni kaik­ki muut­kin eli­vät mel­ko sa­man­lais­ta elä­mää kuin us­ko­vai­set. Te­le­vi­sio oli mel­ko uu­si asia. Kou­lus­sa­kin se oli, mut­ta ei sitä ope­tuk­ses­sa pal­jon käy­tet­ty. Te­le­vi­sio ei ol­lut luo­kas­sa, vaan eril­li­ses­sä ti­las­sa.

Ker­ran läh­din po­ru­kan mu­ka­na kat­so­maan jo­ta­kin oh­jel­maa. Olo oli kum­mal­li­nen. Tun­tui, et­tä olen ihan vää­räs­sä pai­kas­sa. Ker­roin asi­as­ta ko­to­na, ja asia hoi­det­tiin. Kun seu­raa­va te­le­vi­si­o­tun­ti tuli, jäin luok­kaan. Pel­kä­sin vä­hän, mitä opet­ta­ja sa­noo, kun he tu­le­vat ta­kai­sin. Opet­ta­ja oli fik­su ih­mi­nen: hän ei sa­no­nut mi­tään en­nen kuin muut op­pi­laat oli­vat läh­te­neet vä­li­tun­nil­le. Sit­ten hän vain ky­syi, et­tä oli­ko asia ko­to­na so­vit­tu näin. Vas­ta­sin, et­tä on so­vit­tu. Asia oli sil­lä lop­puun kä­si­tel­ty.

Ylä­kou­luun men­nes­sä­ni olin ar­ka ja ujo. Sa­ma­ni­käi­siä us­ko­vai­sia ei ol­lut pal­jon. Raa­mat­tu­luok­ka ei ol­lut vie­lä toi­min­nas­sa, jo­ten en ol­lut op­pi­nut tun­te­maan tois­ten ky­lien us­ko­vai­sia. Ai­no­as­taan muu­ta­man, joi­den luo­na per­heem­me kans­sa vie­rail­tiin. Sii­hen ai­kaan oli ta­pa­na, et­tä sa­man kou­lun ja sa­mal­ta suun­nal­ta tu­le­vat op­pi­laat lai­tet­tiin ylä­kou­lus­sa sa­maan luok­kaan, ja li­säk­si luo­kal­le tuli op­pi­lai­ta kes­kus­tan kou­lul­ta. Olin iloi­nen, et­tä luok­kaa­ni tuli tyt­tö, jon­ka olin näh­nyt käy­vän seu­rois­sa.

Kun kou­lus­sa heti al­kuun oli joku ta­pah­tu­ma, jo­hon us­ko­vai­set ei­vät men­neet, ky­syin ty­töl­tä, me­nee­kö hän sin­ne. Hän sa­noi me­ne­vän­sä. Hän ei ol­lut­kaan enää us­ko­vai­nen. Mie­les­sä kävi pet­ty­mys ja pel­ko sii­tä, mi­ten sel­vi­än seu­raa­vat kol­me vuot­ta sii­nä luo­kas­sa. Ajan ku­lu­es­sa pel­ko osoit­tau­tui tur­hak­si. Vaik­ka osa ty­töis­tä oli ylem­mil­lä luo­kil­la jo mel­ko me­ne­viä ja he ker­toi­vat vii­kon­lo­pun seik­kai­luis­taan, osa eli ihan rau­hal­lis­ta elä­mää. Mi­nun us­kos­ta­ni ei teh­ty kos­kaan mi­tään nu­me­roa, ja olim­me hy­vin yh­te­näi­nen po­ruk­ka.

Ai­noa pilk­kaa­mi­sel­ta tun­tu­va ti­lan­ne ylä­kou­lun ai­ka­na oli, kun yk­si ylem­män luo­kan poi­ka sa­noi mi­nut näh­des­sään: "Sii­nä on oi­kein kun­non les­ta." Käy­tä­vä oli täyn­nä op­pi­lai­ta, mut­ta ku­kaan muu ei sa­no­nut mi­tään. En myös­kään it­se osan­nut sa­noa mi­tään. Poi­ka ei ol­lut mi­nul­le tut­tu kuin nä­öl­tä; en tie­dä, mik­si tämä kom­ment­ti piti sa­noa. Pal­jon myö­hem­min olen aja­tel­lut, et­tä us­kon on täy­ty­nyt jo­ten­kin nä­kyä ja hai­ta­ta hän­tä. Si­tä­kin olen miet­ti­nyt, on­ko hän muis­ta­nut sa­no­jaan myö­hem­min, kun olem­me ai­kui­si­na ol­leet mo­nis­sa eri yh­teyk­sis­sä te­ke­mi­sis­sä.

Ylä­kou­lus­sam­me oli muu­ta­ma us­ko­vai­nen opet­ta­ja, jot­ka huo­leh­ti­vat vaih­to­eh­tois­ta oh­jel­maa sil­loin, kun kou­lul­la oli joku ti­lai­suus, jo­hon em­me ha­lun­neet osal­lis­tua. Sitä en muis­ta, mi­ten tie­to kul­ki il­man kän­ny­köi­tä ja Wil­maa. Kui­ten­kin tie­to sii­tä, mi­hin luok­kaan pi­tää men­nä, jo­ten­kin saa­vut­ti op­pi­laat. Niis­tä­kin tun­neis­ta jäi mu­ka­vat muis­tot. Läm­min tun­ne sii­tä, et­tä mei­tä on tääl­lä täl­lai­nen po­ruk­ka.

Lu­ki­os­sa luok­kaa­ni tu­li­kin sit­ten mon­ta us­ko­vais­ta tyt­töä. Olim­me va­paa-ajal­la­kin pal­jon te­ke­mi­sis­sä. Myös rin­nak­kais­luo­kil­la ja muil­la luok­ka-as­teil­la oli pal­jon us­ko­vai­sia, hei­tä kun tuli naa­pu­ri­kun­nas­ta­kin. Pi­dim­me joka vuo­si yh­tei­sen pik­ku­jou­lun ja omat penk­ka­ri­juh­lat. Lu­ki­oa­jas­ta on jää­nyt mo­net rak­kaat muis­tot.

Moni näis­tä kol­men lu­ki­o­vuo­den ai­kai­sis­ta tu­tuis­ta asuu sa­mal­la paik­ka­kun­nal­la kans­sa­ni, ja olem­me osan kans­sa edel­leen te­ke­mi­sis­sä. Jo­kais­ta lu­ki­o­ka­ve­ria ei heti erik­seen muis­ta, kun miet­tii, ketä siel­lä oli­kaan, mut­ta koh­da­tes­sa tai ni­men kuul­tua tun­nis­taa. Joku on kuol­lut, osa ei ole enää us­ko­mas­sa. Läm­möl­lä tei­tä muis­te­len. Kii­tos iha­nis­ta kou­lu­vuo­sis­ta!

TarjaKorri
Kotimme Nivalassa on minulle tärkeä paikka. Siellä on ollut elämäntehtäväni perheen parissa ja siellä teen yritykseemme liittyviä töitä. Vapaa-aika kuluu paljolti käsitöiden parissa. Ystävät ovat minulle tärkeitä. Heidän kanssaan kyläilyt ja keskustelut ovat elämäni suola. Kirjoituksistani voi antaa palautetta: korritarja@gmail.com.
21.2.2024

Koska Jeesus on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hepr. 2:18

Viikon kysymys