JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kut­su

9.2.2021 7.00

Juttua muokattu:

8.2. 16:21
2021020816215720210209070000

”Voi­sit­ko al­kaa Päi­vä­mie­hen blo­gis­tik­si?” Kut­su tuli mi­nul­le odot­ta­mat­ta ja täy­sin yl­lät­tä­en. Se he­rät­ti mo­nia aja­tuk­sia. Mi­nua kui­ten­kin roh­kai­si­vat toi­mek­si­an­ta­jan sa­nat: ”Saat kir­joit­taa täy­sin va­paas­ti oma­na it­se­nä­si.” Pää­dyin ot­ta­maan kut­sun vas­taan.

Blo­gin kir­joit­ta­mi­nen on kuin vuo­ro­pu­he­lua. Tun­tuu mu­ka­val­ta, kun sinä vas­taa­vas­ti kir­joi­tat mi­nul­le pa­lau­tet­ta ja jut­tu­vink­ke­jä. Lap­se­na kä­vin serk­ku­ni kans­sa kir­jeen­vaih­toa. Sil­loin­kin ilah­duin, kun pos­tin­kan­ta­ja toi vas­taus­kir­jeen, jo­hon oli kir­joi­tet­tu oma ni­me­ni.

Kut­su­ja on mo­nen­lai­sia, jot­kut tois­tu­via, toi­set ai­nut­ker­tai­sia. Kaik­kia kut­su­ja ei kan­na­ta nou­dat­taa. Suh­tau­dun epä­luu­loi­ses­ti saa­des­sa­ni säh­kö­pos­tii­ni lii­an hy­vää lu­paa­van kut­sun täy­sin tun­te­mat­to­mal­ta lä­het­tä­jäl­tä.

”Tu­li­si­ko joku pyyh­ki­mään ruo­ka­pöy­dän?” ”Kar­kit on ja­et­tu, tul­kaa va­lit­se­maan oman­ne!” Jäl­kim­mäi­nen kut­su saa jos­tain syys­tä ai­kaan per­hees­säm­me no­pe­aa lii­keh­din­tää. Vies­ti lä­päi­see vä­lit­tö­mäs­ti kaik­ki vir­tu­aa­li­set es­teet, pa­lo­muu­rit ja so­me­ka­na­vat.

Vii­me ke­vää­nä sain kut­sun ve­li­poi­ka­ni häi­hin. Kut­su oli mie­lui­nen ja kut­su­jat luo­tet­ta­via, jo­ten en epä­röi­nyt vas­ta­ta hy­väk­sy­väs­ti. Ti­lai­suus oli niin tär­keä, et­tä en­sim­mäi­sen mah­dol­li­suu­den pe­ruun­nut­tua ko­ro­na­ti­lan­teen vuok­si kut­sua pi­det­tiin voi­mas­sa syk­syyn as­ti, kun­nes juh­lat saa­tiin on­nis­tu­nees­ti to­teu­tet­tua.

Kut­suis­ta tär­kein osoit­taa koh­ti ikuis­ta elä­mää. Kut­su­ja­na on it­se Ju­ma­la, joka käyt­tää pal­ve­li­joi­taan vies­tin vä­lit­tä­ji­nä, pos­tin­kan­ta­ji­na. Tuo­ta kut­sua, jo­hon on kir­joi­tet­tu myös mi­nun ni­me­ni ja osoit­tee­ni, luon­neh­ti­vat ilo, rau­ha ja va­paus.

Je­sa­jan kir­jan sa­nat ovat loh­dul­li­sia: ”Älä pel­kää. Minä olen lu­nas­ta­nut si­nut. Minä olen si­nut ni­mel­tä kut­su­nut, sinä olet mi­nun.” (Jes. 43:1.) Sama kut­su kos­kee jo­kais­ta ih­mis­tä, ja se on edel­leen voi­mas­sa. Tah­don ot­taa kut­sun vas­taan ja sen osal­li­suu­des­sa mat­kaa­ni kul­kea. Tah­dot­han si­nä­kin?

Mikä sit­ten on ajal­li­nen kut­su­muk­se­ni? On­nek­si mi­nun ei tar­vit­se tie­tää sitä ko­vin pit­käl­le. Nyt se on mitä il­mei­sim­min kir­joit­taa tätä teks­tiä. Huo­mi­ses­ta en tie­dä, mut­ta jos ai­kai­sem­mis­ta mer­keis­tä voi jo­tain en­nus­taa, niin he­rä­tys­kel­lo kut­suu mi­nua var­hain uu­teen ar­ki­aa­muun. Teh­tä­vä­ni täl­löin oli­si suo­rit­taa aa­mu­toi­met ja suun­na­ta koh­ti työ­paik­kaa­ni.

Elä­mä on kuin juh­la, jota kut­sut­tu­jen odo­te­taan kun­ni­oit­ta­van läs­nä­o­lol­laan. Voi­si ol­la ai­ka tyl­sää ja yl­lä­tyk­se­tön­tä, jos kut­su­ja oli­si pal­jas­ta­nut juh­la­oh­jel­man yk­si­tyis­koh­dat etu­kä­teen. Mie­len­kiin­nol­la elän to­dek­si sen, mitä juu­ri nyt on ta­pah­tu­mas­sa.

Kä­vel­les­sä­ni park­ki­pai­kal­ta koh­ti työ­paik­kaa­ni tun­nen lu­men nars­ku­van ken­kie­ni al­la ja keuh­ko­je­ni täyt­ty­vän yhä uu­del­leen raik­kaas­ta tal­vi-il­mas­ta. Yk­sit­täis­ten au­to­jen ää­net erot­tu­vat hil­jai­suu­des­ta. Ylit­tä­es­sä­ni ka­dun ha­vait­sen suu­ri­ko­koi­set ra­ken­nuk­set, jot­ka olen ohit­ta­nut lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja ai­kai­sem­min­kin. Vaik­ka reit­ti on nä­en­näi­ses­ti sama ja mai­se­ma en­nes­tään tut­tu, sii­hen kät­key­tyy jo­tain ai­nut­ker­tais­ta. Tämä het­ki kut­suu mi­nua elä­mään täy­sin rin­noin.

”Isi, tuu sol­miin mun luis­ti­mien nau­hat!” Tuo­hon kut­suun kan­nat­taa re­a­goi­da nyt, sil­lä en voi tie­tää, kuin­ka kau­an mi­nul­le vas­taa­via osoi­te­taan. Mi­kä­pä oli­si mu­ka­vam­paa juu­ri täl­lä het­kel­lä kuin pääs­tä las­ten kans­sa ul­ko­jäil­le kun­non mai­la­pe­lei­hin!

JoonasMajuri
Asun keskisuomalaisen luonnon ympäröimänä. Nykyinen työni on monipuolista, hektistä ja ihmisläheistä. Harrastan omaehtoista opiskelua. Tärkeää minulle on tekemisen ja olemisen tasapaino. Kirjoitan mielelläni itselleni merkityksellisistä asioista. Otathan yhteyttä: joonas.majuri(ät)gmail.com.
8.3.2021

Mi­nun sil­mä­ni kat­so­vat ala­ti Her­raan, hän pääs­tää jal­ka­ni an­sas­ta. Ps. 25:15

Viikon kysymys