Jat­koa edel­li­sel­le teks­til­le:

Pyyk­ki­vuo­ria tai ei, hui­maus­ta tai ei, ru­tii­ni­hom­mat on hoi­det­ta­va, lap­set nu­ku­tet­ta­va ajal­laan, ruo­ka teh­tä­vä mie­lui­ten en­nen kuin näl­kä on huu­ta­va, vai­pat vaih­det­ta­va, me­hut luu­tut­ta­va lat­ti­al­ta.

Lai­tet­tu­a­ni yk­si­vuo­ti­aan ulos nuk­ku­maan aa­mu­päi­vä­u­ni­aan aloin val­mis­taa lou­naak­si pi­naat­ti­keit­toa ja keit­tää mu­nia kei­ton ka­ve­rik­si. Mi­ten ol­la­kaan, mu­na­kel­lo pää­tyi ui­maan keit­to­kat­ti­laan. Li­sä­nä rik­ka ro­kas­sa, mu­na­kel­lo pi­naat­ti­kei­tos­sa, vai mi­ten se van­ha sa­non­ta kuu­lui­kaan.

Tyt­tö­sen ul­ko­na nuk­ku­mi­nen oli mel­ko kat­ko­nais­ta mui­den las­ten pi­ha­lei­keis­sään pi­tä­män mek­ka­lan ta­kia, ja hän­tä piti käy­dä hys­syt­te­le­mäs­sä ta­kai­sin uneen tä­män täs­tä.

Yh­del­lä hys­sy­tys­kei­kal­la huo­ma­sin, et­tä kol­mi­vuo­ti­aat kir­mai­li­vat alas­to­mi­na pi­hal­la. Serk­ku­tyt­tö oli pis­san­nut pus­kaan, ja sii­nä hö­tä­käs­sä hou­sut oli­vat kas­tu­neet. Muut vaat­teet hän oli rii­su­nut muu­ten vaan, ja poi­ka rii­sui it­sen­sä eh­kä ihan vain kan­na­tuk­sen vuok­si. Ves­sa­lei­kit ul­ko­na jat­kui­vat hiek­ka­äm­pä­riin kak­kaa­mi­sel­la ja tuo­tok­sen kip­paa­mi­sel­la kuk­ka­penk­kiin.

Al­ku­syk­syn epä­va­kai­nen sää an­toi lou­naan jäl­keen en­sim­mäi­sen ve­si­ryöp­säh­dyk­sen, joka kas­te­li ul­ko­na nuk­ku­jan pei­ton al­ta pil­kis­tä­vät var­paat, min­kä seu­rauk­se­na unet jäl­leen kat­ke­si­vat – täl­lä ker­taa lo­pul­li­ses­ti ja ai­van kes­ken. Sii­hen ai­kaan päi­väs­tä al­koi ol­la myös kah­den oman nuo­rim­man uni­ai­ka. Nor­maa­lis­ti ty­tär nu­kah­ti omaan sän­kyyn­sä il­man sen suu­rem­pia se­re­mo­ni­oi­ta, mut­ta ei tä­nään. Oli­si­ko il­mas­sa ol­lut lii­kaa suu­ren ur­hei­lu­juh­lan tun­tua, tai mikä lie val­vot­ta­nut. Rat­kai­su kol­men yli­vä­sy­neen nu­kut­ta­mi­seen löy­tyi lo­pul­ta: va­jaa kak­si­vuo­ti­as omaan sän­kyyn­sä ja lau­lu­ja kuu­lu­maan CD:ltä, vau­va ja yk­si­vuo­ti­as serk­ku omiin rat­tai­siin­sa ja sit­ten hei­ja­ten olo­huo­nees­sa tois­ta toi­sel­la ja tois­ta toi­sel­la kä­del­lä.

Kol­men vah­dit­ta­vim­man nuk­ku­es­sa sain het­ken ai­kaa viik­kail­la pyyk­ke­jä kai­kes­sa rau­has­sa.

To­ka­luok­ka­lai­nen pää­si kou­lus­ta ja toi pari ka­ve­ri­an­sa­kin meil­le leik­ki­mään. Huo­ma­sin, et­tä he puu­hai­le­vat jo­tain sa­la­pe­räis­tä kuis­til­la. Siel­lä oli­kin vek­ku­lit lei­kit käyn­nis­sä: Rik­ki men­neen las­ten tel­tan muo­vi­put­kia oli jää­nyt kul­jek­si­maan pit­kin ta­loa, ja näis­tä po­jat kek­si­vät teh­dä pu­hal­lus­put­kia. He kää­räi­si­vät pa­pe­rin­pa­las­ta pie­nen töt­te­rön, jo­hon is­tut­ti­vat muo­vai­lu­va­hal­la nup­pi­neu­lan. Kun tuol­lai­sen am­muk­sen to­haut­ti put­kes­ta ulos, kuti jäi hie­nos­ti tör­röt­tä­mään vaik­ka­pa nal­len vat­saan. Am­pu­ma­har­joi­tuk­sia oli pi­det­ty jo edel­li­se­nä il­ta­na las­ten huo­nees­sa, muu­ta­man na­pa­kym­pin­kin oli kuu­le­ma vii­des­luok­ka­lai­nen saa­nut am­mut­tua. Ta­ka­va­ri­koin aseen sa­man tien, mut­ta pal­jon­kos se hyö­dyt­ti – ai­nek­sia uu­siin kyl­lä riit­ti, mitä en tuos­sa vai­hees­sa tul­lut aja­tel­leek­si.

Jä­tin lap­si­lau­man het­kek­si amis­lai­sen huo­maan, kun tuli ai­ka kus­ka­ta opis­to­lai­nen bus­si­a­se­mal­le. Sil­lä het­kel­lä, kun tei­ni sän­tä­si kas­sei­neen ul­ko-oves­ta, tai­vaat au­ke­ni­vat ja pie­ni­muo­toi­nen ve­den­pai­su­mus ro­mah­ti hä­nen nis­kaan­sa. Hän hyp­pä­si kimp­sui­neen ja kamp­sui­neen ta­ka­kont­tiin, jot­ta vält­tyi­si sil­tä ve­si­kuor­mal­ta, jon­ka oli­si ryö­pyn­nyt hä­nen yl­leen mat­kal­la ta­ka­luu­kul­ta au­ton ovel­le. Sil­lä au­to­mat­kal­la eh­kä vä­hän pel­kä­sin po­lii­sia, mut­ta sel­vi­sim­me jää­mät­tä kiin­ni.

Jat­kuu en­si nu­me­ros­sa.