JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lem­pei­tä jää­hy­väi­siä

Nykyiset blogit
25.11.2020 6.00

Juttua muokattu:

24.11. 15:38
2020112415383620201125060000

Olen me­net­tä­nyt lä­hei­sis­tä­ni mum­mo­ni, isä­ni, äi­ti­ni ja vel­je­ni lap­sen, kum­mi­poi­ka­ni. Mum­mo­ni oli lä­hes 94-vuo­ti­as kuol­les­saan. Mum­mo asui per­hees­säm­me mel­kein koko lap­suu­te­ni ajan. Vii­mei­set pari kuu­kaut­ta hän oli van­hain­ko­dis­sa.

Mum­mo­ni sai elää pit­kän ja ter­veen elä­män. Hä­net oli sii­nä mie­les­sä help­po hy­väs­tel­lä hau­dan le­poon.

Kun kä­vin vii­mei­sen ker­ran kat­so­mas­sa mum­moa, hän oli jo ta­ju­ton. Naa­pu­ri­vuo­teen us­ko­vai­nen täti to­te­si rau­hoit­ta­vas­ti, et­tä mum­mo­ni päi­vät tai­ta­vat ol­la täyn­nä. Oli tur­val­lis­ta läh­teä Su­vi­seu­roi­hin luot­ta­en, et­tä Ju­ma­lan tie­dos­sa on jo­kai­sen ih­mi­sen elin­päi­vien lu­ku­mää­rä.

Mum­mon kuo­lin­vies­tin saim­me su­vi­seu­ra­lau­an­tai­na. Tie­to kos­ket­ti ja tuli to­dek­si eri­tyi­ses­ti, kun seu­ra­kan­sa lau­loi virt­tä 151 Nyt yh­des­sä jo läh­te­kää, iä­i­siin häi­hin pyr­ki­kää.

Isä­ni elä­mä kes­ti lä­hes 83 vuot­ta. Hän sai asua avus­tet­tu­na ko­to­na lä­hes lop­puun saak­ka. Isä sai­ras­te­li vii­mei­set vuo­ten­sa ja kun­to heik­ke­ni. Kuo­le­ma oli odo­tet­ta­vis­sa. Vii­mei­nen hal­vaan­tu­mi­nen oli koh­ta­lo­kas, sen jäl­keen isä eli joi­ta­kin päi­viä. Isän hy­väs­te­le­mi­seen meil­le lä­hei­sil­le oli an­net­tu ai­kaa.

Äi­ti nuk­kui pois tä­män vuo­den tou­ko­kuus­sa 91-vuo­ti­aa­na. Hän sai­ras­ti pit­kään ja lii­kun­ta­ky­ky heik­ke­ni. Äi­din elä­mää var­jos­ti­vat mo­net ki­vut. Nii­den lie­vit­tä­mi­nen oli vai­ke­aa. Äi­ti kär­si. Hän toi­voi pää­se­vän­sä pois, kos­ka ki­pu­ja ei saa­tu riit­tä­väs­ti hoi­det­tua.

Äi­ti eli vii­mei­sen vuo­ten­sa hoi­va­ko­dis­sa, mut­ta ko­ro­nan ta­kia otim­me hä­net ko­tiin maa­lis­kuun puo­li­vä­lis­sä. Äi­din vii­mei­si­nä elin­viik­koi­na elä­määm­me toi loh­tua ja tur­vaa Taa­lain­maan vir­si. Sitä äi­ti pyy­si il­tai­sin soit­ta­maan yö­le­vol­le pan­nes­sam­me.

Olen yk­sin, mut­ta sil­ti pel­kää en nyt kui­ten­kaan. Sil­lä tie­dän, et­tä en­ke­lei­tä sain yön het­kiin tur­vak­sein. – – Luok­se täh­ti­tar­hain käy mun aa­tok­set ja luot­taa mä saan, sii­hen et­tä ker­ran lail­la pai­men­ten saan näh­dä Jee­suk­sen. (Van­ha vir­si Taa­lain­maan kar­ja­ma­joil­ta)

Vie­lä en pys­ty it­ke­mät­tä lau­lua kuun­te­le­maan, sil­lä se pa­laut­taa mie­lee­ni nuo her­kät il­ta­het­ket ja äi­din hau­raan ole­muk­sen. Sa­moin joka ker­ran hoi­va­ko­din ohi kul­kies­sa­ni muis­tan ja tun­nen äi­din läm­mön ja ikä­vän.

Minä olin vuo­rol­la­ni äi­din luo­na, kun hän nuk­kui pois. Hy­väs­te­lin äi­din Ju­ma­lan rau­haan ja sa­noin, et­tä tai­vaan ran­nal­la ta­paam­me. Sii­nä het­kes­sä oma epä­on­nis­tu­mi­nen äi­din hoi­ta­ja­na pai­noi. Oli­sin­pa jak­sa­nut työn­tää omat tar­pee­ni taa­em­mak­si. Ju­ma­la kui­ten­kin var­je­lee, et­tei me­ne­tys­tä eh­kä täy­sin ta­ju­a­kaan – vain sen ver­ran, et­tä sen kes­tää.

Vel­je­ni ja hä­nen vai­mon­sa en­sim­mäi­nen lap­si syn­tyi mo­ni­vam­mai­se­na. Lap­si vaa­ti eri­tyis­hoi­toa, ja hän­tä piti avus­taa kai­kes­sa. Spas­ti­suus ja hen­gi­tys­tie­tu­leh­duk­set ai­heut­ti­vat ki­pua ja vai­ke­aa oloa hä­nel­le. Lap­si eli hiu­kan yli vii­si vuot­ta.

Lap­sen kuo­le­ma on ai­na hy­vin kä­sit­tä­mä­tön­tä, mut­ta saam­me luot­ta­vai­ses­ti aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la näki oi­ke­an ajan kut­sua tä­män lap­sen le­poon tai­vaan ko­tiin. Hän on pie­ni en­ke­li, joka odot­taa siel­lä mei­tä.

Ih­met­te­len, kuin­ka Ju­ma­la on ol­lut lem­peä mei­tä koh­taan me­ne­tyk­sis­säm­me. Mo­nes­ti etu­kä­teen pel­kä­sin, kuin­ka kes­tän lä­hei­sen kuo­le­man. Näin oli eri­tyi­ses­ti van­hem­pie­ni koh­dal­la, kos­ka he ei­vät ol­leet us­ko­vai­sia. Ju­ma­la aut­toi hei­dät van­huu­des­sa val­ta­kun­taan­sa, ja se hel­pot­ti luo­pu­mi­sen pel­koa. Luo­pu­mi­nen ei ole lo­pul­lis­ta. Meil­lä on jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo. Kuo­le­man het­kel­lä mi­nua loh­dut­ta­vat Jo­bin kir­jan sa­nat: ”Mut­ta minä tie­dän lu­nas­ta­ja­ni elä­vän, ja vii­mei­se­nä hän on sei­so­va mul­tien pääl­lä” (Job. 19:25).

Kuo­le­ma ei ole us­ko­vai­sel­le pi­meyt­tä, vaan va­loa. ”Käy Kris­tus mei­tä vas­taan lois­ta­en kirk­kaa­na. Hän tai­vaan kun­ni­as­saan ter­veh­tii va­lol­la. Ja va­loa myös lois­taa saa uu­si muo­tom­me, kun lak­kaa­mat­ta tois­taa kii­tos­ta kuo­rom­me.” (SL 290:3).

Ju­ma­la on an­ta­nut elä­män lah­jak­si, ja hän ot­taa sen pois, kun ih­mi­sen ai­ka on täy­si. Se on kä­sit­tä­mä­tön sa­lai­suus, ja sii­hen mei­dän on tyy­ty­mi­nen.

Sinä, joka olet juu­ri hy­väs­tel­lyt lä­hei­se­si, saa­tat miet­tiä, mi­ten jak­sat elää. Ju­ma­la on lu­van­nut an­taa voi­mia päi­vien mu­kaan. Tai­vaan Isä joh­dat­taa pie­nin het­kin aja­tuk­sem­me pois me­ne­tyk­ses­tä ar­ki­siin­kin as­ka­rei­siin. Päi­vän päät­ty­es­sä saa loh­dut­tau­tua, et­tä yh­den päi­vän Ju­ma­la on aut­ta­nut eteen­päin. Elä­mä jat­kuu het­ki ja päi­vä ker­ral­laan. Lä­hei­set kan­ta­vat ru­kouk­sin ja an­ta­vat elä­män­ha­lua. Eron tus­kan kes­kel­lä oma us­kon kil­voi­tuk­sen mer­ki­tys ko­ros­tuu.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
21.1.2021

Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Joh. 1:14

Viikon kysymys