JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Maja

Nykyiset blogit
25.11.2022 6.00

Juttua muokattu:

24.11. 11:12
2022112411120420221125060000

Han­na-Ma­ria Jur­mu

Vuo­si sit­ten kir­joi­tin blo­gi­teks­tin, jon­ka ot­sik­ko oli Puu. Kir­joi­tuk­ses­sa ker­roin, kuin­ka lap­se­na kii­pei­lin puis­sa ja vie­tin ai­kaa lap­suu­den­ko­ti­ni pi­ha­koi­vus­sa. Ker­roin myös, mitä puut mer­kit­se­vät mi­nul­le ny­kyi­sin. Il­mai­sin teks­tis­sä­ni, kuin­ka mi­nul­la on haa­ve saa­da maja puu­hun. Kir­joi­tin: ”Vä­hän on tun­ne, et­tä sai­sin­kin sen jos­kus.”

Ker­ron­pa nyt, mitä ta­pah­tui tänä syk­sy­nä.

Tyt­tä­re­ni eh­dot­ti­vat, et­tä tu­li­sin hei­dän kans­saan viet­tä­mään vii­kon­lo­pun Jy­väs­ky­lään, kos­ka per­heen mies­vä­ki­kin oli ol­lut po­ru­kal­la ka­lal­la ai­kai­sem­min ke­säl­lä. Yri­tin eh­dot­taa myö­häi­sem­pää ajan­koh­taa, kos­ka joku kii­re taas pai­noi pääl­le, mut­ta kuu­los­ti sil­tä, et­tä tuo ky­sei­nen vii­kon­lop­pu oli­si juu­ri se pa­ras.

Läh­din so­vi­tus­ti vii­kon­lo­pun viet­toon ko­toa tors­tai­na. Pa­luu­päi­vä oli maa­nan­tai. Seu­raa­va­na tiis­tai­na olin täyt­tä­mäs­sä 60 vuot­ta. Aja­tus oli var­maan­kin se, et­tä mi­nua juh­li­taan jo vä­hän en­nak­koon. Kyl­lä mi­nua juh­lit­tiin­kin jo tors­tais­ta al­ka­en ja li­sää mui­na päi­vi­nä, kun kaik­ki tyt­tä­re­ni oli­vat saa­pu­neet pai­kal­le. Myö­hem­min mi­nul­le pal­jas­tui, et­tä ky­sees­sä oli­kin ol­lut juo­ni. Mi­nut oli pi­tä­nyt saa­da pois ko­toa juu­ri tuok­si pit­käk­si vii­kon­lo­puk­si, joka edel­si mi­nun syn­ty­mä­päi­vää­ni.

Kun maa­nan­tai-il­ta­na reis­su­ni jäl­keen mi­nut ha­et­tiin bus­sil­ta ko­tiin, mi­nun piti sul­kea sil­mä­ni, kun saa­vuim­me ko­ti­pi­haan. Pi­hal­la odot­ti yl­lä­tys: pi­han pak­suim­paan män­tyyn oli ra­ken­teil­la mi­nul­le maja syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si! Se ei ol­lut mi­kään tuu­len­pe­sä­ky­hä­el­mä, vaan mie­les­tä­ni se oli kau­nis kuin ko­ru­ra­sia. Minä tu­lin täy­sin yl­lä­te­tyk­si! Mi­nun pit­kä­ai­kai­nen haa­vee­ni oli to­teu­tet­tu!

Pää­sin heti kat­so­maan nä­ky­miä ma­jas­ta. Oli help­po ku­vi­tel­la, min­kä­lai­nen se on val­mii­na ja min­kä­lai­set vaih­tu­vat mai­se­mat oli­si­vat sil­mien edes­sä, kun ma­jas­sa pää­see jos­kus ole­maan.

Ma­jan pit­kä sivu on lat­ti­as­ta kat­toon la­sia. Ik­ku­nas­ta nä­kyy jo­el­le, ja sii­tä avau­tuu nä­ky­mä­nä iso kap­pa­le tai­vas­ta. Ma­jan pää­tyik­ku­nas­ta nä­kyy suo­raan mei­dän keit­ti­öön. Jos oli­sin lap­si, ajat­te­li­sin, et­tä kun is­tus­ke­li­sin ma­jas­sa, joku vil­kut­tai­si mi­nul­le keit­ti­ös­tä va­loa mer­kik­si sii­tä, et­tä il­ta­pa­la on val­mii­na.

Ma­jas­sa on eris­teet, ja mi­nul­le on lu­vat­tu, et­tä sin­ne saa läm­mit­ti­men, jo­ten haa­vei­len kai­ken­lai­ses­ta ole­mi­ses­ta siel­lä. Ku­vit­te­len re­von­tu­let ja täh­ti­tai­vaan. Ku­vit­te­len, et­tä kau­ris loik­kii pi­han poik­ki roh­ke­as­ti, kun se ei huo­maa, et­tä sitä seu­ra­taan.

Odo­tan het­keä, kun las­ten­lap­sem­me pää­se­vät mei­dän kans­sam­me ma­jaan ret­kel­le. Syöm­me siel­lä eväi­tä ja lu­em­me. Voim­me jää­dä sin­ne yök­si­kin. Ja kun aa­mul­la he­rääm­me, voim­me ih­me­tel­lä, kuin­ka kor­ke­al­la olem­me nuk­ku­neet ai­van tur­val­li­ses­ti.

Sain An­ja-ys­tä­väl­tä­ni Jy­väs­ky­län-mat­kal­la­ni lah­jan, jota en saa­nut ava­ta en­nen syn­ty­mä­päi­vää­ni. Pa­ke­tis­sa oli muis­ti­kir­ja. Kor­tis­sa oli saa­te­sa­nat, jois­sa An­ja mai­nit­si, et­tä eh­kä voi­sin ma­jas­sa kir­joit­taa jo­tain tuo­hon kir­jaan. Hän oli on­nel­li­nen puo­les­ta­ni, et­tä haa­vee­ni oli to­teu­tu­nut. Siis ys­tä­vä­ni­kin tie­si, mik­si mi­nut oli toi­mi­tet­tu pois ko­toa! Ja hän­kin oli il­mei­nen ma­jaih­mi­nen.

Naa­pu­ri­per­heel­tä saa­mas­sa­ni kor­tis­sa oli kuva puus­ta, jon­ka ok­sal­la is­tuu pöl­lö. He­le­na-ys­tä­vä­ni oli kir­joit­ta­nut kort­tiin: ”Van­ha vii­sas pöl­lö var­ti­oi ma­jaa­si, kun et ole pai­kal­la.” Ahaa. He­kin tie­si­vät, et­tä puu­ma­ja on val­mis­tu­mas­sa. Ja He­le­na­kin oli il­mi­sel­väs­ti ma­jaih­mi­nen.

Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä mitä van­hem­mak­si tu­lee, sitä lap­sen­mie­li­sem­pi kan­nat­taa ol­la. Kan­nat­taa myös haa­veil­la vä­sy­mät­tö­mäs­ti.

Kan­nat­taa ol­la myös ma­jaih­mi­nen. Se tuo kirk­kaut­ta päi­viin.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys