Vau­la Es­ke­li

En­sim­mäi­set muut­to­lin­nut ovat jo aloit­ta­neet mat­kan­sa ta­kai­sin tal­veh­ti­mi­sa­lu­eil­le. Päi­vän ly­he­ne­mi­nen ja il­mo­jen vii­le­ne­mi­nen ovat lin­nuil­le merk­ki lä­hes­ty­väs­tä muut­to­mat­kas­ta ja sii­tä mil­loin on ai­ka nous­ta sii­vil­le. Pit­kä muut­to­mat­ka on lin­nuil­le rank­ka ta­pah­tu­ma, joka vaa­tii pal­jon ener­gi­aa. Eri la­jeil­la on toi­sis­taan poik­ke­a­via ta­po­ja teh­dä muut­to­mat­kaa. Mat­kan pi­tuu­den mu­kaan muut­to kes­tää usei­ta viik­ko­ja tai jopa kuu­kau­sia. Jot­kut la­jit len­tä­vät ly­hyi­tä mat­ko­ja ker­ral­laan ja py­säh­ty­vät vä­lil­lä ruo­kai­le­maan. Toi­set len­tä­vät sa­to­ja tai tu­han­sia ki­lo­met­re­jä, ku­ten esi­mer­kik­si kur­ki, joka len­tää usei­ta sa­to­ja ki­lo­met­re­jä vuo­ro­kau­des­sa.

Kurkia muuttomatkalla etelään.

Vaula Eskeli

Us­ko­vais­ten yh­teis­tä va­el­lus­ta sa­no­taan usein mat­ka­saa­tok­si, joka kul­kee pää­mää­rään­sä, tai­vaan ko­tia koh­ti. Jos olet ol­lut jos­kus va­el­lus­ret­kel­lä, olet saat­ta­nut ko­kea mat­kal­la es­tei­tä ja ek­syä po­lul­ta. Vä­lil­lä pol­ku on ol­lut ta­sai­sem­paa ja mat­kan­te­ko on tun­tu­nut ke­vy­em­mäl­tä. Va­el­ta­mi­nen tuo yh­ty­mä­koh­tia us­ko­vai­sen elä­mään tääl­lä ajas­sa.

Sil­loin kun mat­ka tun­tuu vai­ke­al­ta ja uu­vut­taa, mat­ka­ys­tä­vien tuki tuo tur­vaa ja aut­taa eteen­päin. Meil­le jo­kai­sel­le on an­net­tu kal­li­sar­voi­nen osa lä­heis­tem­me saat­to­mie­hi­nä, mikä tar­koit­taa kul­ke­mis­ta toi­nen tois­tem­me tu­ke­na ja taak­ko­jen kan­ta­ji­na: "Kan­ta­kaa tois­ten­ne taak­ko­ja, niin te to­teu­tat­te Kris­tuk­sen lain" (Gal. 6:2).

Ju­ma­la­ni,

nä­et­hän mi­nut

sil­loin kun mat­kan hel­le uu­vut­taa,

sil­loin kun sy­dä­men uu­me­nis­sa

var­jot häi­ly­vät päi­väs­tä päi­vään

ja valo on py­säh­ty­nyt ovel­le­ni.

Ju­ma­la­ni,

lä­he­tä sil­loin tur­vak­se­ni

loh­du­tuk­sen en­ke­lei­tä.

An­na va­lon nous­ta vah­va­na,

läh­teen­kirk­kaa­na.

Näyt­tää aa­mun­sa­ras­tus vas­ta­ran­nal­ta.

Kir­joit­ta­ma­ni ru­non sa­nat ovat syn­ty­neet ru­kouk­sen ta­voin ti­lan­tees­sa jol­loin oma va­el­luk­sen mat­ka pai­noi har­ti­oi­ta. Vai­keis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa olen saa­nut voi­maa aja­tuk­ses­ta, et­tä mat­ka päät­tyy tai­vaan ko­tiin.

Mo­nis­sa vir­sis­sä ja Sii­o­nin lau­luis­sa tie ja mat­ka ovat tut­tu­ja sa­no­ja. Niis­tä nou­see mie­leen us­kos­ta kum­pu­a­va tur­va ja luot­ta­mus. Tai­vaan Isä pi­tää huo­len meis­tä jo­kai­ses­ta niin kuin tä­män ke­sän pääs­ky­sen po­jis­ta­kin.

Räystäspääskysen poikasia pesän suuaukolla.

Vaula Eskeli

1. Oi, kuin­ka iha­na

on huo­nees, Ju­ma­la

Mi­nua, Her­ra suu­ri,

ra­vit­set siel­lä juu­ri

py­häl­lä sa­nal­la­si.

Siis vei­saan kii­tos­ta­si.

3. Kuin len­tää lin­tu­nen,

pie­noi­nen pääs­ky­nen,

käy pe­sään ilo­miel­lä

ja le­von löy­tää siel­lä,

niin, Her­ra, huo­nees­sa­si

saan mais­taa au­tuut­ta­si.

(VK 200: 1, 3)

Meil­le jo­kai­sel­le on an­net­tu eri­pi­tui­nen mat­ka kul­jet­ta­vak­si tääl­lä maan pääl­lä. Tä­nään mei­dän ei tar­vit­se suun­na­ta pi­dem­mäl­le kuin as­ke­leen ker­ral­laan, päi­vän mat­kan ver­ran koh­ti pää­mää­rää. Voin luot­taa, et­tä Tai­vaan Isä tie­tää mi­nun­kin tar­pee­ni täl­lä mat­kal­la. Saan tart­tua psal­min kir­joit­ta­jan sa­noi­hin: ”Vaik­ka minä kul­ki­sin pi­me­äs­sä laak­sos­sa, en pel­käi­si mi­tään pa­haa, sil­lä sinä olet mi­nun kans­sa­ni. Sinä suo­je­let mi­nua kä­del­lä­si, joh­da­tat pai­men­sau­val­la­si.” (Ps. 23:4.)