JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Poikkeamisia löytötavaratoimistolla

Nykyiset blogit
25.6.2022 6.00

Juttua muokattu:

17.6. 13:44
2022061713444120220625060000

Vau­la Es­ke­li

Vaula Eskeli

Olet­ko jos­kus ka­dot­ta­nut jo­tain it­sel­le­si tär­ke­ää ja löy­tä­nyt sen uu­des­taan? Su­vi­seu­rois­sa ka­to­aa joka vuo­si val­ta­va mää­rä vä­hem­män ar­vok­kai­ta ja myös ar­vok­kai­ta ta­va­roi­ta. Pian lä­hes­ty­vät Su­vi­seu­rat tuo­vat var­mas­ti mo­nil­le muis­to­ja ka­don­neis­ta esi­neis­tä ja nii­den löy­ty­mi­ses­tä. Mi­nul­le kävi näin Po­rin Su­vi­seu­rois­sa. Ka­do­tin siel­lä seu­ra-alu­eel­la kul­ke­nee­seen bus­siin mat­ka­pu­he­li­me­ni.

Kul­jim­me seu­ra­ken­tän ja ma­ja­paik­kaam­me vä­li­set mat­kat päi­vit­täin bus­sil­la, kos­ka mat­ka sin­ne pe­rim­mäi­sel­le pel­lol­le seu­ra­ken­täl­tä oli mel­ko pit­kä. Mat­kat tait­tui­vat seu­ra­päi­vien ai­ka­na lä­hes joka ker­ta tä­pö­täy­des­sä bus­sis­sa, ja eri­tyi­ses­ti il­lan vii­mei­sin bus­si oli ai­na tu­pa­ten täyn­nä. Is­tuim­me koko mat­kan hy­vin tii­viis­ti, sa­mal­la pen­kil­lä vie­ri vie­res­sä niin mon­ta kuin sii­hen vain mah­tui, ja osa sy­lis­sä. Bus­sin py­säh­ty­es­sä vii­mei­sel­le asun­to­vau­nu­a­lu­eel­le kai­kil­la oli kii­re pääs­tä pois bus­sis­ta.

Lau­an­tai-il­ta­na pois­tut­tu­am­me bus­sin kyy­dis­tä huo­ma­sin pian, et­tä olin ka­dot­ta­nut pu­he­li­me­ni. Bus­si oli jo kui­ten­kin eh­ti­nyt läh­teä ta­kai­sin pa­luu­mat­kal­le, en­kä pääs­syt tar­kis­ta­maan mi­hin se oli pu­don­nut. Tie­sin kui­ten­kin, mis­sä se voi­si ol­la, ja mi­nul­la oli myös vah­va tun­ne, et­tä se löy­tyy!

Seu­raa­vien päi­vien ai­ka­na poik­ke­sin usei­ta ker­to­ja seu­ra-alu­een löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­tos­sa ky­se­le­mäs­sä ka­don­nut­ta pu­he­lin­ta­ni ja ky­se­lin sitä myös bus­si­lii­ken­teen jär­jes­tä­jäl­tä. Löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­tos­ta muis­tan joka ker­ta avu­li­aat ja ys­tä­väl­li­set työ­vuo­ro­lai­set, jot­ka kä­vi­vät läpi sin­ne tuo­tu­ja ta­va­roi­ta ja lu­pa­si­vat ol­la heti yh­tey­des­sä, jos ka­don­nut pu­he­li­me­ni toi­mi­te­taan sin­ne. Vii­mei­set­kin seu­ra­päi­vät ku­lui­vat, ei­kä pu­he­lin­ta­ni löy­ty­nyt.

Ko­tiin pa­lat­tu­am­me soit­te­lin muu­ta­mia ker­to­ja Po­rin Lii­ken­teen toi­mis­toon ja ky­se­lin, mil­loin heil­lä on ta­pa­na sii­vo­ta bus­sit pe­rus­teel­li­sem­min. Hei­dän mu­kaan­sa bus­si oli sii­vot­tu sa­man tien, kun lii­ken­nöin­ti seu­ra-alu­eel­la päät­tyi, ei­kä siel­tä ol­lut löy­ty­nyt pu­he­lin­ta­ni.

Asia jäi as­kar­rut­ta­maan miel­tä­ni. Tun­ne pu­he­li­men löy­ty­mi­ses­tä tai­si sit­ten­kin ol­la vää­rä, vaik­ka en oli­si­kaan ha­lun­nut myön­tää sitä. Ai­kaa ku­lui lä­hes elo­kuun lo­pul­le, kun­nes erään ker­ran huo­ma­sin ou­don vies­tin säh­kö­pos­tis­sa­ni. Vies­tin si­säl­tö oli ly­hyt: sii­nä ky­syt­tiin ai­no­as­taan, olen­ko ka­dot­ta­nut pu­he­li­me­ni.

Yh­tey­de­no­ton jäl­keen sain kuul­la, et­tä pu­he­li­me­ni oli löy­ty­nyt hei­nä­kuus­sa Po­ris­sa bus­sis­ta pen­kin ja sei­nän vä­lis­tä. Ky­sei­nen löy­tä­jä ei kui­ten­kaan pa­laut­ta­nut pyyn­nös­tä­ni huo­li­mat­ta sitä mi­nul­le, ei­kä hän toi­mit­ta­nut sitä löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­toon­kaan. Ta­pah­tu­ma sai kui­ten­kin mi­nun kan­nal­ta­ni mu­ka­van pää­tök­sen. Mie­he­ni ol­les­sa syk­syn ai­ka­na työ­mat­kal­la Po­ris­sa hän kävi nou­ta­mas­sa pu­he­li­men löy­tä­jän ko­toa. Pu­he­lin oli eh­jä, suo­ja­kuo­ret ja pu­he­li­men muis­ti­kort­ti oli­vat jää­neet löy­tä­jän hal­tuun.

Ar­ki­ses­sa elä­mäs­sä meil­tä jo­kai­sel­ta ka­to­aa pal­jon ta­va­roi­ta. Osa niis­tä löy­tyy, osaa ei löy­dy enää kos­kaan. Ka­dot­ta­mi­sel­la ja löy­ty­mi­sel­lä on mer­ki­tys­tä myös hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä: ih­mi­nen voi ka­dot­taa sy­dä­mel­tään us­kon ja läh­teä pois Ju­ma­lan pe­las­ta­vas­ta yh­tey­des­tä. Olem­me kuul­leet ja lu­ke­neet myös kir­joi­tuk­sia niis­tä ta­pah­tu­mis­ta, kun joku pit­kään sy­dä­mel­leen tun­non rau­haa et­si­nyt on saa­nut ko­kea omal­le koh­dal­leen löy­tä­jän ilon.

On hyvä muis­taa, mikä Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan on elä­mäm­me tär­kein pää­mää­rä. Us­ko avaa tien tai­vaan ko­tiin. Raa­mat­tu ke­hot­taa et­si­mään en­nen muu­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan, sil­lä sen ohel­la ih­mi­sel­le an­ne­taan kaik­ki muu­kin tar­peel­li­nen. ”Koot­kaa it­sel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen”, Jee­sus sa­noi (Matt. 6:20).

Lä­hes­ty­vät Su­vi­seu­rat muis­tut­ta­vat it­se­ä­ni ru­koi­le­maan niin löy­tö­ta­va­ra­toi­mis­ton kuin mui­den­kin työ­vuo­ro­jen te­ki­jöi­den puo­les­ta, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si jo­kai­sen työn. Ru­kouk­ses­sa voim­me it­se ku­kin myös pyy­tää löy­tä­jän ar­moa us­kon­sa ka­dot­ta­neel­le ja tun­non rau­haa et­si­väl­le.

VaulaEskeli
Katson elämää naisen, vaimon, sekä tukiperhe- ja sijaisvanhemman näkökulmasta. Olen saanut kokea vanhemmuuden onnenhetkiä avatessamme kotimme perhehoitoa tarvitseville lapsille. Olen syntyisin keskipohjalaisesta pienviljelijäperheestä. Asuin pitkään pääkaupunkiseudulla tehden työtä hoitoalalla. Nyt kotini ikkunoista avautuu pohjanmaalainen maisema. Pidän runoista ja seuraan vuodenaikojen vaihtelua. Rakastan puutarhanhoitoa. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen vaula.eskeli@gmail.com
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys