Ku­lu­neen ke­vään ai­ka­na olen saa­nut osal­lis­tua rau­ha­nyh­dis­tys­ten jär­jes­tä­miin nais­te­nil­toi­hin, jois­sa asi­an­tun­ti­jat ovat avan­neet oi­val­ta­via nä­kö­kul­mia ja tar­jon­neet ra­ken­ta­vaa poh­dit­ta­vaa mie­len­kiin­toi­sis­ta ai­heis­ta. Ku­ten sii­tä, mi­ten käyt­täy­ty­mi­sem­me ja toi­min­ta­ta­po­jem­me juu­ret ulot­tu­vat tätä het­keä tuon­nem­mak­si ja kyt­key­ty­vät lu­jas­ti herk­kiin her­mos­tol­li­siin re­ak­ti­oi­hin. Ja et­tä te­o­reet­ti­nen tie­to aut­taa ym­mär­tä­mään toi­min­taam­me ja par­haim­mil­laan tar­jo­aa työ­ka­lu­ja ti­lan­tei­den pa­rem­paan hal­lin­taan ja otol­li­siin muu­tok­siin.

Nämä tee­mat he­rät­ti­vät mi­nut poh­ti­maan asi­oi­ta oma­koh­tai­ses­ti ja pa­laa­maan ai­hei­siin uu­del­leen. Tu­tus­tuin in­ter­ne­tin kaut­ta usei­siin asi­oi­ta kä­sit­te­le­viin ar­tik­ke­lei­hin (mm.Duo­de­cim-leh­ti) ja muu­ta­miin opin­näy­te­töi­hin päi­vit­tääk­se­ni tie­tä­mys­tä­ni ja ker­ra­tak­se­ni nais­te­nil­to­jen pu­heen­vuo­ro­jen an­tia.

Vuo­si­kym­me­niä sit­ten apu­hoi­ta­ja­kou­lus­sa opin, et­tä ih­mi­sen toi­min­taa sää­te­le­vät so­maat­ti­nen ja au­to­no­mi­nen her­mos­to. So­maat­ti­nen her­mos­to on tah­do­na­lai­nen ää­reis­her­mos­ton osa, joka mah­dol­lis­taa muun mu­as­sa li­has­ten käy­tön. Au­to­no­mi­nen her­mos­to on tah­dos­ta riip­pu­ma­ton si­sä­e­lin­her­mos­to, joka sää­te­lee elin­toi­min­to­ja ja mu­kaut­taa nii­tä elä­män eri tar­pei­siin. Au­to­no­mi­nen her­mos­to on pe­rin­tei­ses­ti ja­et­tu kah­teen toi­min­nal­li­seen osaan; sym­paat­ti­seen ja pa­ra­sym­paat­ti­seen her­mos­toon. Sym­paat­ti­nen her­mos­to oh­jaa ke­hoa, kun tar­vi­taan toi­min­taa. Pa­ra­sym­paat­ti­nen her­mos­to puo­les­taan aut­taa le­pää­mään, ke­rää­mään voi­mia ja pa­lau­tu­maan.

Ny­ky­ään tie­de­tään, et­tä au­to­no­mi­nen her­mos­to voi­daan ja­kaa kol­meen osaan. Au­to­no­mi­sen her­mos­ton mer­kit­tä­vä sää­te­li­jä kier­tä­jä­her­mo eli va­gus­her­mo ja­kau­tuu kah­teen eril­li­seen ra­ken­tee­seen: vat­san­puo­lei­seen ja se­län­puo­lei­seen va­gus­haa­raan. Sym­paat­ti­nen her­mos­to si­joit­tuu ana­to­mi­ses­ti ja toi­min­nal­li­ses­ti näi­den vä­liin.

Tä­män tie­tä­myk­sen poh­jal­le ra­ken­tuu neu­ro­fy­si­o­lo­gi Step­hen Por­ge­sin luo­ma mal­li, po­ly­va­gaa­li­nen te­o­ria, joka ja­kaa au­to­no­mi­sen her­mos­ton toi­min­nan kol­meen por­tait­tai­seen ta­soon. Nämä ta­sot ovat so­si­aa­li­nen liit­ty­mi­nen, tais­te­le tai pa­ke­ne -tila ja la­maan­tu­mi­nen.

So­si­aa­li­nen liit­ty­mi­nen, yh­teys toi­siin ih­mi­siin, on emo­ti­o­naa­li­nen ja bi­o­lo­gi­nen pe­rus­tar­peem­me. Tuon yh­tey­den ke­hol­li­nen pe­rus­ta löy­tyy eri­tyi­ses­ti va­gus­her­mon vat­san­puo­lei­ses­ta osas­ta. Se ak­ti­voi­tuu, kun ko­em­me ole­vam­me tur­vas­sa. Tä­män vai­ku­tus nä­kyy elä­mäs­säm­me le­vol­li­suu­te­na ja op­ti­maa­li­se­na vi­reys­ti­la­na, jos­sa olem­me so­pi­val­la ta­val­la ak­tii­vi­sia toi­mi­joi­ta ja nau­tim­me yh­tey­des­tä toi­siin ih­mi­siin.

Kun mei­tä koh­taa tur­van ko­ke­mus­ta hor­jut­ta­va uh­ka, ot­taa sym­paat­ti­nen her­mos­to ko­men­non ja val­mis­taa mei­tä puo­lus­tau­tu­maan, tais­te­le­maan tai pa­ke­ne­maan. Toi­min­tam­me te­hos­tuu ja re­surs­sit suun­tau­tu­vat uh­kan tor­ju­mi­seen tai pon­nis­te­luun toi­vo­tun tu­lok­sen saa­vut­ta­mi­sek­si. Ti­lan­teen lau­et­tua le­vol­li­suus pa­laa.

El­lei näin käy, voi uh­ka­ti­lan pit­kit­ty­mi­nen tai tois­tu­vuus nä­kyä yli­vi­reys­ti­la­na, ajat­te­lun muut­tu­mi­se­na mus­ta­val­koi­sek­si sekä ky­vyt­tö­myy­te­nä näh­dä tur­vaa tuo­via ele­ment­te­jä. So­si­aa­lis­ten yh­teyk­sien vaa­li­mi­nen heik­ke­nee ja mie­leen voi tun­keu­tua häi­rit­se­viä aja­tuk­sia ja mie­li­ku­via. Eli­mis­tö on kiih­ty­nees­sä ti­las­sa ei­kä osaa rau­hoit­tua. Ar­kea voi­vat kuor­mit­taa mo­net fyy­si­set oi­reet, kes­kit­ty­mis­vai­keu­det, pa­niik­ki­koh­tauk­set ja ylei­nen ah­dis­tu­nei­suus.

Kun uh­ka – to­del­li­nen tai vir­heel­li­sen tul­kin­tam­me luo­ma – jat­kuu ja sym­paat­ti­sen her­mos­ton ak­ti­voi­mat toi­met ei­vät rii­tä tai tuo tu­los­ta, ak­ti­voi­tuu va­gus­her­mon se­län­puo­lei­nen haa­ra. Tämä joh­taa pas­si­voi­tu­mi­seen ja la­maan­tu­mi­seen. Yh­teys so­si­aa­li­suut­ta vaa­li­vaan osaan ai­vois­sa hii­puu, eli­mis­tö siir­tyy sääs­tö­lie­kil­le ja kes­kit­tyy vain sel­vi­ä­mi­seen. Tämä voi nä­kyä ali­vi­reys­ti­la­na, joka voi il­me­tä alis­tu­mi­se­na, ma­sen­nuk­se­na, apa­ti­a­na, voi­mak­kaa­na vä­sy­myk­se­nä ja mui­na fyy­si­si­nä oi­rei­na.

Jo­kai­sel­la meis­tä on yk­si­löl­li­nen kyky sie­tää uh­kia ja kuor­mit­ta­via te­ki­jöi­tä. Se, mil­lai­sis­ta uh­kis­ta ja kuin­ka no­pe­as­ti meis­sä kyt­key­tyy au­to­no­mi­sen her­mos­ton oh­jaa­mat re­ak­ti­ot, riip­puu sii­tä, mil­lai­nen toi­min­ta­ky­ky- eli sie­toik­ku­na meil­lä on. Toi­min­ta­ky­kyik­ku­nal­la tar­koi­te­taan sitä ke­hon ja mie­len ti­laa, jos­sa ko­em­me tur­vaa ja le­vol­li­suut­ta sekä ky­ke­nem­me toi­mi­maan ja ole­maan yh­tey­des­sä toi­siim­me. Mo­net asi­at, elä­män ta­pah­tu­mat, pe­rus­tar­pei­dem­me täyt­ty­mi­sen ko­ke­muk­set sekä ter­vey­den­ti­laam­me liit­ty­vät sei­kat muo­vaa­vat tuo­ta ik­ku­naam­me.

Pie­nes­sä sie­toik­ku­nas­sa pie­net­kin asi­at voi­vat ai­heut­taa suh­teet­to­man suu­ren re­ak­ti­on, kun le­vol­li­suu­den ti­laa on vä­hän ja seu­raa­val­le por­taal­le on ly­hyt mat­ka. Esi­mer­kik­si pie­ni epä­on­nis­tu­mi­nen voi ai­heut­taa huo­mat­ta­van tuoh­tu­muk­sen. Tai vaa­ti­mat­to­mal­ta kuu­los­ta­va pyyn­tö la­maan­nut­taa. Toi­min­nan muut­ta­mi­sek­si pelk­kä tah­to, saa­ti vaa­ti­mus ei kui­ten­kaan rii­tä, sil­lä re­ak­ti­oi­tam­me oh­jaa­vat tah­dos­ta riip­pu­mat­to­man her­mos­ton ak­ti­vaa­ti­ot. Tämä ei kui­ten­kaan an­na lu­paa toi­mia ly­hyt­nä­köi­ses­ti tai va­hin­goit­ta­vas­ti. Tie­to sii­tä, mi­hin käyt­täy­ty­mi­sem­me pe­rus­tuu, avaa tie­tä muu­tok­sel­le ja sii­hen tar­vit­ta­val­le tu­el­le.

Toi­min­nan muut­ta­mi­seen on mah­dol­lis­ta pyr­kiä sie­toik­ku­nan kas­vat­ta­mi­sen kaut­ta. Tämä voi ta­pah­tua vai­kut­ta­mal­la suo­tui­sas­ti au­to­no­mi­sen her­mos­ton toi­min­taan vat­san­puo­lei­sen va­gus­her­mon ak­ti­voi­mi­sel­la. Vai­kut­ta­mis­ka­na­vat voi­daan ja­kaa kog­ni­tii­vi­siin ja ke­hol­li­siin kei­noi­hin. Kog­ni­tii­vi­sil­la kei­noil­la tar­koi­te­taan aja­tuk­sel­li­sia toi­mia, ku­ten asi­oi­den pur­ka­mis­ta päi­vä­kir­jaa kir­joit­ta­mal­la, omaa poh­dis­ke­lua tai te­ra­pi­a­kes­kus­te­lua am­mat­ti­lai­sen kans­sa. Ke­hol­li­sil­la kei­noil­la tar­koi­te­taan fyy­si­ses­ti vai­kut­ta­via toi­mia, ku­ten eri­lai­sia ke­ho­te­ra­pi­oi­ta ja -har­joi­tuk­sia, kos­ke­tus­ta, ul­koi­lua tai vaik­ka het­kel­lis­tä kyl­mä­al­tis­tus­ta.

On tut­kit­tu, et­tä ke­hol­li­nen sti­mu­loin­ti on vai­kut­ta­vam­paa kuin kog­ni­tii­vi­nen toi­min­ta. Ke­hol­li­nen ak­ti­voin­ti on eri­no­mai­nen kei­no myös sil­loin, kun kes­kus­te­luun tai poh­dis­ke­luun ei ole voi­mia tai mah­dol­li­suut­ta.

Siis­pä ys­tä­vän läm­min ha­laus, sa­moi­lu luon­nos­sa tai vaik­ka hil­jai­nen pu­lah­dus avan­tou­in­nil­le voi teh­dä pal­jon hy­vää. Pie­net­kin asi­at, jo muu­ta­ma sy­vem­pi hen­gen­ve­to, sa­na­ton hy­räi­ly tai sil­mien lii­ke­har­joi­tus ak­ti­voi­vat va­gus­her­mon le­vol­li­suut­ta tuo­vaa haa­raa.

It­sel­lä­ni on ko­ke­muk­sia lem­pe­äs­tä ke­ho­te­ra­pi­as­ta, joka hyö­dyn­tää mo­lem­pia vai­ku­tus­ka­na­via. Tä­mä­kään ei tuo täy­del­lis­tä, vai­vois­ta va­paa­ta olo­ti­laa, sil­lä elä­män ro­soi­suus on edel­leen läs­nä. Olen kui­ten­kin saa­nut huo­ma­ta, et­tä toi­min­ta­ky­kyik­ku­nan laa­jen­tu­es­sa so­si­aa­li­nen liit­ty­mi­nen on vah­vis­tu­nut, ole­mi­nen on tun­tu­nut ke­vy­em­mäl­tä, vir­ke­äm­mäl­tä ja le­vol­li­sem­mal­ta. Osal­lis­tu­mi­nen ja fyy­si­nen ak­tii­vi­suus ovat li­sään­ty­neet ja mo­net fyy­si­set vai­va ovat lie­vit­ty­neet. Olen saa­nut myös it­se­var­muut­ta ja roh­keut­ta to­teut­taa it­sel­le tär­kei­tä asi­oi­ta. On tul­lut myös mah­dol­li­sek­si ol­la tu­ke­na toi­sil­le sekä tart­tua asi­oi­hin, jot­ka omas­sa elä­mäs­sä vaa­ti­vat huo­mi­o­ta tai kor­jaa­mis­ta.

Useim­mi­ten on niin, et­tä voim­me to­del­li­ses­ti vai­kut­taa vain omaan toi­min­taam­me ja re­ak­ti­oi­him­me. Ym­pä­röi­vään maa­il­maan voim­me vai­kut­taa vain hyp­py­sel­li­sen ver­ran. Eh­kä­pä tuo hyp­py­sel­li­nen on­kin jo­kin tar­jo­a­mam­me tär­keä oi­val­lus, joka voi aut­taa jo­ta­ku­ta et­siy­ty­mään vai­kut­ta­van avun ää­reen.

Luo­jan luo­ma ke­hom­me ja mie­lem­me on mo­ni­muo­toi­nen ko­ko­nai­suus, lah­ja, jon­ka hy­vin­voin­tia saam­me vaa­lia. Tär­kein­tä kui­ten­kin on vaa­lia sitä sy­dä­mel­läm­me le­pää­vää rau­haa, joka käy yli ih­mi­sym­mär­ryk­sen. Sii­nä le­vol­li­suu­des­sa avau­tuu ik­ku­na, joka ei kai­paa omia pon­nis­te­lu­jam­me. Sen val­ta­vaa tur­val­li­suut­ta tuo­va pe­rus­ta kan­taa sil­loin­kin, kun in­hi­mil­li­set pyr­ki­myk­set jää­vät vail­le täyt­ty­mys­tä.