JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Por­voos­sa kuul­tiin Raa­ma­tun ih­meis­tä

Nykyiset blogit
12.11.2019 6.06

Mat­ka Vaa­sas­ta Por­voo­seen ei ole ih­meel­li­sen pit­kä, mut­ta vaa­tii sil­ti val­mis­te­lu­ja. Näin to­te­sin, kun olin läh­dös­sä Por­voo­seen lä­he­tys­mat­kal­le.

Por­voon pääs­sä oli ky­sel­ty seu­ra­paik­ko­ja, kut­sut­tu pu­hu­jat, et­sit­ty heil­le ma­ja­paik­ka, ka­sat­tu vii­kon­lo­pun seu­ra­oh­jel­ma ko­koon ja saa­tet­tu se ih­mis­ten tie­toon. Läh­tö­pääs­sä­kin val­mis­tel­tiin: so­vit­tiin mil­lä men­nään ja mil­loin läh­de­tään. Mie­tit­tiin teks­te­jä ja et­sit­tiin var­sin­kin ruot­sin­kie­li­siä vir­siä, jot­ka he­rät­täi­si­vät van­hus­ten mie­lis­sä tut­tu­ja ja tur­val­li­sia muis­to­ja ja jot­ka oli­si­vat pu­hu­jil­le­kin sen ver­ran tut­tu­ja, et­tä lau­la­mi­nen luon­tuu.

Per­jan­tai-il­ta­na kai­voin esil­le tal­vi­ren­kaat ja työ­ka­lut ja vi­ri­tin ot­sa­lam­pun pää­hän. Sa­mal­la aja­tuk­set siir­tyi­vät jo saar­nan val­mis­te­luun ja raa­ma­tun­koh­tiin, joi­ta ti­lan­ne toi mie­leen: Il­mes­tys­kir­jan ih­mi­set, joil­la oli ot­sis­sa mer­kit – ei kui­ten­kaan ot­sa­lam­put. Lam­puis­ta – tar­kem­min sa­no­en öl­jy­lam­puis­ta – ker­ro­taan teks­tis­sä, jos­sa nuo­ret nai­set val­mis­tau­tu­vat hää­se­re­mo­ni­oi­hin.

Ren­kaan­vaih­to ei ol­lut ihan lä­pi­huu­to­jut­tu. Yk­si ren­gas oli ihan tyh­jä. Van­hal­la kä­si­pum­pul­la sain hi­koil­tua riit­tä­vät pai­neet ren­kai­siin. Tuo­re ko­ke­mus opet­ti, et­tä au­tos­ta puut­tuu va­ra­ren­gas ja kor­jaus­vä­li­neet; siis­pä yk­si ke­sä­ren­gas kai­ken va­ral­ta kyy­tiin.

Ai­kai­sin lau­an­tai­aa­mu­na poi­min Hur­ti­gin Hei­kin mat­ka­kump­pa­nik­si. Hä­meen­lin­nas­sa pi­dim­me tau­on. Il­ma oli uh­kaa­vas­ti vä­hen­ty­nyt rik­ki­näi­ses­tä ren­kaas­ta, jo­ten pai­net­ta piti li­sä­tä. Lä­hes­tyim­me Por­voo­ta ja se li­sä­si pai­net­ta myös pu­hu­jien mie­les­sä. Vaik­ka aa­mu oli kau­nis ja syk­syn vä­rit heh­kui­vat mai­se­mas­sa, piti vii­meis­tään nyt miet­tiä, mitä saar­naam­me ja mis­tä teks­tis­tä. Jän­ni­tys­tä li­sä­si myös se, et­tä ojien poh­jil­la oli epä­on­nis­ten mat­kan­te­ki­jöi­den ajo­neu­vo­ja ru­si­nan nä­köi­se­nä.

Por­voos­sa ei heti kaik­ki men­nyt ihan nap­piin. En­sim­mäi­nen seu­ra­paik­ka oli hoi­va­ko­ti, joka oli niin uu­si, et­tä sen osoi­tet­ta ei­vät na­vi­gaat­to­rit tun­te­neet. Goog­le­tus­kaan ei aut­ta­nut. Soi­tim­me In­ke­roi­sen Ka­ril­le, joka opas­ti mei­dät pe­ril­le. Kuu­li­joi­ta ker­tyi ja he yh­tyi­vät tut­tuun las­ten vir­teen ”Tyg­ga­re kan in­gen vara”. Sama Lina San­del­lin vir­si on suo­mek­si ”Kun on tur­va Ju­ma­las­sa”.

Har­tau­teen joh­dat­te­li ruot­sik­si Luuk­kaan ker­to­mus les­kes­tä, jon­ka ai­noa poi­ka oli kuol­lut. Teks­tis­sä ker­ro­taan, et­tä Jee­sus koh­ta­si su­re­van saat­tu­een. Hä­nen tuli sää­li it­ke­vää les­keä. Jee­sus he­rät­ti po­jan kuol­leis­ta ja an­toi tä­män taas äi­dil­leen. Moni kuu­li­ja var­maan osa­si sa­mais­tua äi­din iloon, kos­ka lä­hes kaik­ki van­huk­set oli­vat nai­sia. Suo­mek­si kuu­lim­me sii­tä, mi­ten Pie­ta­ri sai teh­tä­väk­seen kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ei-juu­ta­lai­sen Kor­ne­liuk­sen.

Seurojen välissä kävimme tutustumassa Porvoon tuomiokirkkoon.

Seurojen välissä kävimme tutustumassa Porvoon tuomiokirkkoon.

Toi­set seu­rat pi­dim­me hoi­va­ko­dis­sa, jos­sa asui muis­ti­sai­rais­ta van­huk­sis­ta. Kuu­li­joil­la oli pit­kän elä­män var­rel­ta mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia. He kuun­te­li­vat kiin­nos­tu­nee­na Jo­bin ko­et­te­le­muk­sia. Kun toim­me kuu­li­joil­le ter­vei­siä Vaa­san van­hain­ko­deis­ta, ha­vah­tui sii­hen as­ti vai­ti kuun­nel­lut van­hus eloi­sak­si. Hän oli asu­nut ai­em­min Vaa­sas­sa – to­sin nuo­re­na tyt­tö­nä toi­sen maa­il­man­so­dan ai­ka­na.

Tun­nis­tim­me mo­nia meil­le yh­tei­siä paik­ko­ja ja ta­lo­ja. Hän tuli koh­taa­mi­ses­ta niin hy­vil­leen, et­tä al­koi ke­hua poh­ja­lais­ten ah­ke­ruut­ta ja yrit­te­li­äi­syyt­tä ja moi­tis­kel­la ete­län ih­mis­ten vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä.

Toi­voin, et­tä jos­pa evan­ke­liu­min saar­na­kin sai­si kuu­li­joi­ta hy­väl­le tuu­lel­le. Ei­kä se ihan tur­ha toi­ve ol­lut­kaan. Hoi­ta­ja ylä­ker­ras­ta tuli nou­ta­maan tois­ta mum­moa ja huik­ka­si ovel­ta, et­tä läh­de­tään­pä nyt ko­tiin tuon­ne ylös. Tä­hän mum­mo to­te­si vir­nis­tä­en, et­tä jaa, läh­de­tään­kö ihan Tai­vaan ko­tiin jo.

Kuu­lim­me li­sää Raa­ma­tun ih­meis­tä Por­voon rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä las­ten seu­rois­sa. Ju­ma­lan mies Elia teki ih­meen Sar­pa­tis­sa asu­van köy­hän les­ken ko­dis­sa. Tä­män ai­noa poi­ka oli sai­ras­ta­nut ja kuol­lut. Elia ru­koi­li Ju­ma­laa ja Ju­ma­la he­rät­ti po­jan eloon. Oli syy­tä iloon ja kii­tok­seen. Ju­ma­la kuu­li van­hurs­kaan ru­kouk­sen.

Seu­rois­sa ole­vat lap­set kuun­te­li­vat tark­kaan myös ta­paus­ta omas­ta lap­ses­ta­ni, joka jäi ker­ran su­vi­seu­rois­sa au­ton al­le ja louk­kaan­tui va­ka­vas­ti. Per­heen ja koko us­ko­vais­ten jou­kon esi­ru­kouk­set kan­toi­vat hän­tä, ja Ju­ma­la an­toi hä­nen pa­ran­tua. Kuu­lim­me myös sie­lun­hoi­to­työs­tä, jota Paa­va­li teki asun­nos­saan Roo­mas­sa elä­män­sä vii­me vuo­si­na. Me saim­me roh­kai­sua sii­hen, et­tä Ju­ma­la mei­tä­kin hoi­taa ja var­je­lee.

Vii­mei­sis­sä seu­rois­sa ta­pa­sim­me van­han ys­tä­väm­me Yr­jön. Oli ilo ta­va­ta hy­vää ys­tä­vää ja ja­kaa evan­ke­liu­min sa­no­maa.

Hoi­va­ko­tien olo­suh­teis­ta on vii­me ai­koi­na kuul­tu huo­no­ja uu­ti­sia. Puut­teis­ta ei ol­lut Por­voos­sa merk­ki­ä­kään. Hoi­ta­jat oli­vat ys­tä­väl­li­siä ja tun­tui­vat ar­vos­ta­van työ­tään ja hoi­det­ta­vi­aan. Asuk­kaat oli­vat tyy­ty­väi­siä ja jopa vir­kei­tä.

Seu­ra­mat­kan jäl­keen pu­hu­ja jos­kus miet­tii, mitä mat­ka hyö­dyt­ti, kun ku­kaan ei tiet­tä­väs­ti teh­nyt pa­ran­nus­ta. Oli­ko mat­ka ja mo­nien vai­van­nä­kö tur­haa? Ju­ma­la lä­het­ti mei­dät kyl­vä­mään Ju­ma­lan sa­nan­sa sie­men­tä. Vas­taa­not­to oli hyvä ja kuu­li­joi­ta pal­jon. Toi­vot­ta­vas­ti Ju­ma­lan sana sai pu­do­ta hy­vään sy­dä­men maa­pe­rään ja tuot­taa siel­lä run­sas­ta sa­toa. Ju­ma­la vai­kut­ta­koon us­kon ja vah­vis­ta­koon en­nen us­ko­nei­den tai­vas­toi­voa.

Teks­ti ja kuva: Mik­ko Ul­jas

Lähetystyössä