Mik­si les­ta­di­o­lais­per­hees­sä ei saa kat­soa te­le­vi­si­o­ta, mut­ta ruu­tua sit­ten tie­to­ko­neel­ta tai pu­he­li­mel­ta saa? Täl­lai­sen ky­sy­myk­sen saan Ins­tag­ra­mis­sa erää­nä syk­syi­se­nä aa­mu­na. Jaa-a, vä­his­sä ovat aja­tuk­set heti ky­sy­myk­sen saa­tu­a­ni suur­per­heen aa­mu­här­del­lin kes­kel­lä. Lä­he­tän ky­sy­jäl­le ly­hy­en vas­tauk­sen jo­ten­kin näin: ”Si­säl­tö sii­nä rat­kai­see. Nyt on hiu­kan huo­no ti­lan­ne, mut­ta pa­laan myö­hem­min asi­aan.”

Jat­ke­taan las­ten kans­sa aa­mu­toi­mia, mut­ta aja­tuk­set jää­vät ky­sy­myk­seen pyö­ri­mään. Mi­ten osai­sin se­lit­tää jär­jel­lä ym­mär­ret­tä­väk­si asi­an, min­kä it­se ym­mär­rän us­kon kaut­ta?

Vau­vaa nu­kut­ta­es­sa se­laan pu­he­lin­ta. Kat­son ka­len­te­ris­ta ja Wil­mas­ta seu­raa­van vii­kon ai­ka­tau­lu­ja. Lai­tan pie­nil­le seu­raa­vat päi­vä­hoi­to­a­jat Ed­le­vos­sa. Ei ny­ky­ään oi­kein sel­vi­äi­si il­man äly­pu­he­lin­ta tai ai­na­kaan il­man jo­ta­kin ruu­tua ja net­tiä, kun kaik­ki pank­kia yms. myö­ten hoi­de­taan ne­tis­sä. Ai­koi­naan, kun te­le­vi­sio kek­sit­tiin, us­ko­vais­ten kes­ken kes­kus­tel­tiin asi­as­ta ja to­det­tiin, et­tei te­le­vi­sio ole si­säl­tön­sä vuok­si us­ko­vai­sen ko­din huo­ne­ka­lu. Mi­kään ruu­tu it­ses­sään ei ole syn­tiä. Ny­ky­ään kai­kil­la on te­le­vi­sio tas­kus­sa, pu­he­li­mes­sa ja ne­tin lo­put­to­mil­ta si­vus­toil­ta löy­tyy myös vie­lä pal­jon enem­män ja jopa pal­jon pa­hem­paa ja raa­em­paa­kin si­säl­töä kuin te­le­vi­si­os­ta, jopa lait­to­mia si­säl­tö­jä.

Tä­hän asi­aan liit­ty­en ky­sy­myk­sen esit­tä­jä teki ai­ka te­rä­väs­ti muo­toil­lun jat­ko­ky­sy­myk­sen: ”Tei­nien äly­pu­he­lin­ten käyt­töä ja sen si­säl­töä ei voi val­voa edes oh­jel­mil­la tai am­mat­ti­lai­set, niin kiin­nos­taa, mi­ten te ajat­te­let­te voi­van­ne vai­kut­taa kat­sot­ta­viin si­säl­töi­hin?” Tätä var­maan kaik­ki van­hem­mat miet­ti­vät­kin, ja käy­tän­nös­sä lä­hes mah­do­ton­ta­han se val­vo­mi­nen on­kin.

So­vel­luk­sil­la voi jon­kin ver­ran yrit­tää ra­joit­taa ja val­voa las­ten pu­he­li­men käyt­töä, mut­ta ei sii­hen sil­ti mi­tään au­ko­ton­ta sys­tee­miä tai­da ol­la ole­mas­sa. Olen aja­tel­lut, et­tä on erit­täin tär­ke­ää kes­kus­tel­la las­ten ja nuor­ten kans­sa pu­he­li­men ja mui­den lait­tei­den käy­tös­tä. Mitä on hyvä ja tur­val­lis­ta teh­dä ja mitä kan­nat­taa jät­tää vä­liin ja mik­si. Evan­ke­liu­mil­la hoi­det­tu oma­tun­to­han se lop­pu­vii­mek­si on, mikä mei­tä kaik­kia aut­taa te­ke­mään nii­tä oi­kei­ta va­lin­to­ja. Ja jos tu­lee vää­riä va­lin­to­ja, niin oma­tun­to ker­too sen­kin ja ke­hot­taa pa­ran­nuk­seen. Mut­ta jos omal­le­tun­nol­le ker­tyy syn­tiä, ei­kä sitä jak­sa lait­taa pois, oman­tun­non ää­ni vä­hi­tel­len vai­me­nee. Sik­si on tär­keä jak­saa lait­taa syn­tiä pois ja sik­si oli­si myös hyvä jak­saa nuo­ril­le­kin siu­na­ta evan­ke­liu­mia, vaik­kei­vat he osai­si sitä pyy­tää­kään.

Sain vau­van ulos nuk­ku­maan. Pik­ku­po­jat ra­ken­ta­vat dub­lois­ta pa­lo­a­se­maa. Nos­te­len li­kai­sia as­ti­oi­ta tis­ki­ko­nee­seen ja mie­tin al­ku­pe­räis­tä ky­sy­myk­sen aset­te­lua: mik­si ei saa teh­dä jo­ta­kin, mut­ta jo­ta­kin muu­ta saa? Ei saa ja saa.. Ei­hän meil­lä mi­tään sään­tö­kir­jo­ja ole, mitä saa teh­dä ja mitä ei. Ei täs­sä ruu­tu­a­si­as­sa, ei­kä mis­sään muus­sa­kaan. On joi­ta­kin hy­väk­si to­det­tu­ja toi­min­ta­mal­le­ja, mut­ta ei­vät ne ole mi­kään sään­tö­kir­ja. Yri­tän aja­tel­la, mi­ten tätä pys­tyi­si ha­vain­nol­lis­ta­maan ky­sy­jäl­le. Mie­lee­ni nou­see ver­taus­ku­va pi­me­äs­tä met­säs­tä. Saan tis­ki­ko­neen pyö­ri­mään ja lo­pul­ta alan vas­tail­la ky­sy­jäl­le. Hä­nen suos­tu­muk­sel­laan kir­joit­te­len Ins­tan sto­ryyn näi­tä mie­les­sä pyö­ri­viä ha­ja­nai­sia aja­tuk­si­a­ni ai­hees­ta mui­den­kin lu­et­ta­vak­si. Lo­puk­si ker­ron mie­lee­ni tul­lees­ta pi­me­än met­sän ver­tauk­ses­ta.

Ku­vi­tel­laan edes­säm­me pi­meä met­sä. Met­sän ta­ka­na on mää­rän­pää; us­kon kaut­ta nä­em­me mää­rän­pään, mut­ta vä­lis­sä on pi­meä met­sä. Met­säs­sä on kuop­pia ja puun­juu­ria, jopa vaa­ral­li­nen kal­li­on jyr­kän­ne, mut­ta nii­tä ei voi pi­me­äs­sä näh­dä. Mi­ten voim­me löy­tää tur­val­li­ses­ti pe­ril­le? Met­säs­sä kul­kee pol­ku, joka vie mää­rän­pää­hän. Pi­me­äs­sä sitä pol­kua ei voi näh­dä, mut­ta on­nek­si po­lun var­rel­le on sy­ty­tet­ty lyh­ty­jä. Nämä lyh­dyt ovat Ju­ma­lan sa­nan (Raa­ma­tun) ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan (us­ko­vais­ten ih­mis­ten) neu­vo­ja. Ne ovat näyt­tä­mäs­sä, mis­sä me­nee tur­val­li­nen tie.

Mah­dol­li­ses­ti joku kul­ki­ja kier­tää­kin jon­kin puun toi­sel­ta puo­len kuin mis­tä va­lais­tu pol­ku me­nee (ajat­te­lee jos­ta­kin asi­as­ta vä­hän la­ve­am­min). Eh­kä hän kom­pu­roi puun juu­riin tai kuop­piin, mut­ta eh­kä myös pää­see vie­lä pa­laa­maan po­lul­le (jou­tuu syn­tiin, saa syn­nin­tun­non, pyy­tää ja saa syn­tin­sä an­teek­si).

Vaa­ra­na kui­ten­kin on, et­tä juu­ri sen puun ta­ka­na on­kin se jyr­kän­ne, mis­tä pu­to­aa, ei­kä pää­se­kään enää po­lul­le ta­kai­sin (jou­tuu syn­tiin, mut­ta ei enää saa­kaan syn­nin­tun­toa ja me­net­tää us­kon). Sik­si kan­nat­taa py­sy­tel­lä sil­lä va­lais­tul­la po­lul­la, kun sitä kul­kien pää­see pe­ril­le.

Jul­kais­tu­a­ni sto­ryt Ins­tag­ra­miin mi­nua jän­nit­tää. En ole ai­kai­sem­min ti­lil­lä­ni juu­ri us­ko­na­si­oi­ta kä­si­tel­lyt, vaik­ka us­ko ja us­ko­vai­sen per­heen elä­mä ti­lil­lä avoi­mes­ti nä­kyy­kin. Osa­sin­ko oi­kein asi­aa kä­si­tel­lä vai me­ni­kö jo­kin vää­rin, unoh­tui­ko jo­ta­kin tär­ke­ää? Voi­ko vää­rin­kä­si­tyk­sil­tä vält­tyä tai ha­lu­aa­ko joku jopa ta­hal­laan vää­rin kä­sit­tää?

Ai­ka pian al­kaa tul­la re­a­goin­te­ja ja vies­te­jä. Jot­kut ha­lu­a­vat ky­syä tar­ken­ta­via ky­sy­myk­siä, moni kiit­te­lee, mi­ten ym­mär­ret­tä­väs­ti ja ha­vain­nol­li­ses­ti ava­sin vai­ke­aa asi­aa. Myös al­ku­pe­räi­sen ky­sy­myk­sen esit­tä­jä lait­taa vies­tiä. Hän kiit­te­lee vas­tauk­ses­ta. Se sel­ven­si hän­tä kiin­nos­ta­vaa asi­aa ja hän ym­mär­si, et­tä koko asia pe­rus­tuu us­koon, luot­ta­muk­seen ja omaan­tun­toon sekä oman­tun­non hoi­ta­mi­seen.

Asi­an myö­tä saan käy­dä mo­nia mie­len­kiin­toi­sia kes­kus­te­lu­ja Ins­tas­sa. Poik­keuk­set­ta kes­kus­te­li­jat ovat asi­al­li­sia, vaik­ka oli­si­vat­kin jois­ta­kin asi­ois­ta eri miel­tä. Kuin ih­meen kau­pal­la olen sääs­ty­nyt hau­kuil­ta, vi­hal­ta ja sol­vauk­sil­ta, jot­ka ovat va­li­tet­ta­van ylei­siä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Nii­den pe­los­sa tä­mä­kin jän­nit­ti ja po­si­tii­vi­nen ko­ke­mus yl­lät­ti. Sii­tä­kään huo­li­mat­ta en ha­lua, et­tä ti­lis­tä­ni tu­li­si us­ko­na­si­oi­den ylei­nen kes­kus­te­lu­pals­ta. Mie­les­tä­ni on kui­ten­kin erit­täin po­si­tii­vis­ta, et­tä ih­mi­set ky­sy­vät, jos joku asia mie­ti­tyt­tää ja kiin­nos­taa, ei­vät­kä jää olet­ta­mus­ten ja ur­baa­ni­le­gen­do­jen va­raan. Mie­lel­lä­ni vas­taan ky­sy­jil­le, jos osaan.

Vä­his­sä oli aa­mul­la aja­tuk­set, kun ky­sy­myk­sen sain, mut­ta ih­mees­ti nii­tä sa­no­ja sit­ten an­net­tiin. Us­kon va­raan täs­sä taas jää­dään. Ei tai­vaa­seen pääs­tä te­ko­jen tai te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sen kaut­ta vaan elä­väl­lä sy­dä­men us­kol­la.