JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sankariainesta

Nykyiset blogit
12.11.2023 6.00

Juttua muokattu:

31.10. 13:36
2023103113360020231112060000

Ant­ti Ha­lo­nen

Kun olin sa­ha­pu­kin kor­kui­nen pik­ku­vii­ka­ri, maa­il­man­ku­va­ni oli lä­him­pien ikä­to­ve­rie­ni ta­paan voi­mak­kaas­ti san­ka­ruut­ta ihan­noi­vaa. Kos­ka mi­nus­ta it­ses­tä­ni ei ol­lut kul­ta­mi­ta­lis­tik­si sen enem­pää telt­ta­pai­nis­sa kuin lep­pä­kei­hääs­sä­kään, san­ka­ruu­den ja san­ka­rei­den tun­nis­ta­mi­nen ta­va­no­mais­ten tal­lus­ta­jien jou­kos­ta oli mi­nun aree­naa­ni. Siel­lä rik­kaan mie­li­ku­vi­tuk­sen syn­ty­mä­lah­jak­seen saa­nut pik­ku­poi­ka sai lois­taa enem­män kuin ku­kaan muu.

Heti lu­ke­maan opit­tu­a­ni aloin pon­nis­tel­la kir­jal­li­suu­den por­tai­ta koh­ti ai­kui­suut­ta. Aloi­tin Aku An­kois­ta ja Hiek­ka­lan lap­sis­ta, mut­ta niis­tä puut­tui jo­tain – san­ka­ril­li­set esi­ku­vat. Kun lo­pul­ta pää­sin tu­tus­tu­maan var­si­nai­seen san­ka­rei­den maa­il­man, se oli me­noa! Pel­käs­tään Tex Wil­le­rin he­vo­ses­sa oli enem­män ka­ris­maa kuin Pek­ka Tö­pö­hän­näs­sä, Mato Ma­ta­las­sa ja Pupu Tu­pu­nas­sa yh­teen­sä. Tai­sin pu­hua koh­ta­lai­sen su­ju­vas­ti sekä des­pe­ra­do­es­pan­jaa et­tä al­ku­a­suk­kai­den kiel­tä jo en­nen kuin aloi­tin kou­lu­tie­ni.

Var­sin no­pe­as­ti tu­lin sii­hen tu­lok­seen, et­tä ko­vim­pia jät­kiä oli­vat Tex, Tar­zan ja Mus­ta­naa­mio. Vie­tin häm­men­tä­vän suu­ren osan lap­suu­des­ta­ni poh­tien, kuka heis­tä mah­tai­si pär­jä­tä par­hai­ten, jos hei­dät pan­tai­siin tais­te­le­maan kes­ke­nään. Te­räs­mies, Hä­mä­häk­ki­mies ja Bat­man puo­les­taan oli­vat hö­pö­uk­ko­ja. He sai­vat rau­has­sa seik­kail­la luok­ka­to­ve­rei­de­ni vi­de­o­ka­se­teil­la. Olin täy­del­li­sen va­kuut­tu­nut sii­tä, et­tä yli­ver­tai­nen san­ka­ril­li­nen to­tuus oli vain leh­dis­sä ja kir­jois­sa.

Raa­ma­tun Sim­son, jos­ta ker­to­via ta­ri­noi­ta luin – tie­tys­ti sar­ja­ku­va­na – isän os­ta­mas­ta kir­ja­sar­jas­ta yhä uu­des­taan, oli voi­man­pe­sä vail­la ver­taa. Hä­nen rin­nal­laan Tai­ka-Ji­min ka­ve­ri­na an­si­oi­tu­nut li­has­kimp­pu Lot­har oli pelk­kä riu­ku. Kun Sim­son polt­ti pä­reen­sä, hän saat­toi mur­joa tuos­ta vain ko­ko­nais­ta tu­hat fi­lis­te­a­lais­ta maa­han pel­käl­lä aa­sin leu­ka­luul­la. Hä­nes­sä oli to­del­lis­ta san­ka­ri­ai­nes­ta, mut­ta jos­tain syys­tä en kui­ten­kaan osan­nut ku­vi­tel­la hän­tä tais­te­le­mas­sa Tex Wil­le­riä vas­taan. Sim­son oli us­kon­so­tu­ri, mitä Tex ei kyl­lä ol­lut. Ar­ve­lin, et­tä us­ko­na­si­at oli syy­tä pi­tää eril­lään maal­li­sis­ta, ja sik­si vä­ki­vah­va tuo­ma­ri sai jää­dä omaan rau­haan­sa raa­ma­tun leh­dil­le; sin­ne, mis­sä oli en­nes­tään esi­mer­kik­si pe­lo­ton nuo­ru­kai­nen Daa­vid.

Ur­hei­li­jat oli­vat tie­tys­ti luku si­nän­sä. Ra­dal­la san­ka­ri oli Keke, hyp­py­tor­nis­sa Mat­ti ja jal­ka­pal­lo­ken­til­lä Pelé. Uk­ki puo­les­taan oli sen sor­tin san­ka­ri, joka ker­toi maa­il­man par­haat ta­ri­nat ja oli yli­voi­mai­sen tai­ta­va nik­ka­roi­maan ka­ta­ja­jou­set, puu­kot ja pa­ju­pil­lit. Tai jos joku oli­si ha­ke­nut mi­nun maa­il­mas­ta­ni coo­lein­ta nuo­ri­so­san­ka­ria, jol­la oli sil­mil­le yl­tä­vä ot­sa­tuk­ka, it­se­var­ma ole­mus ja mie­hen ot­teet, iso­vel­je­ni oli­si lu­nas­ta­nut pai­kan kaik­kien mah­dol­lis­ten eh­dok­kai­den jou­kos­ta il­man epäi­lys­tä. Hä­nel­lä oli fark­ku­tak­ki.

San­ka­ruus ei ra­joit­tu­nut vain ih­mi­siin. Sen li­säk­si, et­tä tu­tut kuor­ma-au­ton tai pyö­rä­kuor­maa­jan kul­jet­ta­jat oli­vat ar­kie­lä­män hy­vin rus­ket­tu­nei­ta san­ka­rei­ta, myös hei­dän val­ta­vien ko­nei­den­sa voi­ma he­rät­ti mi­nus­sa ra­ja­ton­ta kun­ni­oi­tus­ta. Moot­to­ri­pyö­ris­tä puo­les­taan par­hai­ta ja äkäi­sim­piä oli­vat mus­tat. Ne oli­vat sa­la­pe­räi­siä ja tol­kut­to­man te­hok­kai­ta. Mo­to­ris­mia jäl­ji­tel­tiin ra­ken­ta­mal­la ros­si­pyö­riä – ja tie­ten­kin nii­den ym­pä­ril­le ai­hee­seen kuu­lu­vaa san­ka­ri­kult­tia. Iso etu­ren­gas, pie­ni ta­ka­ren­gas, sel­kä­no­jal­li­nen is­tuin sekä kun­non sar­vet oli­vat vä­him­mäis­vaa­ti­muk­sia, ja jos joku houk­ka ereh­tyi lait­ta­maan pie­nen etu­ren­kaan eteen ja ison taak­se, hän saat­toi me­net­tää vä­häi­sen­kin san­ka­ruu­ten­sa lop­pui­äk­seen.

Jos sar­ja­ku­vien ja kir­jo­jen san­ka­rei­ta ei las­ket­tu, ta­val­li­sis­ta kuo­le­vai­sis­ta suu­rin san­ka­ri oli kui­ten­kin isä. Hän oli myös vah­vem­pi kuin muut mie­het, Ar­nold Schwar­ze­neg­ge­ria eh­kä lu­kuun ot­ta­mat­ta. Mi­nua nau­rat­ti, kun tien ta­ka­na asu­nut Tero ar­ve­li oman isän­sä ole­van jon­kin ver­ran vah­vem­pi kuin mei­dän isä. Naa­pu­rin Ee­ro­ko muka? Hah! Epäi­le­mät­tä hän on vah­va mies, mut­tei sen­tään isän ve­roi­nen. Ys­tä­vyy­tem­me jou­tui to­del­la ko­e­tuk­sel­le, sil­lä Tero ei suos­tu­nut pyör­tä­mään sa­no­jaan.

Mars­sin isän luo ja tie­dus­te­lin maa­il­man par­haal­ta vah­vuu­sa­si­an­tun­ti­jal­ta, ei­hän Ee­ro ole hän­tä vah­vem­pi. ”Luul­ta­vas­ti on”, vas­ta­si isä. Olin pet­ty­nyt. Isä oli juu­ri tuol­lai­nen, sa­noi tois­ta vah­vem­mak­si ihan vain koh­te­li­ai­suus­syis­tä. Ar­ve­lin, et­tä hän vaa­ti­mat­to­ma­na mie­he­nä ha­lu­si vain kart­taa jul­ki­suut­ta ei­kä sik­si ha­lun­nut kaik­kien tie­tä­vän, kuin­ka vah­va hän to­del­li­suu­des­sa oli. Sii­hen oli tyy­dyt­tä­vä. Sel­lai­nen oi­val­lus mi­nua kui­ten­kin hiu­kan loh­dut­ti, et­tä isä oli luul­ta­vas­ti pa­ras myös vaa­ti­mat­to­muu­den hy­vees­sä.

Isä myös osa­si kai­ken­lais­ta. Hän osa­si vaih­taa ren­kaat, lei­ka­ta hiuk­set ja ra­ken­taa ta­lon. Hän ky­ke­ni pe­ruut­ta­maan pe­rä­kär­ryn näp­pä­räs­ti juu­ri sii­hen, mi­hin oli tar­koi­tus­kin. Hän tie­si ai­na, mi­hin mi­kä­kin tie­to­ko­neen joh­to kuu­luu, ja hä­nen Vol­vos­saan oli tur­bo. Sitä pait­si tie­dos­tin, et­tä kog­ni­tii­vi­set lap­sen­ky­ky­ni ei­vät riit­tä­neet edes ku­vit­te­le­maan, mi­ten yli­voi­mai­nen isän täy­tyi ol­la työ­pai­kal­laan. Niin, epäi­le­mät­tä hän teki siel­lä­kin jo­tain to­del­la mer­kit­tä­vää, jo­hon mo­ni­kaan isä ei oli­si pys­ty­nyt. Isä oli lä­hes kaik­ki­voi­pa.

Mo­nen lap­suu­te­ni san­ka­rin sä­de­ke­hä on sit­tem­min him­men­ty­nyt, tois­ten enem­män, tois­ten vä­hem­män. Sen lap­suu­des­ta­ni tu­tun pyr­ki­myk­sen olen kui­ten­kin ha­lun­nut säi­lyt­tää, et­tä sai­sin ai­na pi­tää suu­rim­pa­na san­ka­ri­na­ni hän­tä, joka ei ai­no­as­taan täy­tä kaik­kia san­ka­rin vaa­ti­muk­sia, vaan ylit­tää ne kaik­ki. Hän nos­taa vaik­ka koko maa­pal­lon pik­ku­sor­mel­laan, ei­kä sii­hen edes satu. Tois­ta hä­nen ve­rois­taan ei ole. Hän on Tai­vaan Isä, jos­ta setä rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä käyt­ti ni­meä Kaik­ki­val­ti­as. Hä­nen ali­tui­nen läs­nä­o­lon­sa, joka nä­köyh­tey­den puut­tu­mi­ses­ta huo­li­mat­ta oli pik­ku­po­jal­le it­ses­tään sel­vää, toi ai­na eh­dot­to­man tur­van.

Päivämiehen Vierasblogi
Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.
16.6.2024

Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’” Matt. 9:12–13

Viikon kysymys