JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Sodan varjot

9.3.2023 8.00

Juttua muokattu:

6.3. 15:49
2023030615491020230309080000

Pau­li Määt­tä

Eu­roo­pas­sa on nyt käy­ty so­taa vuo­den ajan. Ku­kaan ei tie­dä lop­pu­tu­los­ta, mut­ta joka päi­vä sota ai­heut­taa uut­ta kär­si­mys­tä. Kou­lu­ja, sai­raa­loi­ta ja ko­te­ja am­mu­taan ha­jal­le. Mo­net me­net­tä­vät hen­ken­sä, osa vam­mau­tuu va­ka­vas­ti. Myös ih­mis­mie­lel­le syn­tyy vam­mo­ja.

Kaut­ta ai­ko­jen on ai­na so­dit­tu. Lie­kö ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa ol­lut het­keä, jol­loin ei oli­si ol­lut so­tia. Jo Van­ha Tes­ta­ment­ti on hy­vin so­tai­sa kir­ja. Me­ne­tel­mät vain jul­muuk­sien to­teut­ta­mi­seen ovat ke­hit­ty­neet tek­no­lo­gi­an edis­ty­mi­sen myö­tä. Nyt ei so­dan koh­de­maas­sa ku­kaan ole tur­vas­sa, vaik­ka it­se rin­ta­ma­lin­ja oli­si sa­to­jen ki­lo­met­rien pääs­sä.

Var­maan sata vuot­ta on jo aja­tel­tu, et­tä ih­mi­nen on ke­hit­ty­nyt. Ei enää so­taa, ai­na­kaan Eu­roo­pas­sa. Ker­ta toi­sen­sa jäl­keen on pe­tyt­ty. Vii­mek­si so­dit­tiin Bal­ka­nil­la 1990-lu­vul­la. Sen jul­muu­det ei­vät eh­kä kos­ket­ta­neet niin pal­jon. Hel­pos­ti ajat­te­li, et­tä se on joku Ju­gos­la­vi­an ha­jo­a­mi­seen liit­ty­vä si­säi­nen jut­tu. Nyt­kään juu­ri ku­kaan ei osan­nut ku­vi­tel­la, et­tä sota syt­tyy. Ku­vi­tel­tiin, et­tä kaup­paa käy­mäl­lä ja yh­teis­työ­tä te­ke­mäl­lä edis­te­tään rau­haa. Näyt­tää sil­tä, et­tä Ve­nä­jäl­lä­kin hyök­käys oli vain har­vo­jen hen­ki­löi­den tie­dos­sa.

So­dan jo sy­tyt­tyä jul­ki­suu­teen on tul­lut kir­jo­ja ja sel­vi­tyk­siä, joi­den mu­kaan sota on ol­lut sys­te­maat­ti­sen ke­hi­tyk­sen tu­los. Jo 20 vuot­ta on val­mis­tau­dut­tu ti­lan­tee­seen, et­tä Neu­vos­to­lii­ton ha­jo­a­mi­sen myö­tä me­ne­te­tyt alu­eet ja vai­ku­tus­val­ta py­ri­tään pa­laut­ta­maan. Pää­mää­räl­le on alis­tet­tu kaik­ki yh­teis­kun­nan sek­to­rit, ku­ten oi­keus­lai­tos, puo­lu­eet, kirk­ko, ur­hei­lu, me­dia, kou­lu­lai­tos sekä ta­lou­se­lä­mä. Suu­ria sum­mia on käy­tet­ty myös yh­teis­kun­ta­jär­jes­tys­ten hor­jut­ta­mi­seen muis­sa mais­sa.

Tä­mä­kin sota ai­ka­naan lop­puu. So­dan tu­ho­ja ale­taan kor­ja­ta. To­den­nä­köi­ses­ti kor­jaa­mi­seen saa­daan apua maa­il­man­laa­jui­ses­ti. Mut­ta mitä ta­pah­tuu ih­mis­mie­lel­le? Kuin­ka kau­an me­nee mie­len vam­mo­jen kor­jau­tu­mi­seen? Tu­lee mie­leen ti­lan­ne Suo­mes­sa so­tien jäl­keen. Kan­sa­kun­ta nou­si no­pe­as­ti ja­loil­leen. Oli vah­va us­ko tu­le­vai­suu­teen. Ko­ti­seu­tun­sa me­net­tä­neil­le osoi­tet­tiin uu­det asuin­si­jat. Mut­ta mo­net kan­toi­vat so­dan taak­kaa si­sim­mäs­sään vuo­sien, eh­kä koko lop­pu­e­lä­män­sä ajan. Esi­mer­kik­si van­hem­mat työ­ka­ve­rit ovat ker­to­neet, kuin­ka sil­loi­set esi­mie­het saat­toi­vat ol­la hy­vin her­mo­herk­kiä. Nyt hei­tä on help­po ym­mär­tää.

So­das­sa var­sin­kin etu­lin­jas­sa jou­tuu tap­pe­le­maan hen­ken­sä edes­tä. Ant­ti Tuu­rin kir­jas­sa Ru­ka­jär­ven tiel­lä, eräs so­ti­las ker­too, kuin­ka hei­dän öi­sel­le nuo­ti­ol­leen ryö­mi sää­reen haa­voit­tu­nut vi­hol­lis­so­ti­las. So­ti­las pai­kat­tiin ja hän is­tui nuo­ti­ol­la mui­den jou­kos­sa. Aa­mul­la ali­ker­sant­ti am­pui hä­net sii­hen paik­kaan. Ei­kä se tun­tu­nut mil­tään. So­ti­las ih­met­te­li mi­hin kaik­keen ih­mi­nen voi tot­tua.

Mo­net jat­koi­vat so­taan­sa pit­kään pai­na­jai­su­nien­sa kaut­ta. En ih­met­te­le sitä yh­tään. Pää­sin ker­ran su­ku­mat­kal­la tu­tus­tu­maan Tai­pa­leen­jo­en tais­te­lu­kent­tään. Juok­su­hau­dat ja piik­ki­lan­ka­es­tei­den jään­teet oli­vat vie­lä hy­vin näh­tä­vis­sä. Ko­to­na tein sen vir­heen, et­tä sa­man tien luin kir­jan Tai­pa­leen­jo­en tais­te­luis­ta. Seu­raa­vi­na öi­nä unes­sa vi­hol­li­nen vyö­ryi yhä uu­des­taan ja uu­des­taan Tai­pa­leen­jo­en ylit­se. Tai­sin he­rä­tä sii­hen, kun vai­mo ky­syi, et­tä mitä sinä huu­dat. Ei siis ih­me, et­tä kau­hut tu­li­vat nii­den uniin, jot­ka oli­vat oi­ke­as­ti ol­leet pai­kan pääl­lä. So­tien jäl­keen il­mes­tyi val­ta­vas­ti eri­lais­ta so­ta­kir­jal­li­suut­ta. It­se­kin luin nii­tä mel­koi­set ka­sat. Eh­kä se oli erään­lais­ta kan­sa­kun­nan su­ru­työ­tä.

So­taan liit­tyy myös toi­nen hen­ki­lö­koh­tai­nen nä­kö­kul­ma. Lap­suu­des­sa maa­il­ma lop­pui noin 30 ki­lo­met­rin pää­hän. Sen ta­ka­na ei ol­lut mi­tään. Oli vain van­hem­pien ih­mis­ten ker­to­muk­set, mil­lai­sia mai­se­mia siel­lä on. Työ­u­ra­ni al­ku­ai­hees­sa tein met­sä­ta­lou­den ar­vi­oin­tia ra­jan pin­nas­sa ole­vil­le val­ti­on mail­le. Lii­kuin yk­sin. Vain yh­te­nä päi­vä­nä mi­nul­le lai­tet­tiin ra­ja­var­ti­os­ta saat­to­mies. Tai­si syke nous­ta, kun as­te­lin suo­ta pit­kin suo­raan itää koh­ti. Mis­tään ei voi­nut pää­tel­lä mis­sä raja on. Piti vain luot­taa kart­taan ja il­ma­ku­vaan. Ja siel­tä lo­pul­ta ai­na löy­tyi ra­ja­lin­ja ja ra­ja­pol­ku.

Mo­net kii­pe­si­vät Kuu­sa­mos­sa Sau­na­vaa­ral­le. Siel­tä le­vit­täy­tyi eteen ra­jan ta­kaa Paa­na­jär­vi. Siel­lä se oli, mut­ta sin­ne ei ol­lut asi­aa. Raja sit­ten avau­tui ja pää­sin te­ke­mään yh­teis­työ­tä ra­jan yli. Ve­nä­läi­set ker­toi­vat, kuin­ka he oli­vat sou­del­leet Paa­na­jär­vel­lä. Län­nes­sä nä­kyi Suo­mi, mut­ta sin­ne ei ole mi­tään asi­aa.

Sain ol­la käyn­nis­tä­mäs­sä Ou­lan­gan ja Paa­na­jär­ven kan­sal­lis­puis­to­jen vä­lis­tä yh­teis­työ­tä. Ra­jan ta­kaa löy­tyi ih­mi­siä ja mitä eri­lai­sim­pia elä­män­koh­ta­loi­ta. Eh­kä yk­si piir­re kui­ten­kin erot­ti. Meil­lä on toi­siin ih­mi­siin pe­rus­luot­ta­mus, jon­ka voi kyl­lä me­net­tää. Naa­pu­rin puo­lel­la ti­lan­ne oli päin­vas­tai­nen: luot­ta­mus pi­tää an­sai­ta.

Luot­ta­mus­ta syn­tyi­kin: kun Paa­na­jär­ven kan­sal­lis­puis­to täyt­ti 10 vuot­ta, puis­ton en­sim­mäi­nen puis­ton­joh­ta­ja ot­ti mi­nut ja työ­ka­ve­ri­ni kar­hu­mai­seen sy­lei­lyyn ja sa­noi: ”Me teim­me sen”. Ker­ran pää­sin suo­raan van­haa tie­tä Paa­na­jär­vel­le. Puis­ton­joh­ta­ja oli ra­jal­la vas­tas­sa. Ra­ja­vii­val­la pi­det­tiin leik­ki­mie­li­nen kä­den­vään­tö­ki­sa. Sen­tään ei pai­nik­si pan­tu.

Olin saa­nut kut­sun ve­nä­läis­ten las­ten eko­lo­gi­an lei­ril­le kan­sal­lis­puis­toon. Siel­lä kir­joit­te­lin il­ta­nuo­ti­ol­la jut­tu­ja las­ten ys­tä­vä­kir­joi­hin. Kun sei­lat­tiin pit­kin Paa­na­jär­veä, en voi­nut ol­la sa­no­mat­ta: "Minä tai­dan ol­la muu­ten ai­noa, jon­ka juu­ret ovat täl­lä jär­vel­lä."

Nyt nuo ovat vain haa­lis­tu­via muis­to­ja. On­ko raja taas kiin­ni? Oli­ko tämä 30 vuo­den suo­ja­sää vain vä­li­ai­kai­nen tila? Jat­kuu­ko maa­il­ma itään vain muis­tois­sa? Siel­lä on Paa­na­jär­vi ja Nuo­ru­nen. Sin­ne ei tai­da enää kos­kaan ol­la asi­aa.

Sain jou­lu­lah­jak­si kir­jan, jos­sa ker­ro­taan Vi­ron mie­hi­tyk­sen ajas­ta. Ei voi kuin pan­na kä­det ris­tiin ja kiit­tää var­je­luk­ses­ta, et­tä mei­dän koh­ta­lom­me oli toi­nen. Kyl­lin ei voi kiit­tää myös­kään edel­li­siä su­ku­pol­via, jot­ka an­toi­vat kaik­ken­sa, jot­kut hen­ken­sä, it­se­näi­sen isän­maan puo­les­ta.

Nii­lo Rau­ha­la on kir­joit­ta­nut hym­nin Puo­lus­tus­voi­mil­le. Sen sa­nat ovat hy­vin ajan­koh­tai­set. Sa­nat so­pi­vat myös Uk­rai­nan kan­sal­le. Voim­me aut­taa hei­tä eri­lais­ten jär­jes­tö­jen kaut­ta, mut­ta en­nen kaik­kea ru­koil­la var­je­lus­ta ja rau­haa.

Kii­tos nous­koon kes­kel­täm­me,

kii­tos Kaik­ki­val­ti­aan!

Suo­jaan­sa sul­kee hän elä­mäm­me,

rak­kaim­man syn­nyin­maan.

Ai­ko­jen hal­ki uu­pu­ma­ton

Her­ra aut­ta­jam­me on.

Her­ra, vai­heet tun­net maam­me,

an­na toi­vo, luot­ta­mus.

Si­nul­ta tur­van päi­viim­me saam­me,

työ­hön suo siu­naus.

Va­paa­na maam­me säi­lyä suo,

so­vun hen­ki mei­hin luo.

Rau­haa kai­paa maa­il­mam­me,

an­na rau­ha yh­tei­nen,

Siu­naa, oi Her­ra myös ko­te­jam­me,

ar­mo suo Kris­tuk­sen.

Hal­tuu­si jääm­me näin ru­koil­len,

rak­kau­tee­si tur­va­ten.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
PauliMäättä

Ei kait siinä

14.12.2023 6.00
PauliMäättä

Erilaisina yhdessä

9.11.2023 6.00
PauliMäättä

Arkea ja erityisiä päiviä

8.10.2023 8.00
PauliMäättä

Vesi, tuo ihmeellinen aine

5.9.2023 7.00
PauliMäättä

Telttaretki Lofooteille. Miten sitten kävi?

4.8.2023 6.30
PauliMäättä

600 000 kilometriä muutamassa päivässä

9.7.2023 6.00
PauliMäättä

Se on sitten kesä

6.6.2023 6.00
PauliMäättä

Kun retkitohtori hiihtojoukkueesta putosi

11.5.2023 6.00
PauliMäättä

Elämäni kirjat

11.4.2023 6.00
PauliMäättä

Taitekohtia

9.2.2023 9.25
PauliMäättä

Vieläkö tämän voisi korjata?

5.1.2023 9.55
PauliMäättä

Joulun lahjat

5.12.2022 6.00
PauliMäättä

Vakka ja kansi

13.11.2022 6.00
PauliMäättä

Oppia ikä kaikki

3.10.2022 12.35
PauliMäättä

Paikkakunnan parhaaksi

4.9.2022 6.00
PauliMäättä

Suviseurat teknisenä suorituksena

7.8.2022 6.10
PauliMäättä

Karhumetsällä ja muita elämyksiä

30.6.2022 6.00
PauliMäättä

Luontosuhteita

19.6.2022 6.00
PauliMäättä

Verkossa

4.5.2022 6.00
PauliMäättä

Elämyksiä tarjolla

2.4.2022 7.00
PauliMäättä

Tässä hetkessä

4.3.2022 6.00
PauliMäättä

Miehen malli

6.2.2022 6.00
PauliMäättä

Perinteitä vaalien

5.1.2022 6.00
PauliMäättä

Kuulunko Karjalan heimoon?

6.12.2021 6.00
PauliMäättä

Muoti-ilmiöitä

14.11.2021 6.00
PauliMäättä

Tukihenkilöitä

11.10.2021 8.35
PauliMäättä

Rippikuva jäi ottamatta

3.9.2021 9.05
PauliMäättä

Hillakuume

8.8.2021 7.05
PauliMäättä

Peltoseuroissa

12.7.2021 7.05
PauliMäättä

Vuodenkiertoa

9.6.2021 7.05
PauliMäättä

Toinen todellisuus

9.5.2021 7.05
PauliMäättä

Väliinputoaja

6.4.2021 7.05
PauliMäättä

Pappuli, tuu leikkii!

27.2.2021 7.05
PauliMäättä

Kun yksi elämänvaihe päättyy

22.1.2021 7.30
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys