JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Syrjästäkatsoja

Piirainen Aulikki
Nykyiset blogit
2.2.2019 6.52

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420190202065200

Avaan jul­kai­su­myyn­ti­ko­pin ik­ku­nat. Vä­keä saa­puu rau­ha­nyh­dis­tyk­sen etei­seen. Ken­kien tö­mi­nää, kat­se kier­tää au­laa, ta­kin kis­ko­mis­ta pääl­tä. Mi­nul­la on suo­jai­sa kop­pi tark­kail­la tu­li­joi­ta. Jot­kut sei­so­vat odot­ta­en, et­tä puo­li­so saa ase­tet­tua ta­kin nau­lak­koon. Pik­ku­lap­sia rii­su­taan haa­la­reis­ta. Toi­set kä­ve­le­vät mää­rä­tie­toi­ses­ti seu­ra­sa­lin puo­lel­le koh­ti tut­tua is­tu­ma­paik­kaa. Ty­töt par­vei­le­vat kat­sel­len ul­ko-ovel­le: joko po­ruk­ka al­kaa ol­la koos­sa ja val­mii­na mars­si­maan pe­rä­ka­naa seu­ra­penk­kiin. Pu­heen­so­ri­naa, ter­veh­dyk­siä. Jot­kut ter­veh­ti­vät mi­nu­a­kin nyö­kä­ten, kun kul­ke­vat myyn­ti­ko­pin luu­kun ohi nau­la­kol­le tai ves­saan. Koen ole­va­ni syr­jäs­tä­kat­so­ja luuk­ku­ni ta­ka­na.

– Tu­lit­han sinä, kuu­len pie­nen po­jan sa­no­van huo­jen­nus­ta ja iloa ää­nes­sään.

Mie­lee­ni syök­syy kir­pai­se­va yk­si­näi­syy­den tun­ne. Niin, on tär­ke­ää, et­tä meil­lä on ys­tä­viä, et­tä jak­sam­me tul­la seu­roi­hin.

Muis­tan ki­pe­ä­nä ko­ke­muk­se­na omas­ta nuo­ruu­des­ta­ni, kuin­ka koin ar­kuut­ta läh­teä seu­roi­hin, jos ei ol­lut var­muut­ta, löy­dän­kö siel­tä seu­raa. Pit­kään kul­jin­kin iso­sis­ko­ni mu­ka­na, pe­räs­sä, niin ei tar­vin­nut pe­lä­tä yk­sin jää­mis­tä. Ujos­te­lin ih­mi­siä, tun­to­sar­vet herk­ki­nä ais­tin, kuu­lun­ko jouk­koon. Olen luon­teel­ta­ni int­ro­vert­ti ja jos­kus rau­ha­nyh­dis­tyk­sen toi­min­nan so­si­aa­li­suus tun­tuu vai­ke­al­ta. Tun­tuu, et­tä en osaa ol­la ren­to ja seu­ral­li­nen. Toi­sil­le se näyt­tää ole­van luon­tais­ta.

Opis­ke­lu­ai­koi­na Ou­lus­sa ar­kuus ko­ros­tui, kun rau­ha­nyh­dis­tys oli suu­ri. Sik­si kai ha­keu­duim­me­kin seu­ra­sa­liin va­ki­o­pai­koil­le, et­tä löy­sim­me hel­pom­min toi­sem­me. Po­ru­kas­ta löy­tyi tur­vaa. Pel­ko oli sama kuin nuo­rem­pa­na, saan­ko ol­la täl­lai­nen kuin olen, kel­paan­ko, osaan­ko. En muis­ta, osa­sin­ko sil­loin ru­koil­la ys­tä­vää, mut­ta on­nek­si nii­tä ai­na löy­tyi, niin et­tei ko­vin mo­nes­ti tar­vin­nut yk­sin läh­teä seu­ro­jen jäl­keen käm­pil­le.

Myö­hem­min ajat­te­lin, et­tä jos mi­nul­la oli­si puo­li­so ja per­he, ei tar­vit­si­si miet­tiä ke­nen vie­reen is­tui­sin seu­ra­penk­kiin. Mi­nut kut­sut­tai­siin use­am­min ky­lään, ei­kä tar­vit­si­si ko­kea sitä kur­juut­ta, mitä hil­jai­nen ja tyh­jä koti seu­ro­jen jäl­keen mer­kit­see. Van­hen­nut­tu­a­ni tuo ei on­nek­si ole enää ki­peä asia. Osaan ol­la yk­sin­kin ja hil­jaa.

Seu­rat päät­ty­vät ja seu­raan myyn­ti­ko­pin luu­kus­ta päin­vas­tais­ta lii­ket­tä. Tak­ke­ja ote­taan nau­la­kois­ta, pi­po­ja ve­de­tään pää­hän. Nuo­ret ke­räy­ty­vät ym­py­rään. Isät ja äi­dit jut­te­le­vat iloi­ses­ti kes­ke­nään, lap­set hyö­ri­vät ja­lois­sa. Ai­van sel­väs­ti sii­nä so­vi­taan, mi­hin men­nään ky­läi­le­mään. Minä en voi teh­dä asi­an eteen mi­tään, kos­ka sei­son la­si­vit­rii­nin ta­ka­na, eris­tyk­sis­sä muis­ta.

Sää­dyl­li­sen ajan pääs­tä ar­ve­len, et­tä os­ta­jia ei enää il­mes­ty ja sul­jen myyn­ti­ko­pin. Etei­ses­tä ovat mel­kein kaik­ki jo häi­py­neet. Il­ta on vie­lä nuo­ri ja oli­si mu­ka­va ko­koon­tua vie­lä jon­ne­kin. Kai­paan seu­raa yk­si­näi­ses­sä myyn­ti­ko­pis­sa eris­tyk­sis­sä olon jäl­keen. Joku ys­tä­vä­ni on vie­lä pai­kal­la ja ky­se­len, on­ko ku­kaan kut­su­nut ky­lään. Kaik­ki kuu­los­ta­vat kui­ten­kin ole­van niin vä­sy­nei­tä, et­tä ovat päät­tä­neet ve­täy­tyä ko­tei­hin­sa.

Nuo­ruu­des­ta tut­tu yk­sin jää­mi­sen tun­ne syök­syy mie­lee­ni: ko­tiin­ko yk­sin, pit­kä il­ta edes­sä, jää­kaa­pin hu­ri­naa kuun­nel­len? Pää­tän läh­teä äi­ti­ni luok­se hoi­to­ko­tiin. Sis­ko­ni on siel­lä myös käy­mäs­sä ja saan ja­kaa hä­nen kans­saan il­lan rii­pai­se­vat ko­ke­muk­set. Koh­ta veli lait­taa vies­tiä, voi­si­ko hän tul­la vai­mon­sa kans­sa ky­lään. Saan viet­tää elä­män­täy­tei­sen il­lan.

AulikkiPiirainen
Elämääni raamittavat tärkeät ihmiset: äiti, sisko ja veljen perhe sekä muutama hyvä ystävä. Isältäni olen perinyt uteliaisuuden ja rakkauden luontoon. Äitini puolelta olen sumunharmaa runotyttö. Vapaa-aikana valmistelen yläkoulun opinto-ohjaajan työtäni ja ulkoilen, opiskelen, ihmettelen. Olen astumassa elämässäni uuteen vaiheeseen, kun pitäisi malttaa jättää mielenkiintoinen työelämä nuoremmille. Voit antaa palautetta kirjoituksistani osoitteeseenaulikki.piirainen(at)gmail.com
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys