JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Tulipalo, hetkellinen elämänmuutos

21.12.2023 6.00

Juttua muokattu:

15.12. 08:27
2023121508275220231221060000

Rina Palm­roth

Mie­lee­ni nou­si eräs jo use­am­pi vuo­si sit­ten ta­pah­tu­nut het­kel­li­nen elä­män­muu­tos. Olin ys­tä­vä­per­heen mu­ka­na ke­sän 2015 su­vi­seu­rois­sa. Is­tuim­me tyt­tö­po­ru­kal­la ys­tä­vä­ni per­heen vuok­raa­mas­sa asun­to­au­tos­sa, söim­me suk­laa­mu­ro­ja ja ki­kat­te­lim­me kes­ke­näm­me.

Äi­ti soit­ti, et­tä Har­ja­val­lan ko­ti­ta­lom­me oli osit­tain pa­la­nut ja siel­lä ei voi­si het­keen asua. En eh­ti­nyt asi­aa ko­vin­kaan mu­reh­tia, vaan en­sim­mäi­nen mie­lee­ni nous­sut aja­tus oli, et­tä huip­pua, nyt­hän voi­daan sit­ten muut­taa Po­riin! Kaik­ki us­ko­vai­set ys­tä­vä­ni asui­vat Po­ris­sa, ja toi­voin usein, et­tä asui­sin­pa it­se­kin siel­lä. Kun sain tie­tää, et­tä ku­kaan ei ol­lut louk­kaan­tu­nut, ei ta­pah­tu­nees­sa ol­lut mie­les­tä­ni enää mi­tään mu­reh­dit­ta­vaa. Olin vain en­tis­tä pa­rem­mal­la tuu­lel­la, kun aloim­me ys­tä­vien kans­sa suun­ni­tel­la, mitä kaik­kea sit­ten yh­des­sä po­ru­kal­la teh­täi­siin, kun asut­tai­siin sa­moil­la seu­duil­la.

Pu­he­lus­sa äi­ti kui­ten­kin ker­toi, et­tä var­maan­kin muu­tam­me re­mon­tin ajak­si asu­maan ko­din lä­hel­lä ole­val­le Sa­ta­lin­nan asui­na­lu­eel­le ri­vi­ta­loon. Kir­joi­tin pu­he­lun jäl­keen äi­dil­le toi­vo­rik­kaan vies­tin, et­tä var­maan sit­ten pa­ri­sen viik­koa asu­taan siel­lä ja sit­ten pääs­tään­kin jo muut­ta­maan ta­kai­sin. En tain­nut ai­van ym­mär­tää sa­vu­va­hin­ko­jen kor­jauk­ses­ta tai van­ho­jen ra­ken­tei­den uu­si­mi­ses­ta – olin­han ra­ken­nel­lut lä­hin­nä Bar­bie-ta­lo­ja. Vas­ta myö­hem­min olen ym­mär­tä­nyt, mik­si van­hem­mat usein vai­kut­ti­vat vä­sy­neil­tä tuo­na ai­ka­na. Työ­mää­rä oli suu­ri.

Tai­vaan Isä kui­ten­kin piti huol­ta. Eten­kin jäl­keen­päin on huo­man­nut, mi­ten tuos­ta­kin vas­toin­käy­mi­ses­tä oli jo jär­jes­tet­ty tie eteen­päin. Eri­tyi­ses­ti mie­leen on jää­nyt tu­tuil­ta ja tun­te­mat­to­mil­ta­kin saa­tu kor­vaa­ma­ton apu. Erään ys­tä­vä­ni per­he oli päät­tä­nyt ke­rä­tä tun­te­mil­taan ih­mi­sil­tä va­ro­ja, joil­la he ha­lu­si­vat vie­dä mi­nut Ike­aan va­lit­se­maan ha­lu­a­ma­ni huo­ne­ka­lut ri­vi­ta­lon huo­nee­see­ni. Oli se ih­meel­lis­tä: sain ol­la si­sus­tuk­ses­ta in­tou­tu­neen unel­ma­pai­kas­sa ja va­li­ta mie­lei­set ka­lus­teet van­ho­jen ti­lal­le. Toim­me äi­dil­le tu­li­ai­sik­si val­koi­sen or­ki­de­an, uu­den ken­kä­te­li­neen ja keit­ti­ö­vä­li­nei­tä.

Uu­den­lai­nen asu­mis­jär­jes­te­ly oli opet­ta­vais­ta ai­kaa. Aluk­si kaik­ki tun­tui hie­man kol­kol­ta ja kyl­mäl­tä, mut­ta ei men­nyt kau­aa, kun uu­teen ym­pä­ris­töön tot­tui ja ko­tiu­tui. Sa­ta­lin­na on asui­na­lu­ee­na pie­ni ja hil­jai­nen, ny­ky­ään eh­kä jopa ra­pis­tu­maan päin, mut­ta vuo­den 2015 pa­ko­laisk­rii­sin ai­kaan saim­me seu­ra­ta lä­hel­tä eri kult­tuu­rien elä­mää. Har­ja­val­lan vas­taa­not­to­kes­kuk­ses­sa asu­vien elä­män­ti­lan­ne pu­hut­te­li ja muis­tut­ti, et­tä oi­ke­as­taan per­heel­läm­me ei ol­lut mi­tään va­li­tet­ta­vaa. So­dan tur­vat­to­muu­den koh­dan­neet oli­vat tul­leet kau­kaa, tu­han­sien ki­lo­met­rien pääs­tä mu­ka­naan tyh­jä rep­pu, mut­ta har­teil­laan mo­nien synk­kien ja rii­pai­se­vien muis­to­jen pai­no. Me olim­me vain puo­len­tois­ta ki­lo­met­rin, jos edes niin­kään pit­kän, mat­kan pääs­sä ai­em­mas­ta ko­dis­tam­me. Ja meil­lä oli toi­sem­me.

Va­jaan vuo­den ku­lut­tua pää­sim­me asu­maan ta­kai­sin re­mon­toi­tuun ko­ti­ta­loon. Tu­li­pa­lo oli ai­em­min tun­tu­nut kau­kai­sel­ta asi­al­ta, ja yh­täk­kiä se oli­kin tul­lut ai­van lä­hel­le muis­tut­ta­en ko­din tär­key­des­tä. It­se sain nuk­kua tu­li­pa­lo­yö­nä tur­val­li­ses­ti su­vi­seu­ra­ken­täl­lä. Tun­tuu, et­tä nyt, tä­män kir­joit­ta­mi­sen ää­rel­lä, vie­lä sy­vem­min ym­mär­rän, et­tä oli Ju­ma­lan ih­me, et­tä per­heen­jä­se­ne­ni to­del­la säi­lyi­vät louk­kaan­tu­mat­to­mi­na. Jos tuli oli­si saa­nut le­vi­tä vie­lä muu­ta­man mi­nuu­tin, se oli­si pa­lo­kun­nan mu­kaan ro­mah­dut­ta­nut vä­li­ka­ton. En­ke­lit oli­vat lä­hel­lä.

RinaPalmroth
Olen Porissa asusteleva opiskelijanuori. Opiskelija-arkeen saan virtaa hetkistä tärkeiden ihmisten kanssa, liikunnasta ja italian kielen opinnoista, jotka lukiossa tempasivat mukaansa. Arjen keskellä Päivämiehen tekstit ja blogit ovat itselleni aivan kuin pieniä levähdyshetkiä. Toivon, että voisin välittää tuon saman tunteen omien kirjoitusteni lukijoille. Palautetta blogiteksteistä otan mielelläni vastaan sähköpostiini rinapalmroth(at)outlook.com.
5.3.2024

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Ef. 5:8–9

Viikon kysymys