JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Uuden aamun ajatuksia

21.2.2023 6.00

Juttua muokattu:

16.2. 12:40
2023021612402620230221060000

Rina Palm­roth

Ym­pä­ri vuo­ro­kau­den jos­sain päin maa­il­maa he­rä­tään uu­teen päi­vään, uu­teen aa­muun. Jos­sain joku uni­sia sil­miä rä­py­tel­len sy­tyt­tää lois­te­va­lon. Toi­saal­la taas ik­ku­nan läpi hei­jas­tu­vat au­rin­gon sä­teet he­rät­te­le­vät lem­pe­äs­ti nuk­ku­jan. Piip piip piip ja äkäi­nen tu­hah­dus. Naa­pu­ris­sa hil­jai­nen hau­ko­tus ja huo­le­ton kyl­jen kään­tö toi­sel­le puo­lel­le. Jos voi­si, var­mas­ti va­lit­si­si mie­lui­ten ai­na tuon jäl­kim­mäi­sen vaih­to­eh­don.

Jos­kus sitä on vie­lä niin uni­nen, et­tä aja­tuk­set läh­te­vät liik­keel­le oi­ke­as­taan vas­ta pa­rin kah­vi­ku­pil­li­sen jäl­keen. Saat­taa ol­la, et­tä heti he­rä­tes­sä mie­li täyt­tyy kuin na­pin pai­nal­luk­ses­ta tu­le­van päi­vän me­nois­ta ja kii­reis­tä. Jos­kus elä­mäs­sä voi ol­la het­kiä, jol­loin aa­mut ovat niin kii­rei­siä, et­tä il­lal­la ko­tiin tul­les­sa huo­maa aa­mu­kah­vin vie­lä­kin odot­ta­van ku­pis­sa juo­jaan­sa.

Toi­vot­ta­vas­ti jo­kai­sel­la oli­si myös vä­lil­lä nii­tä aa­mu­ja, jois­sa het­ken kii­reet­tö­myys sai­si ke­hys­tää uu­den päi­vän. Eh­ti­si vaik­ka mie­les­sään poh­dis­kel­la ja muis­tut­taa it­se­ään asi­ois­ta, jois­ta on kii­tol­li­nen. En­nen kaik­kea muis­tut­taa it­se­ään uu­den päi­vän ih­mees­tä. Elä­män lah­jas­ta.

Mitä sinä ajat­te­let he­rä­tes­sä­si uu­teen päi­vään?

Joka päi­vä tois­tu­vis­ta ja tu­tuk­si tul­leis­ta asi­ois­ta tu­lee hel­pos­ti it­ses­tään­sel­vyyk­siä. Sor­mien lii­kut­te­lua ja kä­ve­lyä tu­lee eh­kä ih­me­tel­leek­si vas­ta, kun nä­kee vau­van op­pi­van pin­set­ti­ot­teen ja päät­tä­väi­ses­ti, ha­pa­roin­nis­ta huo­li­mat­ta, as­tu­van en­si­as­ke­li­aan. Tär­kei­tä muis­tu­tuk­sia jo kau­em­min elä­män pol­kua as­kel­ta­neil­le! Osai­si­pa van­hem­pa­na­kin ol­la use­am­min kii­tol­li­nen omas­ta lii­kun­ta­ky­vys­tä! Eten­kin: muis­tai­sin­pa it­se nyt vie­lä nuo­re­na ja toi­min­ta­ky­kyi­se­nä iloi­ta sii­tä, kuin­ka ke­pe­äs­ti ja­lat hei­lah­ta­vat lat­ti­al­le ja kul­jet­ta­vat uu­den päi­vän teh­tä­viin.

Ai­na en osaa ha­vah­tua uu­den päi­vän ai­nut­laa­tui­suu­teen. Saa­tan suun­na­ta kat­seen au­rin­gon­nou­sun him­men­tä­viin uu­ti­sot­si­koi­hin. Ham­pai­ta har­ja­tes­sa verk­ko­kal­voil­le piir­tyy ei­li­sen ja huo­mi­sen huo­let, vaik­ka olen vas­ta aloit­te­le­mas­sa tätä päi­vää. Muis­tai­sin­pa sil­loin tu­tut ja tur­val­li­set sa­nat Raa­ma­tus­ta: "Äl­kää siis huo­leh­ti­ko huo­mis­päi­väs­tä, se pi­tää kyl­lä it­ses­tään huo­len. Kul­le­kin päi­väl­le riit­tä­vät sen omat mur­heet." (Matt. 6:34.) Ei Raa­ma­tus­sa syyt­tä ke­ho­te­ta kat­so­maan tai­vaan lin­tu­ja ja ke­don kuk­kia.

Vä­lil­lä elä­mäs­sä voi tul­la nii­tä­kin aa­mu­ja, kun te­ki­si mie­li pai­naa sil­mät oi­kein tiu­kas­ti kiin­ni. Ei ai­na vain fyy­si­sen vä­sy­myk­sen vuok­si; toi­si­naan eri­lai­set huo­let ja mur­heet luo­vat var­jo­ja sil­mä­kul­miim­me. Ko­leis­sa ja su­mui­sis­sa elä­män aa­muis­sa voi kui­ten­kin nä­kyä ja tun­tua voi­mak­kaa­na Tai­vaan Isän huo­len­pi­to. Vä­lil­lä it­sel­le­ni on vai­ke­aa hy­väk­syä se, et­tä ko­et­te­le­mus it­ses­sään on jo Tai­vaan Isän huo­len­pi­toa. Si­ten hän pu­hut­te­lee ih­mis­tä.

Usein ih­mis­mie­li kiin­nit­tyy nä­ky­vään ja konk­reet­ti­seen. Kär­si­mät­tö­mä­nä sitä ha­lu­ai­si heti näh­dä ja löy­tää rat­kai­sun vai­ke­aan ti­lan­tee­seen. Pie­ni­kin mut­ka elä­män­lan­gas­sa voi ih­mis­mie­len hä­täil­les­sä ja luot­ta­muk­sen hor­ju­es­sa al­kaa tun­tua ki­ris­tä­väl­tä um­pi­sol­mul­ta.

Ha­lu­ai­sin op­pia uu­teen päi­vään as­tu­es­sa­ni suh­tau­tu­maan sii­hen avoi­mem­min ja huo­let­to­mam­min. Näh­dä sol­mut­kin kuin hel­mi­nä ko­ris­ta­mas­sa päi­vää­ni. Toi­von, et­tä us­ko ja luot­ta­mus sii­hen, et­tä ker­ran saa vie­lä he­rä­tä Tai­vaan Isän kas­vois­ta lois­ta­vaan kirk­kau­teen sai­si kan­taa mei­tä kaik­kia joka päi­vä ar­ki­ses­sa elä­mäs­säm­me. Tääl­lä maan pääl­lä uu­teen aa­muun ja uu­teen päi­vään kuu­luu ro­soi­suus. Jou­ni Le­so­sen blo­gia lai­na­ten us­ko­vai­nen ih­mi­nen on joka päi­vä mat­kal­la tai­vaa­seen. Siel­lä saa he­rä­tä täy­del­li­seen aa­muun.

RinaPalmroth
Olen Porissa asusteleva opiskelijanuori. Opiskelija-arkeen saan virtaa hetkistä tärkeiden ihmisten kanssa, liikunnasta ja italian kielen opinnoista, jotka lukiossa tempasivat mukaansa. Arjen keskellä Päivämiehen tekstit ja blogit ovat itselleni aivan kuin pieniä levähdyshetkiä. Toivon, että voisin välittää tuon saman tunteen omien kirjoitusteni lukijoille. Palautetta blogiteksteistä otan mielelläni vastaan sähköpostiini rinapalmroth(at)outlook.com.
18.4.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23:4

Viikon kysymys