JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Vieläkö tämän voisi korjata?

5.1.2023 9.55

Juttua muokattu:

5.1. 09:52
2023010509520020230105095500

Jou­lu on nyt ohit­se. Toi­vot­ta­vas­ti kaik­ki ovat saa­neet so­pi­vas­ti lah­jo­ja. Jo Raa­ma­tun sa­nan­las­kuis­sa on poh­din­taa sii­tä, mitä ta­pah­tuu, jos saa elä­mäs­sä lii­an pal­jon tai lii­an vä­hän (Sa­nanl. 30:9). Aja­tuk­set so­pi­ne­vat myös lah­joi­hin.

Lah­jat ovat usein ta­va­raa. Olen usein poh­ti­nut mui­den ih­mis­ten ja omaa suh­tau­tu­mis­ta­ni ta­va­raan. Ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa täl­lais­ta poh­din­taa ei juu­ri ole tar­vin­nut teh­dä. Ta­val­li­sil­la ih­mi­sil­lä on ol­lut täy­si työ hank­kia ta­lou­des­sa vält­tä­mät­tö­mäs­ti tar­vit­ta­vat ta­va­rat. Nii­tä on pi­det­ty ja kor­jail­tu mah­dol­li­sim­man pit­kään. Kaik­ki mah­dol­li­nen on myös sääs­tet­ty pa­han päi­vän va­ral­le. On­pa ker­rot­tu jut­tu­ja van­hois­ta ih­mi­sis­tä, jot­ka ovat jät­tä­neet jäl­keen­sä ka­soit­tain pes­ty­jä mar­ga­rii­ni­ra­si­oi­ta.

Ti­lan­ne on muut­tu­nut pa­rin vii­me su­ku­pol­ven ai­ka­na. Ta­va­ra on hal­ven­tu­nut. Ny­kyi­sin tuo­daan ta­va­raa ylen mää­rin lai­vo­jen kon­teis­sa Kii­nas­ta ja In­ti­as­ta. Sama ta­va­ra täyt­tää sit­ten ko­me­rot ja va­ras­tot. Hie­no asia ny­ky­a­jas­sa on, et­tä ne­tin ja eri­lais­ten kirp­pu­to­rien kaut­ta ta­va­raa voi myös kier­rät­tää käyt­tä­jäl­tä toi­sel­le.

Mil­loin oli­si sit­ten oi­kea ai­ka läh­teä os­tok­sil­le? Mai­nos­ten pe­rus­teel­la os­to­het­ki on ai­na kä­sil­lä. Saam­me lu­kea, kuin­ka hank­ki­mal­la jon­kun tie­tyn ta­va­ran elä­mäs­sä seu­raa me­nes­tys­tä ja on­nea. Vai oli­si­ko han­kin­nan ai­ka sil­loin, kun edel­li­nen esi­ne on ha­jon­nut, tul­lut tek­ni­sen käyt­töi­kän­sä pää­hän? Eh­kä säh­kö­lait­tei­ta ei kan­na­ta käyt­tää ai­van lop­puun. Pi­täi­si­kö os­taa sil­loin kun hal­val­la saa, vaik­ka ei oli­si tar­vet­ta­kaan? Vai os­tan­ko it­sel­le­ni ar­vos­tus­ta pi­tä­mäl­lä it­se­ni muo­din aal­lon har­jal­la?

Ta­va­roi­den te­ke­mi­nen, kul­jet­ta­mi­nen ja myy­mi­nen tuo työ­tä ja tu­lo­ja koko ket­jul­le. On­gel­mi­a­kin on. Val­mis­tus voi ta­pah­tua huo­nois­sa olo­suh­teis­sa. Ener­gi­aa ja raa­ka-ai­nei­ta ku­luu. Ta­va­roi­den uu­si­o­käyt­tä­mi­nen on vas­ta alus­sa. Esi­mer­kik­si teks­tii­li­kui­tu­ja voi­tai­siin käyt­tää uu­del­leen. Ti­lan­ne on pa­ra­ne­mas­sa. Olen pii­lot­ta­nut ros­kiin tuo­mit­tu­ja vaa­te­kap­pa­lei­ta odot­ta­maan sitä het­keä, kun rik­ki­näi­set vaat­teet kui­du­te­taan ja niis­tä teh­dään uu­sia vaat­tei­ta.

Mikä on oma suh­tee­ni os­ta­mi­seen? Eh­kä pääl­lim­mäi­se­nä on aja­tus niuk­kuu­des­ta. Vie­lä­kin muis­tan, kuin­ka hyp­py­ri­mä­es­sä mo­lem­mat suk­set me­ni­vät poik­ki yh­tä ai­kaa. Suk­set oli vas­ta saa­tu. Mat­ka ko­tiin oli pit­kä. En niin­kään pe­län­nyt moi­te­saar­naa kuin sitä mur­het­ta, jota van­hem­mil­le uu­ti­ses­ta tuli. Oli teh­ty vä­häi­sis­tä va­rois­ta iso han­kin­ta, joka heti meni huk­kaan. En muis­ta, saa­tiin­ko suk­sis­ta vie­lä jo­ten­kin käyt­tö­kel­poi­set pel­lil­lä paik­kaa­mal­la. Muis­tan myös, kun me­nin kel­lo­liik­kee­seen. Siel­lä oli eräs isä os­ta­mas­sa tyt­tä­rel­leen ran­ne­kel­loa. Kun so­pi­va kel­lo löy­tyi, teh­tiin pit­kä­ai­kai­nen osa­mak­su­so­pi­mus.

Kun ai­koi­naan os­tim­me ste­re­ot, otim­me var­muu­den vuok­si vii­den vuo­den va­kuu­tuk­sen rik­kou­tu­mi­sen va­ral­ta, oli­han teh­ty iso han­kin­ta. Sit­ten ken­gät. Olin ty­käs­ty­nyt yh­teen ken­kä­mal­liin. En­nen kaik­kea ken­gät oli help­po pan­na jal­kaan il­man ken­kä­lu­sik­kaa. Kun edel­li­nen pari al­koi ris­paan­tua, hain uu­det sa­man­lai­set. Van­hat jat­koi­vat pal­ve­lua työ­ken­ki­nä suu­ta­rin avus­ta­ma­na vie­lä kau­an. Ker­ran vein ken­gät taas suu­ta­ril­le. Hän kat­se­li ken­kiä ja mi­nua pit­kään, kun­nes sa­noi: ”Kuu­le, si­nun täy­tyy ym­mär­tää, et­tä ken­gil­le­kin tu­lee jos­kus lop­pu”. Kun hän ei suos­tu­nut kor­jaa­maan ken­kiä, niin jou­duin kor­jaa­maan ne it­se. Kä­ve­lin ken­gil­lä vie­lä kau­an. Ker­ran sain ne pe­las­tet­tua ros­kik­ses­ta. Lo­pul­ta ne kum­mal­li­ses­ti hä­vi­si­vät, mut­ta sil­loin oli jo seu­raa­van ken­kä­pa­rin ai­ka. Toi­vot­ta­vas­ti pian ken­gät­kin voi­daan kui­dut­taa ja teh­dä uu­sik­si ken­gik­si.

Asun­non jäl­keen au­ton os­ta­mi­nen on yleen­sä ih­mi­sen suu­rim­pia han­kin­to­ja. Au­toon liit­tyy pal­jon mys­tiik­kaa. Joil­le­kin se näyt­tää ole­va osa iden­ti­teet­tiä. Mer­kil­lä ja vuo­si­mal­lil­la ha­lu­taan vies­tiä ulos­päin, mil­lai­nen olen ja mitä olen saa­vut­ta­nut. Mi­nul­la tämä puo­li on jää­nyt ke­hit­ty­mät­tö­mäk­si. Yli­voi­mai­ses­ti par­haat ajo­ko­ke­muk­set syn­tyi­vät, kun sain ajaa työ­mat­ko­ja mus­til­la Saa­beil­la, jois­sa oli val­ti­on kil­vet. Tiet oli­vat sil­loin täyn­nä koh­te­li­ai­ta kus­ke­ja, jot­ka ei­vät teh­neet pie­nin­tä­kään lii­ken­ne­ri­ket­tä. Oman au­ton hank­ki­mi­nen on­kin sit­ten vi­sai­sem­pi jut­tu. Saa­bien ai­kaan os­tin au­ton, jos­sa oli mel­kein sa­man­lai­nen re­kis­te­ri­nu­me­ro kuin aja­mas­sa­ni työ­au­tos­sa. Sit­ten bon­ga­sin far­ma­ri­au­ton, jos­sa oli ihan­teel­li­nen ta­ka­luuk­ku. Kun sen nos­ti ylös, syn­tyi ta­ka­kont­tiin is­tuin, jos­sa oli hyvä vaih­taa ken­kiä ja juo­da ter­mos­pul­los­ta kah­via. Jo­kin ai­ka sit­ten oma ajok­ki­ni oli mat­kal­la ro­mut­ta­mol­le. Huo­ma­sin ne­tis­tä haus­kan nä­köi­sen au­ton. Sii­tä haa­veil­les­sa­ni poi­ka­ni tuli ky­lään. Hän se­la­si läp­pä­ri­ään ja näyt­ti: os­ta­kaa tuo au­to. Niin ei aut­ta­nut muu kuin men­nä aa­mul­la au­to­kaup­paan ja ti­la­ta juu­ri se au­to. Olen aa­vis­tel­lut, et­tä poi­ka tuli ky­lään sen ta­kia, et­ten te­ki­si tyh­myyk­siä.

Sa­mal­la ta­val­la kuin mar­ga­rii­ni­ra­si­oi­den ke­rää­jä ei voi­nut heit­tää mi­tään pois, tah­too mi­nul­la­kin ke­rään­tyä per­heen kes­kus­va­ras­tol­le yh­tä ja tois­ta odot­ta­maan mah­dol­lis­ta uut­ta käyt­töä. Äs­ken näin un­ta, jos­sa kek­sin rik­kou­tu­neel­le lu­mi­ko­lal­le uu­den käyt­tö­ta­van. Unes­sa oi­val­lus toi­mi lois­ta­vas­ti.

PauliMäättä
Olen tuore eläkeläinen Kempeleestä. Puoliso löytyi Helsingistä. Lapsia saimme 11. Kesäisin työllistävät puutarhat kotona ja mökillä Savossa. Luonnettani kuvannee erään kurssin loppuarvostelu: aivan liian lempeä ja lauhkea, papillinen ote. Marjastamaan pitäisi ehtiä. Lukemista olen aina harrastanut. Joskus putkahtaa kirjoitelmia eri foorumeille. Nikkarointi kiinnostaa. Erityisesti jos keksii vanhalle esineelle uusia käyttömuotoja. paulimaatta2(at)gmail.com.
6.2.2023

Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Ps. 13:6

Viikon kysymys