Ju­han­nus nä­kyy lä­hes jo­kai­sen suo­ma­lai­sen elä­mäs­sä, vaik­ka sen kris­til­lis­tä sa­no­maa tun­tee yhä har­vem­pi. Mo­nil­le ju­han­nus mer­kit­see yli­mää­räis­tä va­paa­päi­vää, jota vie­te­tään per­heen ja ys­tä­vien kes­ken esi­mer­kik­si mök­keil­len. Ju­han­nuk­sen sy­vim­mäs­tä mer­ki­tyk­ses­tä muis­tut­taa se, et­tä ju­han­nus­päi­vä on kir­kol­li­nen juh­la­py­hä. Ny­kyi­sin sitä vie­te­tään maas­sam­me ke­sä­kuun 19. päi­vää seu­raa­va­na lau­an­tai­na.

Kris­til­li­syy­des­säm­me ko­koon­nu­taan pe­rin­tei­siin ju­han­nus­seu­roi­hin rau­ha­nyh­dis­tyk­sil­le ja lei­ri­kes­kuk­siin. Joi­ta­kin ju­han­nus­vii­kon­lo­pun seu­ro­ja voi kuun­nel­la myös in­ter­ne­tin vä­li­tyk­sel­lä. Ju­han­nuk­sen sa­no­maa kan­nat­taa pi­tää muu­ten­kin esil­lä ko­deis­sa ja ke­sä­mö­keil­lä. Hy­vä­nä poh­ja­na sii­hen on Raa­mat­tu ja kris­til­li­syy­tem­me jul­kai­sut.

Raa­mat­tuun tal­len­ne­tut Jo­han­nes Kas­ta­jan elä­män­vai­heet ja pu­heet vä­lit­tä­vät ai­kaam­me ilon, toi­von ja rak­kau­den vies­tiä. Ju­ma­la ra­kas­taa jo­kais­ta ih­mis­tä niin pal­jon, et­tä uh­ra­si ai­no­an Poi­kan­sa koko maa­il­man syn­tien so­vi­tuk­sek­si. Hän on il­moit­ta­nut ih­mi­sil­le la­kin­sa, joka he­rät­te­lee epä­us­kois­ta ja oh­jaa et­si­mään syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Elä­vän us­kon myö­tä ih­mi­nen saa sy­dä­meen­sä tu­le­vai­suu­den ja toi­von.

Jo­kai­sel­la on mah­dol­li­suus kat­sel­la Jee­sus­ta us­kon sil­min ku­ten Jo­han­nes Kas­ta­ja, joka ju­lis­ti: ”Kat­so, Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin!” (Joh. 1:29.) Jo­han­nek­sen us­ko eli ja vah­vis­tui sa­mas­ta evan­ke­liu­mis­ta, jota yhä ju­lis­te­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Jo­han­nes oli saa­nut Ju­ma­lal­ta tär­ke­än teh­tä­vän toi­mia Jee­suk­sen tien rai­vaa­ja­na, ja hän sai omin sil­min kat­sel­la Va­pah­ta­jaan­sa. Kui­ten­kin myös hä­nel­lä oli us­ko­ne­lä­mäs­sään heik­ko­ja het­kiä. Hän epäi­li si­tä­kin, oli­ko Jee­sus to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka vai pi­ti­kö hä­nen vie­lä odot­taa. Sil­loin Jee­sus roh­kai­si hän­tä: ”Men­kää ja ker­to­kaa Jo­han­nek­sel­le, mitä olet­te näh­neet ja kuul­leet: so­ke­at saa­vat nä­kön­sä, ram­mat kä­ve­le­vät, pi­ta­li­set puh­dis­tu­vat, kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään, köy­hil­le ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia.” (Luuk. 7:18–22.)

Jee­sus on edel­leen omien­sa lä­hel­lä myös sil­loin, kun elä­mä ja us­ko­mi­nen tun­tu­vat ras­kail­ta. Seu­ra­kun­nas­saan hän Py­hän Hen­gen kaut­ta vä­lit­tää loh­dun ja ar­mon sa­no­maa, joka tyyn­nyt­tää sy­dä­men ja vah­vis­taa luot­ta­mus­ta Ju­ma­laan ja hä­nen joh­da­tuk­seen­sa.

Jul­kai­sut Päi­vä­mie­hes­sä 17.6.2015.