Eri­lai­set elä­män­kat­so­muk­set ovat ai­ko­jen ku­lu­es­sa kiin­nit­tä­neet run­saas­ti huo­mi­o­ta kär­si­myk­sen on­gel­maan. Ih­mi­sen ha­lu­ai­si rat­kais­ta kär­si­myk­sen ar­voi­tuk­sen tai ai­na­kin vas­ta­ta ky­sy­myk­siin, mik­si kär­si­mys­tä on ja mi­ten sen saa päät­ty­mään. Kris­ti­nus­kon nä­kö­kul­mas­ta on eri­tyi­ses­ti poh­dit­tu, mik­si Ju­ma­la sal­lii kär­si­mys­tä, jos hän on ra­kas­ta­va ja kaik­ki­val­ti­as Isä. Tämä ky­sy­mys oli tut­tu jo al­ku­seu­ra­kun­nan us­ko­vai­sil­le.

Jo­kai­nen jou­tuu koh­taa­maan elä­män­sä ai­ka­na pal­jon kär­si­mys­tä, vaik­ka se ei ai­na kos­ket­tai­si­kaan hän­tä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Usein on vai­kea ym­mär­tää sai­raut­ta, kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa. Tie­do­tus­vä­li­nei­den kaut­ta kau­ka­na asu­vien lä­him­mäis­ten­kin kär­si­myk­set tu­le­vat lä­hel­le. Kär­si­myk­sen edes­sä ih­mi­nen ko­kee voi­mat­to­muut­ta. Vai­keuk­sien kes­kel­lä hän kai­paa aut­ta­jaa ja kuun­te­li­jaa.

Raa­ma­tun mu­kaan kär­si­mys kuu­luu ih­mi­sen elä­mään. Ker­to­mus syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta osoit­taa kär­si­myk­sen ja kuo­le­man ole­van seu­raus­ta Ju­ma­las­ta luo­pu­mi­ses­ta. Kär­si­mys jää lo­pul­ta kui­ten­kin ih­mi­sel­le sa­lai­suu­dek­si. Ko­van ko­et­te­le­muk­sen, va­ka­van sai­rau­den ja yl­lät­tä­vän on­net­to­muu­den koh­da­tes­sa Ju­ma­lan lap­sen tur­va­pai­kak­si jää Her­ran sana: ”Minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti” (Matt. 28:20).

On tär­ke­ää suos­tua kai­kis­sa elä­män­vai­heis­sa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Ju­ma­la tar­koit­taa ai­na ih­mi­sen ian­kaik­kis­ta pa­ras­ta, mut­ta ih­mi­nen it­se ei sitä usein­kaan ym­mär­rä. ”Mi­nun aja­tuk­se­ni ei­vät ole tei­dän aja­tuk­si­an­ne, ei­vät­kä tei­dän tien­ne ei ole mi­nun tei­tä­ni, sa­noo Her­ra” (Jes. 55:8).

Kris­til­li­nen us­ko ei pois­ta kär­si­mys­tä, vaik­ka se avaa nä­ke­mään elä­män tar­koi­tuk­sen ja pää­mää­rän. Kär­si­myk­sis­sään ja ah­dis­tuk­sis­saan kil­voit­te­li­ja saa kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen ja tur­va­ta hä­nen lu­pauk­siin­sa. Paa­va­li va­kuut­taa: ”Me tie­däm­me, et­tä kaik­ki koi­tuu nii­den par­haak­si, jot­ka ra­kas­ta­vat Ju­ma­laa ja jot­ka hän on suun­ni­tel­man­sa mu­kai­ses­ti kut­su­nut omik­seen” (Room. 8:28).

Tu­le­vas­ta sun­nun­tais­ta al­kaa hil­jai­sen vii­kon lop­puun ulot­tu­va niin sa­not­tu syvä paas­to­nai­ka. Päi­vää on sa­not­tu kär­si­myk­sen sun­nun­taik­si. Jee­sus kär­si ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen kaut­ta ran­gais­tuk­sen koko maa­il­man syn­neis­tä. Hän tun­nus­ti oman elä­män­sä suu­rim­man tus­kan kes­kel­lä: ”Ab­ba, Isä, kaik­ki on mah­dol­lis­ta si­nul­le; ota pois mi­nul­ta tämä mal­ja. Mut­ta ei, mitä minä tah­don, vaan mitä sinä!” (Mark. 14:36.) Jee­sus suos­tui Isän suun­ni­tel­maan, kos­ka hän ra­kas­ti syn­tis­tä ih­mis­tä.

Elä­män olo­suh­teet ei­vät ai­na an­na ai­het­ta iloon, mut­ta ih­mi­nen voi vai­kei­na­kin het­ki­nä ko­kea iloa ja rau­haa, jot­ka Jee­sus an­taa. Jee­sus voit­ti kuo­le­man ylös­nou­se­mi­sel­laan. Se toi ih­mi­sil­le toi­von ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä, jos­sa ei ole kär­si­mys­tä ei­kä kuo­le­maa.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 2.4.2014