Tu­le­van sun­nun­tain kir­kol­li­se­na ai­hee­na on kii­tol­li­suus. Yh­den mää­ri­tel­män mu­kaan kii­tol­li­suus on myön­tei­nen tun­ne­ti­la, joka syn­tyy, kun ih­mi­nen vas­taa­not­taa va­paa­eh­toi­ses­ti hä­nel­le an­ne­tun lah­joi­tuk­sen tai teon. Täs­tä nä­kö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na kii­tol­li­suus on jat­ku­vas­ti osa us­ko­vai­sen ih­mi­sen elä­mää hä­nen omis­ta­es­saan joka päi­vä Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­tä omak­si pe­las­tuk­sek­seen.

Ei ole kui­ten­kaan it­ses­tään sel­vää, et­tä kii­tol­li­nen mie­li­a­la säi­lyy. Elä­mä ei mene ai­na omien toi­vei­den ja suun­ni­tel­mien mu­kaan. Jos­kus pie­net har­mit­kin su­men­ta­vat kii­tol­lis­ta mie­li­a­laa. Eri­tyi­ses­ti kii­tol­li­suut­ta voi na­ker­taa jat­ku­va uu­pu­mus tai riit­tä­mät­tö­myy­den tun­ne. Sil­loin huo­mio kiin­nit­tyy hel­pom­min asi­oi­hin, jot­ka ei­vät ole hy­vin tai ras­kaut­ta­vat elä­mää.

Kii­tol­li­suus pe­rus­tuu usein pe­rus­ta­van­laa­tuis­ten ja jopa it­ses­tään sel­väl­tä tun­tu­vien asi­oi­den tie­dos­ta­mi­seen. Ei­vät­kö esi­mer­kik­si koti, ruo­ka ja vaat­teet ole kii­tok­sen ar­voi­sia? Pu­hu­mat­ta­kaan ys­tä­vis­tä ja lä­hei­sis­tä ih­mi­sis­tä sekä us­ko­nys­tä­vis­tä? Tai it­se elä­män lah­jas­ta? Mo­nel­le luon­to on lo­pu­ton kii­tol­li­suu­den ai­he.

Kii­tol­li­suu­den tun­net­ta voi he­rä­tel­lä eri­lais­ten har­joit­tei­den avul­la. Usein riit­tää pelk­kä py­säh­ty­mi­nen ja oman elä­män­his­to­ri­an kat­so­mi­nen. Kii­tol­li­nen mie­li voi tut­ki­mus­ten mu­kaan li­sä­tä myön­tei­siä tun­tei­ta, pa­ran­taa unen laa­tua ja li­sä­tä ha­lua aut­taa mui­ta. Sa­mal­la se voi pa­ran­taa it­se­tun­toa, kun huo­mi­on pai­no­pis­te on epä­on­nis­tu­mis­ten ja pet­ty­mys­ten si­jaan kii­tok­sen ai­heis­sa.

Kyky tun­tea kii­tol­li­suut­ta ja huo­ma­ta kii­tok­sen ai­hei­ta aut­taa stres­saa­vis­sa ja vai­keis­sa elä­män­vai­heis­sa. Sel­lais­ten kes­kel­lä­kin elä­mäs­sä voi ol­la iso­ja ja py­sy­viä kii­tok­sen ai­hei­ta, ku­ten luot­ta­mus hy­vän Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Moni ras­kai­siin elä­män­vai­hei­siin jou­tu­nut on to­den­nut kii­tol­li­se­na, et­tä nii­nä ai­koi­na Ju­ma­la tun­tui ole­van eri­tyi­sen lä­hel­lä.

Epä­täy­del­li­ses­sä maa­il­mas­sa on ai­na asi­oi­ta, jot­ka rik­ko­vat tai lai­men­ta­vat kii­tol­lis­ta miel­tä. Raa­mat­tu lu­paa, et­tä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa täl­lai­sia asi­oi­ta ei ole. Sen vuok­si kii­tos­kin on siel­lä täy­del­lis­tä ja lo­pu­ton­ta.