JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Pääkirjoitukset

Luomakunnan varjeleminen kuuluu jokaiselle

Päivämies
Pääkirjoitukset
2.5.2018 7.01

Juttua muokattu:

31.12. 09:27
2019123109273420180502070100

Ke­vääl­lä luon­to py­säyt­tää ih­mi­sen suur­ten asi­oi­den ää­rel­le. Saam­me näh­dä ja kuul­la luon­non he­rää­mi­sen, uu­den elä­män ih­meen. Luon­non kau­neus ja mo­ni­muo­toi­suus sekä mo­net muu­tok­set ker­to­vat Ju­ma­lan kaik­ki­val­tiu­des­ta.

Muut­to­lin­nut saa­pu­vat poh­joi­seen. Tätä ku­vai­li pap­pi ja luon­non­tut­ki­ja Lars Levi La­es­ta­dius vuon­na 1824 seu­raa­vas­ti: ”Il­mas­sa lii­te­lee lu­ke­mat­to­mia lin­tu­lau­mo­ja, jot­ka kyl­läs­ty­nei­nä ete­län kuu­maan il­mas­toon ha­keu­tu­vat poh­joi­sen puh­taam­paan il­ma­ke­hään ja iloi­ses­ti ter­veh­ti­vät syn­nyin­maa­tan­sa, ku­kin omal­la miel­lyt­tä­väl­lä ää­nel­län­sä.”

Tä­män päi­vän nä­kö­kul­mas­ta puh­das il­ma­kin on mo­nin pai­koin ka­to­a­va luon­non­va­ra. Ih­mis­kun­nan huo­li luon­non säi­ly­mi­ses­tä tai ym­pä­ris­tö­tu­hois­ta on he­rän­nyt vas­ta hil­jat­tain. Te­ol­lis­tu­mi­sen ja ko­hon­neen elin­ta­son myö­tä ym­pä­ris­tö al­koi pi­laan­tua, ja alet­tiin ym­mär­tää luon­non­va­ro­jen ra­jal­li­suus.

Ju­ma­la an­toi ih­mi­sen teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la hä­nen luo­maan­sa maa­il­maa. Teh­tä­vä on vas­tuul­li­nen, ja se kuu­luu jo­kai­sel­le meis­tä, niin yk­si­löil­le kuin yh­teis­kun­nal­le­kin. Kes­tä­vän ke­hi­tyk­sen pe­ri­aat­teen mu­kai­ses­ti mei­dän tu­li­si jät­tää lap­sil­lem­me yh­tä hyvä eli­nym­pä­ris­tö kuin mitä olem­me it­se edel­li­sel­tä su­ku­pol­vel­ta saa­neet. Luon­non ar­von ja sen suo­je­lu­tar­peen ym­mär­tää par­hai­ten elä­mäl­lä lä­hel­lä luon­toa.

Luo­ja toi­mii ja yl­lä­pi­tää maa­il­maa. Ih­mi­nen on saa­nut ja saa edel­leen naut­tia luon­nos­ta ja sen an­ti­mis­ta. Toi­si­naan ih­mi­nen jou­tuu tun­nus­ta­maan voi­mat­to­muu­ten­sa ja pie­nuu­ten­sa luon­non­voi­mien edes­sä. Li­sään­ty­vä tie­to luon­nos­ta opet­taa nöy­ryy­teen Luo­jan edes­sä. Kaik­ki on teh­ty vii­saam­min kuin mi­hin ih­mis­jär­ki yl­tää.

Vaik­ka eläm­me haas­ta­vien en­nus­tei­den kes­kel­lä, saam­me luot­taa Ju­ma­lan var­je­luk­seen. Jo­kai­sen ih­mi­sen ja koko luo­ma­kun­nan tu­le­vai­suus on lo­pul­ta Ju­ma­lan kä­des­sä.

Us­kon syn­nyt­tä­mä toi­vo avaa kau­niin nä­kö­a­lan ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä tai­vaas­sa. Esa Tuo­maa­la päät­tää kir­jan­sa ”Ih­mi­nen uh­ka luo­ma­kun­nal­le” aja­tuk­seen, et­tä Kris­tuk­sen an­si­on va­ras­sa elä­väl­lä on ker­ran edes­sään puh­das luo­ma­kun­ta, kirk­kaat ve­det ja sees­tei­nen tai­vas (Ilm. 7:15–17).

Ku­vi­tus­ku­va: Heli Sä­te­ri, Lu­ki­jan kuva

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys