Us­ko­vai­sen ih­mi­sen elä­mä on kil­voit­te­lua koh­ti Ju­ma­lan lu­paa­maa ian­kaik­kis­ta elä­mää tai­vaas­sa. Raa­mat­tu ei ra­o­ta pal­joa sitä nä­ky­mää, joka ajal­li­sen elä­män jäl­keen au­ke­aa. Em­me voi tar­kas­ti tie­tää, mikä Ju­ma­lan omia odot­taa, ja min­kä­lai­nen on se ylös­nou­se­mus­ruu­mis, jota en­sim­mäi­sen Ko­rint­to­lais­kir­jeen 15. lu­vus­sa poh­di­taan.

Raa­ma­tus­ta käy sel­väs­ti il­mi, et­tä us­kos­sa nuk­ku­nut­ta odot­taa hyvä osa: hän saa viet­tää ian­kaik­ki­suut­ta Ju­ma­lan yh­tey­des­sä. Tuo yh­teys on ole­mas­sa us­kon kaut­ta jo ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä, mut­ta ian­kaik­ki­suu­des­sa us­ko muut­tuu nä­ke­mi­sek­si. Ajal­li­seen elä­mään kuu­lu­vat ki­vut ja syn­nin vai­ku­tuk­set ovat pois­sa.

Puhe tai­vaas­ta Ju­ma­lan val­mis­ta­ma­na asuin­si­ja­na ei ole us­ko­vai­sel­le ta­ru­no­mai­nen ku­vi­tel­ma tai kult­tuu­ri­nen jään­ne. Se on us­kon to­del­li­suut­ta, pää­mä­rää, jota koh­ti us­ko­vai­nen ha­lu­aa kul­kea koko elä­män­sä ajan. Se an­taa us­kos­sa kil­voit­te­le­val­le ih­mi­sel­le myös ajal­li­sen elä­män asi­oi­hin ko­ko­naan uu­den mit­ta­kaa­van.

Pää­mää­rän muis­ta­mi­nen aut­taa py­sy­mään oi­ke­al­la tiel­lä ja kes­tä­mään sen var­rel­la ko­et­ta­vat vai­vat. Jos pää­mää­rä hä­mär­tyy, ih­mi­nen on en­tis­tä alt­tiim­pi us­ko­muk­sil­le, ope­tuk­sil­le ja ar­voil­le, jot­ka ei­vät läh­de Ju­ma­las­ta vaan pe­ri­syn­nin vai­kut­ta­mas­ta ih­mis­mie­les­tä. Pää­mää­rän ka­do­tes­sa kil­voit­te­lu muut­tuu har­hai­luk­si.

Us­ko Ju­ma­laan an­taa jo täs­sä elä­mäs­sä rau­han. Se tuo tur­vaa elä­män ras­kaim­mis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Us­kos­ta nou­see myös hy­viä he­del­miä. Raa­mat­tu sa­noo kui­ten­kin, et­tä ”jos olem­me pan­neet toi­vom­me Kris­tuk­seen vain tä­män elä­män ajak­si, olem­me sää­lit­tä­vim­piä kai­kis­ta ih­mi­sis­tä” (1. Kor. 15:19).

Tai­vaa­seen liit­tyy jäl­leen­nä­ke­mi­sen elä­vä toi­vo. Moni on ko­ke­nut sen vah­vas­ti me­net­tä­es­sään us­ko­vai­sen lä­hei­sen­sä. Pie­nen lap­sen­sa kuo­le­maa sur­rut Daa­vid loh­dut­tau­tui sil­lä, et­tä vaik­ka tuo lap­si ei voi enää tul­la ta­kai­sin, niin hän it­se me­nee ai­ka­naan lap­sen­sa luo (2. Sam. 12:23).

Kuo­le­ma voi pe­lot­taa myös us­ko­vais­ta. Vir­si 623 muis­tut­taa, et­tä ra­jaa ei tar­vit­se ylit­tää yk­sin: ”Tai­vaas­sa on val­mii­na nään­ty­neel­le rau­han maja. Port­ti­na on kuo­le­ma, sii­tä kul­jit Va­pah­ta­ja. Sii­tä myös­kin mi­nua ko­tiin ker­ran ta­lu­ta.” (VK 623:6.)