Päi­vä­mie­hen tä­män vii­kon nu­me­ros­sa ja sen vä­lis­sä il­mes­ty­väs­sä Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä poh­di­taan sa­non­taa "Vä­hem­män on enem­män". Sii­hen on kyt­kök­sis­sä mo­nia aa­te- ja kult­tuu­ri­vir­tauk­sia, jot­ka täh­tää­vät elä­män yk­sin­ker­tais­ta­mi­seen ja sen myö­tä saa­vu­tet­ta­vaan hen­ki­seen hy­vin­voin­tiin. Näin ker­to­vat tä­män leh­den haas­ta­tel­ta­vat­kin: mie­len kuor­mi­tus vä­he­nee, kun ym­pä­ris­tö ei ole täyn­nä ta­va­roi­ta ei­kä ka­len­te­rin kaik­kia päi­viä ole täy­tet­ty oh­jel­mal­la.

Jo­kin ai­ka sit­ten vä­hen­tä­mi­sen yh­te­nä il­me­ne­mis­muo­to­na oli downs­hif­tauk­sek­si kut­sut­tu il­miö. Sen yti­mes­sä oli hil­jen­tä­mi­nen: työn­te­on vä­hen­tä­mi­nen ja elä­män­me­non rau­hoit­ta­mi­nen vaik­ka­pa muut­ta­mal­la kau­pun­gis­ta maa­seu­dul­le. Nyt pin­nal­la on mi­ni­ma­lis­mi: kai­ken tur­han kar­si­mi­nen. Mi­ni­ma­lis­mi yl­tää vaa­te­kaa­peis­ta huo­ne­ka­lui­hin ja so­si­aa­li­siin suh­tei­siin saak­ka.

Mitä il­mi­ön ta­ka­na on? Mik­si su­ku­pol­vien ajan jat­ku­nut enem­män saa­vut­ta­mi­nen on vaih­tu­nut vä­hem­män ta­voit­te­luk­si? No­pea joh­to­pää­tös voi­si ol­la hu­ma­nis­min voit­to: ih­mi­nen on vii­sas­tu­nut ja ym­mär­tä­nyt oman par­haan­sa. Hän ei lan­kea enää niin hel­pos­ti ah­neu­den syn­tiin. Li­säk­si ih­mi­ses­tä on tul­lut tie­dos­ta­vam­pi: hän osaa ot­taa ai­em­paa pa­rem­min huo­mi­oon esi­mer­kik­si oman eko­lo­gi­sen ja­lan­jäl­ken­sä.

Osit­tain näin voi ol­la­kin. Ta­lou­del­li­nen, tie­teel­li­nen ja tek­no­lo­gi­nen ke­hi­tys on mo­nel­la ta­val­la li­sän­nyt hy­vin­voin­tia. Pe­ri­syn­ti vai­kut­taa kui­ten­kin ny­kyi­sis­sä su­ku­pol­vis­sa sa­mal­la ta­val­la kuin ai­em­mis­sa su­ku­pol­vis­sa­kin. Se pa­nee ih­mi­sen et­si­mään omaa etu­aan, kil­pai­le­maan ja ha­ke­maan kun­ni­aa it­sel­leen. Tämä voi ta­pah­tua myös si­näl­lään hy­vien asi­oi­den kaut­ta. Vä­hen­tä­mi­ses­tä voi tul­la sa­mal­la ta­val­la epä­ju­ma­la kuin ra­han ta­voit­te­lus­ta, vaik­ka se it­ses­sään täh­täi­si­kin hy­viin ja Raa­ma­tun mu­kai­siin va­lin­toi­hin.

Vä­hen­tä­mäl­lä ma­te­ri­aa, ai­ka­tau­lu­tet­tua oh­jel­maa, so­si­aa­li­sia kon­tak­te­ja tai työ­tä moni ker­too ha­ke­van­sa en­nen muu­ta hen­kis­tä hy­vin­voin­tia ja mie­len­rau­haa. Vaik­ka vä­hen­tä­mi­nen on tuo­nut ih­mis­ten elä­mään pal­jon hy­vää, sie­lun­rau­haa sil­lä ei voi os­taa. Sie­lun­rau­ha pe­rus­tuu Kris­tuk­sen an­si­oon, ei ih­mis­te­koi­hin, ja sen saa lah­jak­si us­ko­mal­la omat syn­tin­sä an­teek­si.