Maa­il­mal­la on vii­mei­sen vuo­den ai­ka­na ta­pah­tu­nut asi­oi­ta, jot­ka ovat koh­dis­ta­neet ih­mis­ten huo­mi­on eri­lai­siin kan­sal­li­suuk­siin ja ih­mis­ryh­miin. So­dat, ter­ro­ri­te­ot ja vä­ki­val­tai­suu­det näyt­tä­vät lei­maa­van hel­pos­ti ko­ko­nai­sen kan­san tai us­kon­to­kun­nan. Eri­tyi­ses­ti ar­vaa­mat­to­mat, vi­at­to­miin si­vii­lei­hin koh­dis­tu­vat ter­ro­ri-is­kut ai­heut­ta­vat va­ro­vai­suut­ta, eris­täy­ty­mis­tä ja pel­ko­ja, jot­ka taas saat­ta­vat joh­taa epä- ja en­nak­ko­luu­loi­hin.

Suo­mi on eri­lai­sis­sa mit­tauk­sis­sa to­det­tu tois­tu­vas­ti yh­dek­si maa­il­man tur­val­li­sim­mis­ta mais­ta. Suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan va­kaus on osal­taan sen an­si­o­ta, et­tä maas­sam­me on toi­mi­va ja avoin kes­kus­te­lu­yh­teys eri ih­mis­ryh­mien vä­lil­lä. Vas­tak­kai­si­a­kin mie­li­pi­tei­tä saa esit­tää, ja useim­mi­ten niis­tä pys­ty­tään käy­mään kes­kus­te­lua, jos­sa kun­ni­oi­te­taan ja ar­vos­te­taan tois­ta osa­puol­ta eri­lai­ses­ta nä­ke­myk­ses­tä huo­li­mat­ta. Täl­lai­nen si­vis­ty­nyt kes­kus­te­lu on tur­val­li­sen yh­teis­kun­nan ja toi­mi­van de­mok­ra­ti­an pe­rus­pi­la­rei­ta, jois­ta tu­lee pi­tää kiin­ni myös epä­var­moi­na ai­koi­na.

Hyvä kes­kus­te­lu­yh­teys on kan­sain­vä­li­ses­ti­kin tär­ke­ää. Mo­net krii­sit ja on­net­to­muu­det oli­si voi­tu vält­tää, jos suh­teet ja kes­kus­te­lu­yh­teys oli­si­vat ol­leet kun­nos­sa. Mai­den vä­li­sis­sä suh­teis­sa sa­moin kuin yk­sit­täis­ten ih­mis­ten vä­lil­lä vi­ha­mie­li­set tun­teet voi­vat saa­da val­lan, jos vai­kei­ta asi­oi­ta hau­do­taan vain omas­sa mie­les­sä ei­kä niis­tä pu­hu­ta ke­nel­le­kään. Pa­him­mas­sa ta­pauk­ses­sa pa­tou­tu­nut ti­lan­ne pur­kau­tuu epä­toi­voi­se­na te­ko­na, vä­ki­val­ta­na it­seä tai lä­him­mäis­tä koh­taan. Sen vuok­si kai­kil­la pi­täi­si ol­la mah­dol­li­suus tuo­da ää­nen­sä kuu­lu­viin ja ko­kea tu­le­van­sa kuul­luk­si.

Kris­tit­ty­jen teh­tä­vä­nä on vä­lit­tää maa­il­maan Ju­ma­lan iloa, va­loa ja rau­haa. Ju­ma­lan lap­set on kut­sut­tu rau­han­te­ki­jöik­si (Room. 12:17–19). Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­tal­la elä­vä kris­tit­ty lois­taa maa­il­mas­sa kuin pi­me­ään huo­nee­seen sy­ty­tet­ty kynt­ti­lä. Jo­kai­nen voi vai­kut­taa sii­hen, mi­ten hä­nen lä­hi­pii­ris­sään pu­hu­taan toi­sis­ta ih­mi­sis­tä ja mi­ten hei­tä koh­del­laan.

Maa­il­mas­sa riit­tää epä­toi­von, epä­luu­lon ja pe­lon liet­so­jia. Vä­ki­val­taa ja vää­ryyt­tä ei tule hy­väk­syä, mut­ta nii­den kes­kel­lä ih­mi­set tar­vit­se­vat toi­von ja luot­ta­muk­sen sa­no­maa. Kris­ti­tyn tu­lee roh­kais­ta luot­ta­maan sii­hen, et­tä Ju­ma­la joh­taa niin yk­sit­täis­ten ih­mis­ten kuin ko­ko­nais­ten kan­sa­kun­tien vai­hei­ta, ja pu­hua ja toi­mia rau­han puo­les­ta.

Tär­ke­ää on tuo­da esil­le myös sitä, et­tä Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan jo­kai­nen ih­mi­nen on Luo­jan­sa edes­sä syn­ti­nen ja kel­vo­ton. Ku­kaan ei ole tois­ta pa­rem­pi, vaan jo­kai­nen tar­vit­see yh­tä lail­la Ju­ma­lan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. Ju­ma­lan ar­mon oma­koh­tai­nen ko­ke­mi­nen syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mis­sa syn­nyt­tää rau­han­te­ki­jän mie­len.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.7.2016