Yh­teis­kun­nal­li­sen pää­tök­sen­te­on yh­tey­des­sä nou­se­vat jos­kus esil­le niin kut­su­tut oman­tun­non ky­sy­myk­set. Täl­löin esi­mer­kik­si lain­sää­dän­tö­työs­sä kan­sa­ne­dus­ta­jat osal­lis­tu­vat pää­tök­sen­te­koon hen­ki­lö­koh­tai­sen va­kau­muk­sen­sa ja ar­vo­maa­il­man­sa poh­jal­ta. Oman­tun­non­ky­sy­myk­set ovat siis pe­rus­ta­vaa laa­tua ole­via ja pe­ri­aat­teel­li­sia ky­sy­myk­siä.

Ju­ma­la pu­huu ih­mi­sel­le mo­nin ta­voin. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on kir­joit­ta­nut tah­ton­sa kaik­kien ih­mis­ten sy­dä­miin. Ih­mi­sel­lä on ym­mär­rys oi­ke­as­ta ja vää­räs­tä. Ju­ma­lan tah­to on il­moi­tet­tu eri­tyi­ses­ti Raa­ma­tus­sa. Us­ko­vai­sen ih­mi­sen oma­tun­to on­kin si­dot­tu Raa­mat­tuun.

Omas­sa­tun­nos­sa Ju­ma­la pu­huu ih­mi­sel­le. Kun Ju­ma­la he­rät­tää elä­väs­tä us­kos­ta osat­to­man, hän kuu­lee Ju­ma­lan kut­su­van ää­nen si­sim­mäs­sään. Kris­ti­no­pin mu­kaan kris­ti­tyn koh­dal­la ”oma­tun­to val­voo mie­li­a­laam­me ja vaa­tii mei­tä te­ke­mään, min­kä tie­däm­me oi­ke­ak­si, mut­ta kiel­tää mei­tä te­ke­mäs­tä, min­kä tie­däm­me vää­räk­si” (KO 16).

Täs­sä leh­des­sä, eri­tyi­ses­ti sen nuor­ten­osi­os­sa Kap­sä­kis­sä, pu­hu­taan omas­ta­tun­nos­ta. Myös lap­sel­la ja nuo­rel­la on oma­tun­to. Oma­tun­to on Ju­ma­lan lah­ja, joka on an­net­tu avuk­si oi­ke­an suun­nan säi­lyt­tä­mi­sek­si ih­mi­sen elä­mäs­sä. On tär­ke­ää py­säh­tyä pu­hu­maan oman­tun­non mer­ki­tyk­ses­tä kai­ke­ni­käis­ten kes­ken esi­mer­kik­si py­hä­kou­lus­sa, raa­mat­tu­luo­kas­sa ja seu­rois­sa.

Oman­tun­non ää­ni muis­tut­taa, et­tä ih­mi­nen on joka het­ki Ju­ma­lan edes­sä. Ju­ma­la ha­lu­aa oh­ja­ta las­taan oi­ke­aan ja toi­saal­ta tuo­mit­see syn­nin. Ju­ma­lan ää­ni on en­nen muu­ta kut­su­va, roh­kai­se­va ja ar­mol­li­nen ää­ni.

Omas­sa­tun­nos­sa kuu­lu­vaa Ju­ma­lan ään­tä ei tule se­koit­taa Ju­ma­lan vas­tus­ta­jan ää­neen, joka syyt­tää Ju­ma­lan las­ta kai­kes­ta, myös an­teek­si­an­ne­tuis­ta syn­neis­tä. Ih­mi­sel­lä saat­taa il­me­tä myös mie­len­ter­vey­den vai­keuk­sia, ku­ten pak­ko­a­ja­tuk­sia. Nä­mä­kään ei­vät ole oman­tun­non asi­oi­ta, vaik­ka ne vai­vai­si­vat­kin miel­tä. Ju­ma­la nä­kee ai­na ih­mi­sen sy­dä­meen ja kan­taa jo­kais­ta ih­mis­tä, joka us­kos­sa tur­vau­tuu hä­neen.

Oman­tun­non ää­nen voi aja­tel­la ole­van Jee­suk­sen, Hy­vän Pai­me­nen, ää­ni, joka ar­mol­li­ses­ti neu­voo ja oh­jaa lam­pai­ta ää­nel­lään tur­vaan, ve­den ja ruo­an ää­reen.