Tänä kesänä saamme jälleen kokoontua opistoseuroihin kahden välivuoden jälkeen. Opistoseurat ovat tärkeitä erityisesti opiston käyneille ja niille, jotka eivät päässeet Suviseuroihin. Uskon-
ystävien tapaaminen on monille yksi keskeinen osa opistoseuroja. Siihen on hyvät mahdollisuudet, kun väkeä on vähemmän kuin Suviseuroissa.
Opistoseurat pidetään tällä kertaa järjestyksessä Jämsä – Ranua – Reisjärvi. Reisjärvellä päästään nyt kokeilemaan uutta ajankohtaa elokuun alussa, joka alun perin liittyi Reisjärven suviseuravuoden suunnitelmiin. Tämän ja ensi kesän kokemusten perusteella ratkaistaan, jääkö se pysyväksi vai palataanko entiseen ajankohtaan.
Jämsän opistoseurat järjestettiin nyt neljättä kertaa Keuruulla. Iso kirja tarjoaa hyvän alueen opistoseurojen järjestämiseen ja valmiin infrastruktuurin, mutta paikka sijaitsee selvästi kauempana etelärannikolta kuin Jämsä. Toivottavasti etelän asukkaat oppivat kulkemaan opistoseuroissa Keuruulla tai niille löytyy uusi paikka etelämpää. Entinen alue Jämsän opiston ympärillä on käynyt auttamattoman pieneksi.
Opistoseurat kokoavat kolmena perättäisenä viikonloppuna yhteensä kymmeniä tuhansia seuravieraita. Heidän olisi tärkeää muistaa, että Jumalan sanan kuuloon kokoontuminen on opistoseurojen ja kaikkien muidenkin seurojen keskeinen tarkoitus. Tämän muistaminen ehkäisee myös sellaista häiriökäyttäytymistä, jota Lopen Suviseuroissa valitettavasti esiintyi.
Opistoseurajärjestäjien huolenaiheena on ollut tekijöiden löytäminen työvuoroihin. On hyvä pysähtyä ajattelemaan, olemmeko koronavuosina tottuneet liiaksi siihen, ettei meidän tarvitse osallistua seurajärjestelyihin. Suviseurojen ja opistoseurojen toteuttaminen on mahdotonta ilman suurta vapaaehtoistyöntekijöiden joukkoa. Saamme pyytää Taivaan Isältä palvelumieltä ja voimia tehtäviin, joihin meitä tarvitaan.
Jämsän opistoseurojen tunnuslause ”Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne” sopii hyvin aikaan, jota elämme. Pandemiavuosien jälkeen uskonelämämme kaipaa rohkaisua ja vahvistusta, jota saamme sanankuulossa ja toisten uskovaisten yhteydessä. Ranuan seurojen tunnuslause ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” avaa meille luottavaisia näköaloja eteenpäin. Reisjärven seurojen tunnuslause ”Sinun sanasi on totuus” muistuttaa, mihin uskomme ja opetuksemme perustuu.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys