Mitä on kuo­le­ma? Mitä ih­mi­sel­le ta­pah­tuu sen jäl­keen? Tä­män vii­kon lau­an­tai­na vie­tet­tä­vä py­häin­päi­vä tuo mo­nen mie­leen pois­nuk­ku­neet rak­kaat ja myös kuo­le­man, joka väis­tä­mät­tä koh­taa meis­tä jo­kai­sen.

Ih­mi­set suh­tau­tu­vat kuo­le­maan hy­vin eri ta­voin: jot­kut ovat sen edes­sä rau­hal­li­sia, toi­set taas ei­vät ha­lua aja­tel­la sitä lain­kaan ja joi­ta­kin se pe­lot­taa ja kau­his­tut­taa.

Ih­mi­nen on ai­ko­jen ku­lu­es­sa ko­et­ta­nut mo­nin ta­voin pa­e­ta kuo­le­maa. Myö­häis­kes­ki­a­jal­la al­ke­mis­tit et­si­vät to­sis­saan vii­sas­ten ki­veä, joka te­ki­si ih­mi­ses­tä kuo­le­mat­to­man. Ih­mi­sen elä­mä ja sen päät­ty­mi­nen ovat kui­ten­kin ko­ko­naan Kaik­ki­val­ti­aan Ju­ma­lan kä­des­sä. Hän an­taa elä­män ja ot­taa sen ajal­laan pois (1. Sam. 2:6).

En­ti­sai­kaan sekä syn­ty­mä et­tä kuo­le­ma oli­vat ih­mis­ten elä­mäs­sä vah­vem­min läs­nä. Ny­ky­ään yhä har­vem­pi koh­taa kuo­le­vaa ih­mis­tä, kun elä­mä yhä use­am­min päät­tyy sai­raa­las­sa tai hoi­to­lai­tok­ses­sa. Kuo­le­ma saat­taa­kin tun­tua kau­kai­sel­ta asi­al­ta, vaik­ka se on mei­tä kaik­kia lä­hel­lä ja tu­lee usein yl­lät­tä­en ja va­roit­ta­mat­ta.

Raa­ma­tun mu­kaan kuo­le­ma on ih­mi­sen vii­mei­nen vi­hol­li­nen (1. Kor. 15:26). Ju­ma­lan sa­nan sa­no­ma on kui­ten­kin loh­dul­li­nen: Kris­tus voit­ti kuo­le­man. Hän it­se lu­paa: ”Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le” (Joh. 11:25–26).

Ju­ma­lan lap­sen ei tar­vit­se va­pis­ta ja pe­lä­tä kuo­le­man edes­sä. Hän saa yh­tyä sy­dä­mes­tään Paa­va­lin sa­noi­hin: ”Kris­tus on mi­nul­le elä­mä, ja kuo­le­ma on mi­nul­le voit­to” (Fil. 1:21). Us­ko­vai­sel­le kuo­le­ma mer­kit­see Ju­ma­lan lu­paus­ten täyt­ty­mis­tä: hän saa van­hurs­kas­ten le­vos­sa odot­taa ylös­nou­se­muk­sen aa­mua ja ikuis­ta elä­mää Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa.

Py­häin­päi­vä­nä sa­dat ja tu­han­net kynt­ti­lät vies­tit­tä­vät hau­taus­mail­la päi­vän sa­no­mas­ta. Py­häin­päi­vä on su­lau­tu­ma kah­des­ta juh­las­ta, kaik­kien py­hien päi­väs­tä ja kaik­kien us­ko­vien vai­na­jien muis­to­päi­väs­tä.

Us­kos­sa pois nuk­ku­neet py­hät tur­vau­tui­vat elä­mäs­sään Kris­tuk­sen val­mis­ta­maan pe­las­tuk­seen. Pe­las­tus­ta ei voi ei­kä tar­vit­se hank­kia omil­la töil­lä tai an­si­oil­la, vaan sen saa ot­taa vas­taan ko­ko­naan lah­ja­na, Ju­ma­lan ar­mos­ta.

Jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si on Ju­ma­lan py­hit­tä­mä­nä pyhä ja osal­li­nen py­hien yh­tey­des­tä. Us­kon­tun­nus­tuk­sen mu­kai­ses­ti hän saa täs­sä py­hien yh­tey­des­sä ol­la osal­li­se­na syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 29.10.2014.

Kuva: Paa­vo Jääs­ke­läi­nen