Su­rua ku­va­taan usein suo­ri­tus­kes­kei­ses­ti: on su­ru­työn ai­ka. Su­ru­työ­tä puo­les­taan hah­mo­te­taan vai­heit­tai­se­na pro­ses­si­na, jon­ka eri osa­set saat­ta­vat vaih­taa paik­kaa ja joi­den mit­ta voi vaih­del­la. Tä­män ajat­te­lun luon­nol­li­se­na jat­kee­na on, et­tä su­ru­työn pää­tyt­tyä me­ne­tyk­sen ko­ke­nut ih­mi­nen pa­laa nor­maa­liin elä­mään.

Ih­mis­ten to­del­li­set ko­ke­muk­set kui­ten­kin vaih­te­le­vat. Moni kart­te­lee sa­no­mas­ta, et­tä oli­si sel­vin­nyt su­rus­ta. Sen si­jaan su­run ko­ke­nei­ta yh­dis­tää usein tun­ne, et­tä suru on aset­tu­nut osak­si elä­mää il­me­ten eri ti­lan­teis­sa eri ta­voil­la. Vä­lil­lä se pul­pah­taa pin­taan yl­lät­tä­vis­sä­kin ti­lan­teis­sa.

Edes­men­neet lä­hei­set ovat mie­les­sä eri­tyi­ses­ti py­häin­päi­vä­nä. Hei­dän muis­te­le­mi­sen­sa voi nos­tat­taa mo­nen­lai­sia tun­tei­ta sees­ty­nees­tä su­rus­ta ja kii­tol­li­suu­des­ta jopa syyl­li­syy­teen tai vi­haan. Lä­hei­sen me­ne­tys on voi­nut jät­tää jäl­keen­sä vai­kei­ta ja vas­taus­ta vail­le jää­nei­tä mik­si-ky­sy­myk­siä.

Py­hien yh­teyt­tä ko­ke­vat loh­dut­tau­tu­vat jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vol­la. Tä­män leh­den ta­ka­si­vul­la ole­vis­ta lu­ki­joi­den ko­ke­muk­sis­ta käy il­mi, et­tä lä­hei­sen ih­mi­sen saa­ma pa­ran­nuk­sen ar­mo ai­van elä­män vii­me het­kil­lä tuo val­ta­van ilon jäl­keen jää­neen us­ko­vai­sen lä­hei­sen elä­mään.

Py­häin­päi­vä on nous­sut suo­si­tuk­si kir­kos­sa­käyn­ti­päi­väk­si. Tä­hän vai­kut­taa py­hä­päi­vän si­säl­lön li­säk­si se, et­tä ko­ti­seu­ra­kun­ta muis­taa vuo­den ai­ka­na pois­nuk­ku­nei­ta jä­se­ni­ään ni­mel­tä ja sy­tyt­tää kynt­ti­län jo­kai­sen hei­dän muis­tol­le. Hau­taus­mail­la jär­jes­te­tään myös har­tauk­sia hau­doil­la kä­vi­jöil­le.

Py­häin­päi­vän yh­tey­des­sä tu­lee esil­le se­kin, et­tä py­hiä ovat Raa­ma­tun mu­kaan myös elos­sa ole­vat, Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­tä omis­ta­vat ih­mi­set. Lut­he­rin mu­kaan Pyhä Hen­ki ni­men­sä mu­kai­ses­ti py­hit­tää ih­mi­sen eli te­kee hä­net py­häk­si.

Py­häin­päi­vään liit­tyy elä­vä toi­vo ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä, joka on lu­vat­tu kai­kil­le py­hil­le. Tämä toi­vo kuu­luu myös heil­le, jot­ka ko­ke­vat su­rua sii­tä, et­tei lä­hei­nen ih­mi­nen ha­lun­nut us­koa evan­ke­liu­mia omak­si pe­las­tuk­sek­seen.

Py­häin­päi­vä muis­tut­taa mei­tä jo­kais­ta käyt­tä­mään Ju­ma­lal­ta saa­mam­me elä­män lah­jan oi­kein, elä­en lä­hel­lä Ju­ma­laa ja hä­nen tah­ton­sa mu­kai­ses­ti.