Ju­ma­la on luo­nut mei­dät eri­lai­sik­si ja näh­nyt sen hy­väk­si. Saam­me ihas­tel­la hä­nen ri­kas­ta luo­mis­työ­tään. Eri­lai­suus kieh­too ja kiin­nos­taa, mut­ta sen koh­taa­mi­nen voi myös tun­tua vai­ke­al­ta, kos­ka se voi ol­la meil­le vie­ras­ta ja tun­te­ma­ton­ta.

Me ih­mi­set olem­me eri­lai­sia niin ul­ko­nä­öl­täm­me kuin per­soo­nal­li­suu­del­tam­me. Kun eri­lai­suus ja rik­kaus lii­te­tään ih­mis­ten vä­li­seen kans­sa­käy­mi­seen, niis­tä kum­pu­aa po­si­tii­vi­nen suh­tau­tu­mi­nen eri­lai­siin ja eri ti­lan­teis­sa elä­viin ih­mi­siin.

Ju­ma­la aset­taa ai­kam­me ja asu­mi­sem­me ra­jat (Ap. t. 17:26). Olem­me osa ko­ti­seu­tum­me sekä maa­kun­tam­me kult­tuu­ria ja kie­li­muo­toa. Eläm­me mo­ni­kult­tuu­ri­ses­sa maa­il­mas­sa, jos­sa kan­sain­vä­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus ja tie­don­vä­li­tys yh­dis­tä­vät mei­tä.

Ju­ma­lan sana opas­taa mei­tä tois­tem­me kun­ni­oit­ta­mi­seen. Rak­kau­den kak­sois­käs­kys­sä neu­vo­taan ra­kas­ta­maan Ju­ma­laa yli kai­ken ja lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­äm­me. Ju­ma­la on rak­kaus, ja hän osoit­taa rak­kaut­taan ih­mi­sil­le tois­tem­me kaut­ta.

Ih­mi­si­nä kai­paam­me in­hi­mil­li­syyt­tä, hy­väk­syn­tää ja rak­kaut­ta. Kun ih­mi­sen koh­taa­mi­sen läh­tö­koh­ta­na on hä­nen kun­ni­oit­ta­mi­nen, voim­me ar­vos­taa hä­nen omi­nai­suuk­si­aan ja suo­ri­tuk­si­aan. Jos eri­lai­suut­ta ei hy­väk­sy, on vai­kea kun­ni­oit­taa.

Tois­ten ih­mis­ten kes­kel­lä saam­me ko­kea myös it­sem­me ai­nut­laa­tui­se­na Ju­ma­lan luo­ma­na ih­mi­se­nä. ”Ar­vaa oma ti­la­si, an­na ar­vo toi­sil­le­kin”, neu­vo­taan suo­ma­lai­ses­sa sa­nan­las­kus­sa. Meil­lä on pal­jon opit­ta­vaa toi­sil­tam­me.

Hie­no­tun­tei­nen toi­sen huo­mi­oon ot­ta­mi­nen elä­män eri ti­lan­teis­sa on tai­to, jota kan­nat­taa ope­tel­la. Jos­kus eri­lai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­van lä­hes­ty­mi­nen saat­taa tun­tua vai­ke­al­ta, mut­ta se kan­nat­taa. Lä­him­mäi­sel­le juu­ri se koh­taa­mi­nen voi ol­la eri­tyi­sen tär­keä.

Eri­lai­suu­den hy­väk­sy­mi­nen ei tar­koi­ta syn­nin ja so­pi­mat­to­man elä­män hy­väk­sy­mis­tä vaan ih­mis­ten kun­ni­oit­ta­mis­ta. Vaik­ka olem­me luon­teil­tam­me, ihon­vä­ril­täm­me ja us­kon­noil­tam­me eri­lai­sia, in­hi­mil­li­set ko­ke­muk­sem­me voi­vat ol­la hy­vin sa­man­lai­sia.

Usein sa­man­kal­tai­suu­den huo­maa vas­ta, kun on te­ke­mi­sis­sä eri­lais­ten ih­mis­ten kans­sa. Tu­tus­tu­mal­la eri­lai­siin ih­mi­siin ja asi­oi­den to­teu­tus­ta­poi­hin voim­me avar­taa kä­si­tyk­si­äm­me. Ju­ma­la saat­taa ava­ta mah­dol­li­suu­den pu­hua myös us­kon asi­ois­ta.

Ku­vi­tus­ku­va: Es­ko Van­ha­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 6.2.2019