Me­dia tuo eteem­me maa­il­mal­la elä­vien lä­him­mäis­tem­me hä­dän ja kär­si­myk­sen. Ym­pä­ris­tön tila ja il­mas­ton­muu­tos huo­les­tut­ta­vat mo­nia. Vi­ha­pu­he on li­sään­ty­nyt ih­mis­ten kes­kuu­des­sa. On eri­ar­voi­suut­ta ja osat­to­muut­ta.

Huo­les­tut­ta­vat uu­ti­set voi­vat saa­da ih­mi­sen hä­täi­le­mään, nä­ke­mään ym­pä­ril­lään pelk­kiä uh­ka­ku­via tai luo­maan nii­tä it­se­kin. Tar­vit­sem­me roh­kai­sua, tu­le­vai­suu­de­nus­koa ja luot­ta­mus­ta. Ju­ma­la pi­tää luo­mas­taan maa­il­mas­ta huo­len.

Raa­ma­tun psal­mi­ru­noi­li­jat ker­to­vat ai­dos­ti omis­ta elä­män­ko­ke­muk­sis­taan, jois­ta avau­tuu ih­mi­sen elä­män mo­ni­nai­suus ja rik­kaus. Kir­joi­tuk­sis­sa elä­mää kan­ta­va­na voi­ma­na on us­ko ja luot­ta­mus Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. Ne roh­kai­se­vat mei­tä­kin ja­ka­maan elä­mäm­me kuor­maa ja kiit­tä­mään Ju­ma­laa.

Us­ko tuo tur­vaa elä­mään, mut­ta se ei suo­jaa ih­mi­siä ajal­li­sen elä­män mur­heil­ta ja ko­et­te­le­muk­sil­ta. Moni voi koh­da­ta elä­män­sä ai­ka­na esi­mer­kik­si työt­tö­myyt­tä, yk­si­näi­syyt­tä, uu­pu­mus­ta ja sai­raut­ta.

Vaik­ka em­me ai­na ym­mär­täi­si­kään Ju­ma­lan joh­da­tuk­sen kaik­kia vai­hei­ta, hän tie­tää elä­mäm­me ja tar­peem­me (Matt. 6:32). Sen vuok­si Jee­sus vuo­ri­saar­nas­sa ke­hot­ti­kin luot­ta­maan kai­kis­sa elä­män­vai­heis­sa hä­nen huo­len­pi­toon­sa.

Ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Ju­ma­la an­toi ih­mi­sen teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la kaik­kea luo­tua sekä li­sään­tyä ja täyt­tää maa (1. Moos. 1:26–28, 2:15). Kris­ti­tyt ovat­kin kaik­ki­na ai­koi­na ra­ken­ta­neet yh­teis­kun­taa, us­ko­neet tu­le­vai­suu­teen ja näh­neet uu­den elä­män Ju­ma­lan an­ta­ma­na lah­ja­na. Tä­nä­kin päi­vä­nä lap­sis­sa ja nuo­ris­sa on yh­teis­kun­tam­me tu­le­vai­suus.

Kris­tit­ty elää maa­il­mas­sa mut­ta ei maa­il­mas­ta. Tämä tar­koit­taa sitä, et­tä hän on osa yh­teis­kun­taa ja sen toi­min­taa. Hän tah­too teh­dä par­haan­sa ja hoi­taa elä­mään liit­ty­vät teh­tä­vät vas­tuul­li­ses­ti.

Us­ko­va ih­mi­nen ha­lu­aa maal­lis­tu­vas­sa ajas­sa ym­pä­ris­tön pai­neis­ta huo­li­mat­ta luot­taa Ju­ma­lan sa­nan kes­tä­vään ar­vo­poh­jaan ja toi­mia sen mu­kaan. Täl­lai­nen toi­min­ta koi­tuu ih­mi­sen it­sen­sä ja lä­him­mäi­sen par­haak­si. Us­kon kaut­ta avau­tuu Raa­ma­tun lu­paus sii­tä, et­tä kil­voi­tuk­sel­la on pää­mää­rä, ian­kaik­ki­nen elä­mä tai­vaas­sa (1. Piet. 1:3–5).

Ku­vi­tus­ku­va: Jar­mo Määt­tä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.3.2019