Tyttäret seppelöivät äitinsä Hellevi Kalliokosken kesäisenä merkkipäivänä.
Aili Pasanen
Tyttäret seppelöivät äitinsä Hellevi Kalliokosken kesäisenä merkkipäivänä.
Aili Pasanen
Aili Pasanen
Sotkamolaisille Hellevi ja Arvo Kalliokoskelle syntyi ensimmäinen lapsi vuonna 1967. Hän oli pieni poikavauva, joka sairasti hyvin vaikeaa periytyvää munuaissairautta. Poika eli vain muutamia kuukausia. Toinen poika syntyi seuraavana vuonna kuolleena.
Kirkkoherranvirastossa hautausjärjestelyistä sovittaessa vanhemmille sanottiin, että se on heidän asiansa, siunataanko lapsi vai lasketaanko vain hautaan. Tämä siksi, ettei lasta ollut kastettu ja merkitty seurakunnan jäseneksi. Ne olivat kipeästi koskevat sanat.
Seurakunnasta löytyi kuitenkin pappi, joka lupautui siunaamaan lapsen haudan äärellä. Haudalla laulettu virsi Jumalan haltuun anna nyt tiesi tarpeesi on siitä asti ollut surevalle äidille hyvin rakas. Sen sisältö on vuosien mittaan yhä syventynyt ja tuonut lohtua.
– Monista liikkeistä kysyin, onko totta, että lapsi on Jumalan lapsi vasta kastettuna. En saanut vastausta. Samalla etsin itselleni rauhaa. Olin seminaariaikana tutustunut ortodokseihin. Pikku-Arvoa odottaessani pidin koululla kirkon nuorisokerhoja, mutta yhtä aikaa osallistuin kevyempiinkin rientoihin. Tunsin ristiriitaisuutta. Minua painoi syyllisyys.
Hellevi Kalliokoski kertoo juosseensa hädissään pellon poikki vasta eläkkeelle jääneen naisopettajan luokse, jota hän ei vielä silloin hyvin tuntenut. Monena iltana he kävelivät yhdessä. Naapuri kertoi, mistä hän oli löytänyt tunnolleen rauhan.
Eräänä sunnuntaina he lähtivät yhdessä Kajaanin rauhanyhdistykselle seuroihin.
– Oikein höristin korviani, kun iäkäs puhuja kertoi etsineensä henkilökohtaista uskoa menetettyään lapsensa. Ihmettelin, miten hän puhui juuri minulle. Kun minut siunattiin evankeliumilla, sydämelleni laskeutui rauha. Etsiminen oli päättynyt löytämiseen.
Pienten poikien jälkeen Kalliokosken perheeseen syntyi viisi tervettä lasta. Elämä on jatkunut. Hellevillä ja Arvolla on jo lapsenlapsenlapsiakin.
Kun myöhemmin ilmestyi Niilo Rauhalan runokirja ja siinä oli runo Enkelin tuttu, Kalliokoski koki sen syvästi omakseen. Sen lukemiseen hän ei väsynyt.
– Se oli minun tieni Jumalan valtakuntaan, pienten poikiemme viitoittama.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys