Kuu­rai­nen tie nars­kuu lenk­ka­rien al­la, kun kul­jen San­na­kai­sa Lil­va­sen kans­sa koh­ti elä­mä­ni en­sim­mäis­tä ge­o­kät­köä. San­na­kai­sa vil­kui­lee kän­nyk­kään ja näyt­tää sii­tä kart­taa, jo­hon kät­kö on mer­kit­ty: 216 met­riä mää­rän­pää­hän.

– Tää on täl­lai­nen c:geo-so­vel­lus, mi­hin kir­jau­du­taan aluk­si. Siel­tä nä­kee paik­ko­ja, mis­sä kät­kö­jä on, ja tä­män avul­la pää­see nii­tä lä­hel­le, San­na­kai­sa ker­too.

Ryö­mim­me pyö­rä­tien ai­dan al­ta tien pen­kal­le ja liu'um­me sii­tä jyrk­kää rin­net­tä alas. Edes­säm­me on mah­ta­va kal­li­o­röyk­kiö, ja kun kier­räm­me sen toi­sel­le puo­lel­le, tu­lee nä­ky­viin use­am­pi auk­ko luo­laan.

San­na­kai­sa on har­ras­ta­nut ge­o­kät­köi­lyä jo use­am­man vuo­den.

– Kät­köt ovat usein jos­sa­kin sel­lai­ses­sa pai­kas­sa, mis­sä on jo­tain hie­noa näh­tä­vää – niin kuin tämä kät­kö näis­sä luo­lis­sa, joi­ta ei muu­ten oli­si tien­nyt ole­van ole­mas­sa­kaan, hän se­lit­tää.

Seu­raan San­na­kai­saa ki­vi­kos­sa ja us­kal­tau­dun pu­dot­tau­tu­maan yh­des­tä au­kos­ta si­sään. Ot­sa­lamp­pu va­lai­see hie­non, ma­ta­lan hol­vis­ton. En us­kal­la seu­ra­ta pit­käl­le. San­na­kai­sa kier­te­lee het­ken on­ka­lois­sa ja tuo pian päi­vän­va­loon ra­si­an.

– Näi­tä ei saa siir­tää mi­hin­kään, mut­ta vien sen koh­ta sa­maan paik­kaan ta­kai­sin, hän to­te­aa.

Ra­si­as­sa on vih­ko, jo­hon kir­ja­taan ni­mi­merk­ki, jol­la on kir­jau­dut­tu ge­o­kät­kö­so­vel­luk­seen.

San­na­kai­sa on ys­tä­vien­sä kans­sa reis­san­nut mo­nia pit­kiä seu­ra­mat­ko­ja. He käy­vät mat­kal­la useil­la kät­köil­lä ja op­pi­vat tie­tä­mään eri paik­ka­kun­tien näh­tä­vyyk­siä ja var­sin­kin luon­non­näh­tä­vyyk­siä.

– Ker­ran ol­tiin viik­ko asun­to­au­tol­la Itä-Suo­mes­sa ja et­sit­tiin pal­jon kät­kö­jä.

Teks­ti ja kuva: Lii­sa Lil­va­nen-Pel­ko­nen

Lue jut­tu ko­ko­naan 7.12.2017 jul­kais­tus­ta Päi­vä­mie­hes­tä.