Koon­nut: Hel­mi Yr­jä­nä

Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti

Työ on niin iso osa elä­mää, et­tä työt­tö­mä­nä elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syys voi ky­see­na­lais­tua. Työn saa­mi­nen työt­tö­myy­den jäl­keen on suu­ri kii­tok­sen ai­he.

Hen­na Pärk­kä: Kun mer­ko­no­mik­si val­mis­tu­mi­sen jäl­keen jat­koin opin­to­ja tra­de­no­mik­si, val­mis­tuin käy­tän­nös­sä työt­tö­mäk­si. Lo­pul­ta työt­tö­myys kes­ti­kin kol­me vuot­ta. Työt­tö­myy­sai­ka oli tur­haut­ta­vaa, jo­ten­kin vä­hän hä­vet­tä­vää ja lan­nis­ta­vaa, mut­ta yh­tä ai­kaa myös an­toi­saa ai­kaa omal­la ta­val­laan. Koin työt­tö­myy­sa­jan ikään kuin ko­et­te­le­muk­se­na, joka oli mi­nul­le kat­sot­tu so­pi­vak­si.

Jus­si-Mat­ti Ko­ti­lai­nen: Val­mis­tu­mi­sen jäl­keen sain ol­la ly­hy­en mää­rä­ai­kai­suu­den töis­sä, mut­ta sen jäl­keen jou­duin työt­tö­mäk­si. Olin työt­tö­mä­nä noin 1,5 vuot­ta. Otin työt­tö­myy­te­ni ras­kaas­ti, en­kä oi­kein edes sii­tä ha­lun­nut pu­hu­a­kaan. Vaik­ka asia tun­tui vai­ke­al­ta, iloa elä­mään toi­vat oma­koh­tai­nen us­ko, su­ku­lai­set, ys­tä­vät, seu­rat, ko­ti­sii­o­nin teh­tä­vät ja tal­koo­työt.

Hen­na: Koh­ta­sin ai­ka mo­nen­lais­ta suh­tau­tu­mis­ta noi­den vuo­sien ai­ka­na ja eh­kä ikä­vim­mil­tä tun­tui­vat hy­vän­tah­toi­set kom­men­tit, jois­sa kui­ten­kin oli myös ne­ga­tii­vis­sä­vyt­tei­nen pii­lo­vies­ti. Esi­mer­kik­si ”kyl­lä te­ke­väl­le töi­tä löy­tyy” ei kol­mat­ta vuot­ta töi­tä et­si­neel­le tun­tu­nut enää oi­kein roh­kai­se­val­ta.

Jus­si-Mat­ti: Olin töis­sä vä­hän yli kak­si vuot­ta, kun­nes jou­duin uu­del­leen työt­tö­mäk­si. Pää­tin muut­taa Hel­sin­kiin ja et­siä siel­tä työn. Eh­din asua siel­lä kol­me viik­koa, kun­nes Puo­lus­tus­voi­mis­ta Tam­pe­reel­ta soi­tet­tiin, et­tä pää­si­sin­kö käy­mään haas­tat­te­lus­sa. En ol­lut ha­ke­nut teh­tä­vää, mut­ta me­nin sin­ne ja tu­lin va­li­tuk­si. Sil­loin tun­tui, et­tä Ju­ma­la ha­lu­si joh­dat­taa tä­män toi­sel­la ta­val­la kuin olin it­se aja­tel­lut.

Hen­na: Mil­tä si­nus­ta Jus­si-Mat­ti tun­tui työt­tö­myy­den jäl­keen saa­da töi­tä? Minä muis­tan, et­tä olin to­del­la on­nel­li­nen en­sim­mäi­ses­tä ko­ko­päi­väi­ses­tä työs­tä pit­käl­li­sen työn­haun jäl­keen, vaik­ka sa­mal­la jän­ni­tin­kin, mi­ten so­peu­dun työ­e­lä­mään. Työ­yh­tei­söä ja työ­nan­ta­jaa ei on­nek­si tar­vin­nut jän­nit­tää: tu­lin sil­loin SRK:lle ke­sä­töi­hin, ja sa­ma­na vuon­na sain SRK:lta pi­dem­pi­ai­kai­sen teh­tä­vän.

Jus­si-Mat­ti: Oli ihan sa­man­lai­sia tun­te­muk­sia: tun­tui eri­tyi­sen hie­nol­ta ja olin to­del­la kii­tol­li­nen. Ja kyl­lä mi­nu­a­kin jän­nit­ti, on­nis­tun­ko saa­mas­sa­ni työs­sä, saan­ko pi­tää sen työn ja jat­ke­taan­ko mää­rä­ai­kais­ta teh­tä­vää­ni. Myö­hem­min teh­tä­vä­ni on va­ki­nais­tet­tu ja olen saa­nut uu­sia vas­tui­ta. Olen luot­ta­nut, et­tä jos Tai­vaan Isä an­taa teh­tä­viä ja vas­tui­ta, niin hän an­taa myös voi­mia ja vii­saut­ta hoi­taa nii­tä.

Hen­na: Mi­nus­ta on erit­täin tär­keä huo­leh­tia, et­tä työ ei vei­si lii­kaa ai­kaa muul­ta elä­mäl­tä. Luin juu­ri ar­tik­ke­lin, jos­sa työ­noh­jaa­ja esit­ti, et­tä ih­mi­sen voi­ma­va­ra-ak­ku on työl­le ja vapa-ajal­le yh­tei­nen ja et­tä puo­lia ei voi erot­taa toi­sis­taan. Jos­kus yk­si­tyi­se­lä­män asi­at voi­vat vie­dä akus­ta val­ta­o­san sen vir­ras­ta, ja sii­nä het­kes­sä työ­tä täy­tyi­si teh­dä eri ta­val­la, jot­ta jak­saa.

Jus­si-Mat­ti: Niin­pä. Ker­ran töis­sä pyy­det­tiin miet­ti­mään tyhy-ide­oi­ta, niin eräs työ­ka­ve­ri­ni to­te­si, et­tä työ­hy­vin­voin­ti on sitä, et­tä töis­sä on hyvä ol­la. Kyl­lä hy­vän työ­il­ma­pii­rin ja työ­hy­vin­voin­nin eteen kan­nat­taa teh­dä ko­vas­ti töi­tä jo ihan siel­lä työ­pai­kal­la. Sil­loin kaik­kien on hel­pom­pi osal­lis­tua myös nii­hin tyhy-ta­pah­tu­miin.

Hen­na: Kyl­lä, oleel­li­sem­paa on jo­ka­päi­väi­nen jak­sa­mi­nen ja hy­vin­voin­ti kuin yk­sit­täi­set ta­pah­tu­mat, vaik­ka oma paik­kan­sa on niil­lä­kin. Vaik­ka työn en­si­si­jai­se­na tar­koi­tuk­se­na näh­dään toi­meen­tu­lo, niin it­sel­le­ni se tuo elä­mään mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­net­ta: olen tar­peel­li­nen ja voin ol­la hyö­dyk­si juu­ri niil­lä mi­nun omil­la vah­vuuk­sil­la­ni, joi­ta olen Ju­ma­lal­ta saa­nut. Nämä vah­vuu­det oli­vat työt­tö­myy­sai­ka­na vä­hän pii­los­sa ja tun­tui, et­tä eh­kä mi­nul­la ei mi­tään vah­vuuk­sia ja tai­to­ja ole­kaan.

Jus­si-Mat­ti: On­nek­si ih­mi­sil­lä on eri­lai­sia vah­vuuk­sia, jot­ta eri alo­jen am­mat­ti­lai­sia riit­tää kaik­kiin yh­teis­kun­nan tar­pei­siin. On tot­ta, et­tä työt­tö­mä­nä ei pää­se niin hel­pos­ti näyt­tä­mään vah­vuuk­si­aan ja nii­tä al­kaa sit­ten it­se­kin ky­see­na­lais­ta­maan. Olen saa­nut työs­sä­ni pe­reh­dyt­tää uu­sia työn­te­ki­jöi­tä, ja se on to­del­la mie­len­kiin­tois­ta. Eri­lai­set op­pi­jat voi­vat teh­dä sa­man asi­an hie­man eri ta­voil­la mut­ta pää­se­vät sil­ti sa­maan lop­pu­tu­lok­seen. Se tuo rik­kaut­ta tii­min työs­ken­te­lyyn.