Mar­ja Ran­ta-Nilk­ku

– Tie­de ke­hit­tyy kai­ken ai­kaa, mut­ta se­kin ke­hit­tyy tie­tyis­sä ra­jois­sa. Ju­ma­lan luo­va tah­to on kai­ken ta­ka­na – myös sen ta­ka­na, mitä tie­teen ken­täl­lä ta­pah­tuu, poh­tii Juha Ha­ka­la.

Ha­ka­la on kok­ko­la­lai­nen 58-vuo­ti­as per­hee­ni­sä, jon­ka on työs­ken­nel­lyt 30 vuot­ta Jy­väs­ky­län yli­o­pis­tos­sa. Vii­mei­set 15 vuot­ta hän on toi­mi­nut kas­va­tus­tie­teen pro­fes­so­ri­na ja opet­ta­jan­kou­lut­ta­ja­na. Nyt työt jat­ku­vat omas­sa yri­tyk­ses­sä.

Ha­ka­la poh­tii tie­teen, jär­jen ja us­kon ky­sy­myk­siä.

– Tut­ki­joi­den työ aut­taa mo­nin ta­voin elä­määm­me, mut­ta se on myös ra­jal­lis­ta, ku­ten kaik­ki ih­mis­työ. Pal­jon ai­van pe­rus­ta­via ky­sy­myk­siä jää ikui­ses­ti avoi­mek­si.

Tie­teen pa­ris­sa työs­ken­nel­les­sään ei Ha­ka­lan mu­kaan niin­kään vii­sas­tu, vaan en­tis­tä kou­riin­tun­tu­vam­min ha­vah­tuu sii­hen, kuin­ka pal­jon on asi­oi­ta, jois­ta ym­mär­tää vain hi­tu­sen.

– Mi­kään tie­de ei tar­joa lo­pul­li­sia vas­tauk­sia tut­ki­miin­sa on­gel­miin, vaan lä­hin­nä par­hai­ta se­li­tyk­siä, jot­ka ovat sen­het­ki­sin me­ne­tel­min löy­det­tä­vis­sä, Ha­ka­la tii­vis­tää.

Hän tie­tää, et­tä myös val­ta­o­sa pi­sim­mäl­le eh­ti­neis­tä fyy­si­kois­ta myön­tää, et­tei maa­il­man­kaik­keu­den se­lit­tä­mi­nen on­nis­tu tie­teen ja jär­jen kei­noin.

Juha Ha­ka­la sa­noo, et­tä tie­de ei pys­ty vas­taa­maan us­kon pe­rus­ky­sy­myk­siin, ku­ten vaik­ka­pa ky­sy­myk­seen Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­los­ta. Tie­de voi aut­taa saa­maan hy­vin­kin pe­rin­poh­jai­sen ku­van sii­tä, mitä Ju­ma­las­ta on sa­not­tu, mut­ta sel­lai­nen tie­to ei vält­tä­mät­tä au­ta pää­se­mään lä­hem­mäk­si Ju­ma­laa, sil­lä Hän voi py­syä tut­ki­val­ta­kin sa­lat­tu­na.

Ju­ma­la-ky­sy­myk­ses­sä on ero us­kon ja jär­jen vä­lil­lä. Vain us­kon kaut­ta on mah­dol­lis­ta va­kuut­tua sii­tä, et­tä Ju­ma­la on ja toi­mii täs­sä maa­il­mas­sa.

Lue koko haas­tat­te­lu Päi­vä­mie­hes­tä 19. elo­kuu­ta.